Tilausehdot
1. Tilausmuodot
Tilausvaihtoehdot. Pitäjänuutiset ilmestyy pääsääntöisesti kahtena päivänä viikossa (tiistaina ja perjantaina).
Etutilaus on voimassa toistaiseksi ilman uudistamista, kunnes tilaaja irtisanoo tilauksen. Etutilaus jakautuu sovittuihin laskutusjaksoihin (12, 6, 4 tai 3 kuukautta tilausmuodosta riippuen). Etutilaus laskutetaan aina laskutusjakson alkamisen jälkeen. Uuden etutilauksen ensimmäinen laskutusjakso alkaa samasta päivästä kuin tilausaikakin ellei muuta ole sovittu. Tilaaja voi muuttaa laskutusjakson pituutta tai irtisanoa etutilauksen ilmoittamalla siitä Pitäjänuutisten asiakaspalveluun vähintään viikkoa ennen laskutusjakson päättymistä. Muutos tai irtisanominen astuu voimaan uuden laskutusjakson alkaessa.
Määräaikaistilaus on voimassa sovitun määräajan, joka on samalla määräaikaistilauksen laskutusjakso. Määräaikaistilaus laskutetaan määräajan alussa. Tilaaja voi milloin tahansa muuttaa tilausmuodon etutilaukseksi ilmoittamalla siitä Pitäjänuutisten asiakaspalveluun.
Opiskelijatilaukseen on oikeutettu päätoiminen opiskelija, jonka kanssa samassa taloudessa ei asu ansiotyössä käyvää. Opiskelijatilaus on määräaikainen ja sen voi maksaa sovituissa laskutusjaksoissa.
Tilauksen irtisanominen: Mikäli tilaaja irtisanoo etu- tai määräaikaisen tilauksen ennen ensimmäisen laskun eräpäivää, muutos astuu voimaan viikon kuluessa tilaajan tekemästä ilmoituksesta ja tilaajalta peritään toimitettujen lehtien hinta sekä kulloinkin voimassaoleva laskutuslisä uuden laskun lähettämisestä. Irtisanoessaan etutilauksen tai jo maksetun määräaikaisen tilauksen myöhemmin tilaaja on oikeutettu saamaan takaisin etukäteen maksamansa, peruutuksen voimaanastumisen jälkeistä aikaa koskevan tilausmaksun vain jos peruutuksen syy on sairaus, kuolemantapaus tai muutto levikkialueen ulkopuolelle. Muutoin määräaikainen tilaus päättyy tilausjakson viimeisenä päivänä ja etutilaus kuluvan laskutusjakson loppuun. Pitäjänuutisilla on oikeus vähentää palautettavasta summasta em. laskutuslisä. Maksamattomina perutuista tilauksista veloitetaan muutoskulun lisäksi hinnaston mukainen tilausmaksu siltä ajalta, jonka tilaaja on ehtinyt saada lehteä. Mikäli tilaaja ei maksa tilaustaan viimeistään eräpäivänä, laskun perinnästä vastaa perintätoimisto ja perinnästä aiheutuvat kulut maksaa tilaaja.
2. Tilausten alkamisaika
Pitäjänuutisten tilauksen voi aloittaa mistä viikosta tahansa. Tilaus voidaan yleensä toimittaa seuraavana ilmestymispäivänä.
3. Tilaajan jakelukeskeytykset ja osoitteenmuutokset
Tilaaja voi tilapäisesti keskeyttää Pitäjänuutisten tilauksen tai muuttaa tilauksen osoitetta ilmoittamalla asiasta asiakaspalveluun. Arkena ennen klo 10.00 tehty muutosilmoitus voidaan huomioida yleensä seuraavana ilmestymispäivänä. Jakelunkeskeytyksen voi tehdä kerralla enintään 5 kk:n ajaksi. Tilapäinen jakelunkeskeytys siirtää etutilauksen seuraavan laskutusjakson alkua keskeytysajalla ja pidentää määräaikaista tilausta keskeytystä vastaavalla ajalla.
4. Laskutusjakson muutokset
Laskutusjakson muutokset tulevat pääasiallisesti voimaan seuraavan laskutusjakson alusta. Mikäli tilaaja kesken laskutusjakson muuttaa etutilauksen laskutusjaksoa, muutos astuu voimaan viikon kuluessa tilaajan tekemästä ilmoituksesta ja tilaajalta peritään kulloinkin voimassa oleva laskutuslisä uuden laskun lähettämisestä.
5. Tilaushinnat ja tilausehtojen muutokset
Kunkin laskutusjakson hinta perustuu sen alkaessa voimassa olevaan hinnastoon. Tilaushinnat ovat päivittäin nähtävissä Pitäjänuutisissa ja lehden verkkosivuilla. Ulkomaille tilattavien lehtien tilaushinnan lisäksi veloitetaan kuljetuskustannukset. Pitäjänuutisilla on oikeus muuttaa tilausehtoja sekä -hintoja. Tilausehtojen muutoksista ilmoitetaan Pitäjänuutisissa, lehden verkkosivuilla tai muulla vastaavalla tavalla. Muutokset astuvat voimaan ilmoitettuna ajankohtana ja ne koskevat kaikkia tilauksia. Tilaajalla on muutoksista tiedon saatuaan oikeus irtisanoa tilauksensa päättymään laskutusjakson loppuun ilmoittamalla asiasta Pitäjänuutisten asiakaspalveluun vähintään yhtä viikkoa ennen voimassaolevan laskutusjakson päättymistä. Tilaajaan ei tällöin sovelleta muuttuneita hintoja tai ehtoja. Laista, asetuksesta, viranomaismääräyksestä tai vastaavista johtuvat hinnan- tai ehtomuutokset tulevat kuitenkin voimaan välittömästi ilman eri ilmoitusta ja ne koskevat välittömästi kaikkia tilauksia.
6. Vastuu Pitäjänuutisten toimittamisesta ja painojäljestä
Pitäjänuutiset pyritään jakamaan taajamassa ilmestymispäivinä klo 6 mennessä. Jakelussa voi olla paikallisia eroavuuksia. Myös säätila tai muut olosuhteet voivat aiheuttaa poikkeuksia. Haja-asutusalueella ja ilmestymispaikkakunnan ulkopuolella Pitäjänuutiset jaetaan postin päiväkannon yhteydessä.
Lehdenjakajalla tulee säästä riippumatta olla esteetön pääsy postilaatikolle tai -luukulle ja osoitetietojen tulee olla merkitty niihin selkeästi. Mikäli Pitäjänuutiset jää lehdestä johtuvasta syystä kokonaan toimittamatta, tilaajan tulee viivytyksettä reklamoida siitä lehdessä ilmoitetulla tavalla. Pitäjänuutisten vastuu rajoittuu ensisijaisesti toimittamatta jääneen Pitäjänuutisten toimittamiseen. Toissijaisesti Pitäjänuutiset pidentää tilausjaksoa kokonaan toimittamatta jääneitä lehtiä vastaavalla määrällä. Pitäjänuutisilla ei ole muuta tai laajempaa vastuuta ilmestymättä tai toimittamatta jäämisestä eikä edellä esitetyn lisäksi korvaa tilaajalle jakeluhäiriöstä tai Pitäjänuutisten toimittamatta tai ilmestymättä jäämisestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa, kustannuksia tai välittömiä tai välillisiä vahinkoja.
Pitäjänuutiset toimitetaan force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. Pitäjänuutiset ei suorita hyvitystä lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia julkaisematta tai toimittamatta jääneistä lehdistä.
7. Etämyynti
Tilaajalla on oikeus peruuttaa etämyynnissä tekemänsä uusi tilaus Kuluttajansuojalain (38/1978) 15 § ehdoin, ilmoittamalla siitä Pitäjänuutisten asiakaspalveluun 14 päivän kuluessa ensimmäisen lehden vastaanottamisesta. Peruuttamiselle ei tarvitse esittää syytä. Ennen peruuttamista saapuneita lehtiä ei tarvitse palauttaa.
8. Tietosuoja
Pitäjänuutisten tilaajat ovat Länsi-Savo konsernin asiakasrekisterissä, jossa olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Pitäjänuutisilla ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvilla yhtiöillä on lisäksi oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja perusteltuja käyttötarkoituksia varten (kuten suoramainonta, etämyynti ja muu suoramarkkinointi ja mielipide- ja markkinatutkimukset) henkilötietolain mukaisesti. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön markkinointitarkoituksiin ja mielipide- ja markkinatutkimuksiin ilmoittamalla asiasta konsernin lehtien asiakaspalveluun.



