
Birgitta Pyykönen on Mäntyharjun uusi johtava sosiaalityöntekijä.
Mäntyharjun sosiaalitoimessa riittää päteviä työntekijöitä
19.12.2011 16:23
Ei ole ollenkaan itsestäänselvyys, että kaikki kunnan sosiaalityöntekijät ovat muodollisesti päteviä, sanoo Birgitta Pyykönen, joka aloitti Mäntyharjun johtavana sosiaalityöntekijänä joulukuun alussa.
Tuore viranhaltija huomauttaa, että vahvasti lakisääteisyyteen perustuvassa sosiaalityössä muodollinen pätevyys helpottaa huomattavasti asioita.
– Mäntyharjun kunnan ei tarvitse turvautua ostopalveluihin, koska kaikki sosiaalityöntekijät voivat tehdä päätöksiä. Joka paikassa ei ole yhtä hyvä tilanne, Pyykönen tietää.
Johtava sosiaalityöntekijä vastaa sosiaalipalveluista sekä toimii lastenvalvojana. Tehtävään kuuluu myös asiakastyötä, kuten isyyden selvittämisiä.
– Tein aiemmin hallinnon hommia ja asiakastyö oli yksi iso syy, miksi hakeuduin tänne. Ihmiset ja auttaminen ovat sosiaalityön suola.
Lue lisää tiistain Pitäjänuutisista.
tanja.rihu@pitajanuutiset.fi


