Uusi automaatti jumiutui lupaan

Mäntyharjulla on lomasesongin ajan odotettu uutta pankkiautomaattia, ja odottaa pitää yhä ainakin kaksi viikkoa.
Automaatin toimittaja Nokas CMS tiedotti heinäkuun alussa tuovansa Nosto-käteisautomaatin K-Supermarketin kiinteistöön vielä saman kuukauden aikana. Yhtiön mukaan hanketta on jarruttanut lomakauden lisäksi byrokratia.
– Tälle kohteelle edellytettiin kunnan toimenpidelupaa. Aikaisemmin emme ole törmänneet tällaiseen vaatimukseen, kertoo Nokas CMS:n myynti- ja kehitysjohtaja Risto Lepo.
Toimenpidelupaa vaatii laki, huomautetaan Mäntyharjun kunnasta.
Nokas CMS:n toimenpidelupahakemus on tullut kuntaan, mutta rakennustarkastaja Pasi Hinkkurin mukaan se tarvitsee täydennystä.
Kunta on pyytänyt täydentäviä tietoja ainakin kahdesta asiasta: Kuka on luvan hakija ja miten liikenneturvallisuus huomioidaan?
– Nokas CMS ei voi olla luvan hakijana. Sen on oltava kiinteistöyhtiö, joka kaupparakennuksen omistaa. 
Toimenpideluvalla halutaan varmistua muun muassa liikenneturvallisuudesta. Nokas CMS:n esittämät suunnitelmat eivät kaikilta osin tyydytä Hinkkuria.
– Yhtiössä ei ole täysin ymmärretty jonon muodostumista automaatin eteen. Piirrustusten mukaan jono asettuisi kaupan ja ostoskärrykatoksen väliin, missä kulkee autoja.

Lue lisää torstain 24. elokuuta Pitäjänuutisista tai näköislehdestä

 

5 kommenttia aiheesta “Uusi automaatti jumiutui lupaan

  • 18.8.2017 at 16:55
    Permalink

    Kyllä taas on pienin pitäjän päättäjät ymmärtäneet miten vähennetään pikkuyrittäjien toimentuloa sillä lyhyellä ajalla kun voi kauppaa tehdä. En todellakaan ymmärrä miten pankkiautomaatille menevät ihmiset tietävät jonottaa siten kuin piirustus suunnitelmat käskevät. Onko siellä aitaus tai maahan piirretyt viivat? Nykyisin OP jono usein tukkii pankin sisäänkäynnin.
    Järki käteen.

  • 20.8.2017 at 20:26
    Permalink

    Miten noin yksinkertaisesta asiasta osataan tehdä noin vaikea?

  • 21.8.2017 at 14:52
    Permalink

    No, kyllä on Mjussa byrokraatti taas edistyksen ja palvelujen parantamisen esteenä!
    Ja kuuluu vielä olevan kotoisin Mjusta ..No kohtahan ne on taas mökkiläiset siirtyneet sinne, missä pankkiautomaatteja on, eli kesä ja kaupanteon aika on mennyt!

    Yrittäjillä riittäisi palveluhalukkuutta ja -henkeä, mutta ei ilmeisesti kunnan pikkubyrokraateilla!?

  • 21.8.2017 at 17:59
    Permalink

    No, ehkä ensi kesänä sitten…
    T.Mökkiläinen

  • 22.8.2017 at 22:43
    Permalink

    Voi insinöörin putkiaivot sentään!

    Ympäri maata pankkiautomaatteja asentavalta yritykseltä ei ole MISSÄÄN MUUALLA SUOMESSA vaadittu toimenpidelupaa automaatille. Nyt on, ja tämä on Mäntyharjulla!

    Lupaa on haettu, mutta piirroksessa havainnollinen kuva esittää KUVITTEELLISEN jonon väärään paikkaan! Olisi ollut kahden minuutin homma soittaa luvan hakijalle, jotta tämä piirtäisi jonon 45 astetta sivulle! Samalla puhelulla olisi tullut se kiinteistönomistaja-vaatimus hoidettua, vaikka tämäkin olisi selvinnyt kunnan kiinteistörekisteristä.

    Missä muualla kunnan virkamiehet kyykyttävät tavallista kansalaista tai yritystä? Ei missään muualla, vain armaassa pitäjässämme.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko seurakuntavaalit?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...