Vahva paluu

Ilokuvafestivaali teki vahvan paluun Mäntyharjulla viikonloppuna. Valikoimasta löytyi jokaiselle jotakin, uutta ja vanhaa elokuvaa, kassamagneeteista pienempien yleisöjen elokuviin.
Täyden salillisen yleisöä saivat ensi-iltana nähty Zaida Bergrothin ohjaama Miami sekä Ilokuvailtamat tähtenään Irina Björklund.
Jo toistamiseen järjestetty yhteislaulutilaisuus SuomiFilmi Sing-Along osoittautui sekin suosituksi.
– Tietoisuus Ilokuvafestivaalista on alkanut levitä. Tavallisestihan kestää 5-10 vuotta vakiinnuttaa tällainen festivaali maanlaajuisesti, iloitsi ohjaaja Roosa Toivonen.
Fetsivaalilla kävi yhteensä 2 053 henkilöä.
– Hieno nousu viime vuoteen verrattuna, jolloin yleisöä oli noin 1 700, sanoo tilastoinnista vastannut kunnan vapaa-aikasihteeri Pertti Petman.
Kunnan roolina festivaalilla oli tarjota tilat ja avustaa käytännön järjestelyissä. Apuna oli viime vuoteen verrattuna tuplamäärä talkoolaisia, kymmenen nuorta.
Sade ei ehtinyt pilata ulkoilmatapahtumia, kuten Iloisten tyttöjen kansanmusiikkikonserttia torstai-iltana, ja vaihtelevasta säästä huolimatta alueen tunnelmaa kiitettiin lämpimäksi.

Lue lisää torstain 10. elokuuta Pitäjänuutisista tai näköislehdestä

Kommentteja aiheesta “Vahva paluu

  • 10.8.2017 at 12:07
    Permalink

    Mukava tapahtuma tämä Ilokuvafestivaali.
    Mutta olisi sinne lisääkin yleisöä, ainakin joihinkin, elokuviin mahtunut.

    Miten festivaalia oli etukäteen puffattu Pitäjänuutisissa, Länsi-Savossa tms?
    Festivaalilla tuskin on kauheasti rahaa pistää mainoksia, mutta toivoisi lehtien kertovan tulevista tapahtumista, tästä ja muistakin.
    Sateisena kesänä on hienoa, että on tällaisia tapahtumia ja esim. konsertteja, joissa voi olla sateelta suojassa.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.