0

Peruskoulu syytettyjen penkillä

Koulutyöhön päästiin eilen taas käsiksi Mäntyharjulla ja Pertunmaalla. Peruskoulussa alkanut lukuvuosi tietää paljon uutta niin oppilaille kuin opettajillekin, otettiinhan käyttöön uusi opetussuunnitelma, jonka on tarkoitus siirtää yli 40-vuotiasta peruskoulujärjestelmää nykypäivän vaatimuksiin paremmin vastaavaksi.

Uusi opetussuunnitelma tuo muun muassa ruotsin kielen opiskelun jo alakoulun kuutosluokkalaisten iloksi, nelosluokkalaiset puolestaan pääsevät opiskelemaan yhteiskuntaoppia. Liikuntatunneilla ei hiota eri lajien tekniikoita, vaan pyritään saamaan lapset liikkumaan.
Opetussuunnitelmassa korostetaan myös yrittäjyyttä edistämällä oppilaiden intoa työelämää ja yrittäjyyttä kohtaan.
Opettajat eivät enää ole tiedonjakoautomaatteja, vaan enemmänkin ohjaavat oppilaita oikean tiedon lähteille.

Peruskoulu on viime päivinä saanut kuraa niskaansa muun muassa Oma linja -hankkeen tutkimuksen perusteella. Tutkimuksen perusteella Suomesta löytyy peruskoulun käyneiden joukosta käytännössä lukutaidottomia nuoria ja niitä, joille alkeellisetkin laskutehtävät tuottavat ylipääsemättömiä vaikeuksia.
Tämä kaikki aiheuttaa eriarvoistumista ja syrjäytymistä, joten joillain konstein ongelmaan on puututtava.

Ihan toinen asia on kuitenkin se, löytyykö syyllinen peruskoulujärjestelmästä. Miten aiempina vuosikymmeninä ovat lukemisen ja laskemisen salat saatu tehtyä kaikille tutuiksi, mutta enää ei?
Ennen vanhaan jos ei homma sujunut, jätettiin oppilas vaikka luokalle. Nyt ei, koska kaikki pitää saada mahdollisimman tehokkaasti kouluputkesta ulos. Myös säästäminen koulunkäyntiavustajien kohdalla on lyhytnäköistä.

Suurin syy löytyy usein kuitenkin sieltä oppilaan kotoa. Jos lapsen opiskelut eivät kiinnosta vanhempia pätkääkään, miten ne voisivat sitten kiinnostaa lasta?

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.