Viihdearvoille näkemiin

Timo Soinin sunnuntaijytky perussuomalaisten puheenjohtajan paikalta vetäytymisestä sai mielen haikeaksi. Onhan kyseessä mies, joka suurin piirtein on yksin vastannut suomalaisen politiikan viihdearvoista viime vuosina.
Ja tällä en suinkaan tarkoita Soinin harjoittamaa politiikkaa, vaan nimenomaan hänen suvereenisuuttaan sanan käyttäjänä. Soini kuuluu siihen harvaan joukkoon, jonka jutustelua seuraa mielikseen, vaikka hän puhuisi ihan mitä tahansa. Vastaavia ovat musiikin ja urheilun puolelta esimerkiksi Remu Aaltonen, Juhani Tamminen ja Pasi Rautiainen. Viihdearvo on kohdallaan, vaikka nämä lukisivat televisiokameralle pesukoneen käyttöohjetta.
Vastaavia verbaalivirtuooseja ei politiikan saralla juuri ole. Toki Soinin esikuva Veikko Vennamo tähän porukkaan kuului. Paavo Väyrysen viihdearvo on puolestaan muualla kuin verbaliikassa.

Kun puoluejohtajatenttiin isketään Orpon, Rinteen ja Sipilän viereen Sampo Terho tai Jussi Halla-aho, niin iloa riittää lähinnä unettomuudesta kärsiville. Toki näistä ainakin Orpo, Sipilä ja Terho osaavat asiansa jäsennellä selkeästi, mutta onko viihdearvoa? No ei.
Perussuomalaiset ei toki ole uutta johtajaa vielä valinnut eli voihan se olla vaikka Teuvo Hakkarainen. Viitasaaren miehen yleisön viihdyttäminen on tosin hiukan toisenlaista kuin Soinilla, Hakkarainen olisi sellaisenaan valmis Putous-hahmo.
Viihdearvot politiikassa ovat nousseet arvoonsa muun muassa Donald Trumpin myötä. Jollei miehellä olisi Yhdysvaltain ydinaseiden laukaisukoodit hallussaan, voisi hepun tekemisille ja sanomisille nauraa vatsansa kipeäksi.

Soini on muutenkin ollut oman tiensä kulkija. Eipä näitä muita muistu mieleen, joka perustaisi elämänkatsomuksensa katolisuuteen tai kannattaisi kaikista englantilaisista jalkapalloseuroista Millwall FC:tä. Siis tätä, jonka fanien tunnuslause on ”No one likes us, we don’t care”. Ehkäpä siitä on otettu hippu asennetta myös puolueen johtamiseen niiden ajoittaisten vaikeuksien keskellä.
 Soinin luopumisilmoituksen ajankohtaa on ihmetelty näin kuntavaalien alla, mutta ajoitus on toki tarkkaan harkittu. Puolue saa julkisuutta koko rahan edestä, eikä koko ajan tarvitse olla vastaamassa ikäviin kysymyksiin sote-kiemuroista tai maakuntauudistuksesta.
Perussuomalaisten loppuakin on Soinin vetäytymisen johdosta povattu, mutta eiköhän se nyt ole vähän liianaikaista visiointia. Ei sota yhtä miestä kaipaa, ei edes viihdearvoiltaan liki täydellistä.

Viikon kysymys

Uskotko Mäntyharjun terassitalohankkeeseen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...