Kahleissa vai vapaana?

Pitääkö yhteisön hyväksymiä pelisääntöjä noudattaa vai voiko elää niistä piittaamatta? Tämä kysymys on askarruttanut ihmisten mieliä siitä saakka, kun ihmisiä on ylipäänsä ollut olemassa.
Mäntyharjussa on viimeisten kuukausien aikana tapahtunut liian paljon asioita, joissa pelisäännöt on unohdettu. Seuraukset ovat pahimmillaan olleet peruuttamattomia ja äärimmäisen surullisia.
Lievimmissä tapauksissa on aiheutettu aineellista vahinkoa ja mielipahaa. Yksilöiden tekemät valinnat ovat vaikuttaneet kielteisesti suuremman yhteisön elämään.
Monet ihmiset kokevat kaikki säännöt – olivat ne sitten eri yhteisöjen omia tai yhteiskunnan asettamia – elämäänsä rajoittaviksi. Jopa kahleiksi.

Olin itse nuorena monessa suhteessa rebel eli kapinallinen. Vähät välitin erilaisista säännöistä. En tiedä, viisastuuko ihminen vanhetessaan, mutta suhtautumiseni sääntöihin on muuttunut täysin.
Muutos lähti liikennekäyttäytymisestä. Asuin kymmenkunta vuotta sitten kolme vuotta Hollannissa, jossa on nollatoleranssi nopeusrajoitusten suhteen. Lisäksi peltipoliiseja ja muuta nopeusvalvontaa on runsaasti.
Ajattelin, että kaikkein tyhmintä rahanmenoa on maksaa ylinopeussakkoja. Rupesin ajamaan tarkoituksellisesti niin, ettei nopeus ylitä missään tapauksessa sakkorajaa, enkä muutenkaan riko liikennesääntöjä.
Aluksi sääntöjen tarkka noudattaminen tuntui ajamista rajoittavalta, mutta aika nopeasti siihen tottui. Tottumisen jälkeen tunne on ollut vapauttava.
Ei tarvitse tähystellä peltipoliiseja, ei jarrutella niihin, eikä poliisiauton tai -moottoripyörän näkeminen aiheuta sydämentykytyksiä.
Monilla muilla elämänaloilla nuoruuden kapinallisuuteni oli jo aikaa sitten vaihtunut sääntöjen noudattamisen suuntaan, mutta liikennesääntöjen ehdoton noudattaminen muodosti pohjan kokonaan uudelle elämänfilosofialle.

Kun noudattaa sääntöjä, selviää monista asioista paljon pienemmällä vaivalla kuin kikkailemalla ja vastaan pullistelemalla. Eikä tarvitse jännittää sanktioita.
Olen joutunut viimeisen parin vuoden aikana liiankin kanssa asioimaan Kelan ja muiden viranomaisten kanssa.
Vaikka erilaisten hakemusten huolellinen täyttäminen ja niihin tarvittavien liitteiden hankkiminen tuntuu monesti työläältä, kannattaa homma tehdä kerralla kunnolla.
Sillä energialla, mikä menisi kiukutteluun jonkun asian tarkoituksenmukaisuudesta, saa yleensä asian hoidettua.

Jos sääntöjen mukaan eläminen on elämistä kahleissa, voi kahleiden kanssa kuitenkin liikkua suhteellisen kivuttomasti valoisassa tilassa.
Sen sijaan sääntöjen noudattamatta jättäminen on hapuilua pimeässä labyrintissa.
Jokainen tekee oman valintansa itse, mutta ilman sääntöjä ei mikään yhteisö voi elää.
Toisaalta yhteisön edun mukaista on tarkastella jatkuvasti sääntöjen toimivuutta ja muuttaa niitä tarpeen mukaan.

Tuomo Lamponen
Kirjoittaja on Helsingissä asuva tiedontuotannon asiantuntija.

Kommentteja aiheesta “Kahleissa vai vapaana?

  • 1.9.2017 at 12:13
    Permalink

    Se on nykypäivänä pitkälti kasvatus joka on tähän tilanteeseen johtanut. Pienestä lapsesta asti annetaan ihmisen alkujen tehdä mitä haluavat, jotta vanhemmilla olisi helpompaa ja lapsi ”iloinen”.
    Toisaalta vanhemmat itse tekevät samaa. Miten voidaan kasvattaa nuoria ihmisiä aikuisiksi, kun edes aikuiset eivät osaa olla aikuisia? Kuljetaan nuorilta vuosilta tutuissa vaatteissa, istutaan sisällä hattu päässä ja eikä osata peruskohteliaisuuksia.
    Aikuisten pitää uskaltaa olla aikuisia.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Joko olet aloittanut joulustressauksen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...