Sähköyhtiö luottaa latausmäärien kasvuun

Mäntyharjun ja Pertunmaan ABC-liikenneasemilta on voinut kesästä lähtien ladata sähkö- ja hybridiautoja. Lumme Energian latauspisteet ovat osa Pohjoismaiden Charge & Drive -verkostoa.
Yhtiön tekninen myyntipäällikkö Sauli Kuparinen kertoo, että Kuortissa autoja on ladattu noin 8000 ajokilometrin ja Mäntyharjulla noin 300 ajokilometrin verran. Latauspaikkojen suosio on siis vasta alkutekijöissään. Se on ymmärrettävää, sillä koko Etelä-Savossa töpselin päähän laitettavia autoja on alle 60 kappaletta ja koko Suomessa noin 5000.
– Ensi vuonna latauslukemat tulevat olemaan aivan jotain muuta luokkaa. On todella mielenkiintoista seurata määrien muutoksia, Kuparinen sanoo.
Kuortin piste toimii pikalatauksella ja Mäntyharjun keskinopealla latauksella. Käytännössä puolen tunnin lataus antaa Kuortissa virtaa 150 kilometrin matkalle. Mäntyharjulla puolen tunnin latauksella saa lisävirtaa reilun 40 kilometrin matkalle.
Sähköyhtiöt tarjoavat pikalatauspisteitä aluksi isojen teiden varsille. Viitostien varrelta pikalaturit löytyvät Etelä-Savossa Kuortin lisäksi Mikkelistä ja Juvalta.
– Kuortti on erittäin vilkas asema ja meillä on tekniikan puolesta kapasiteettia jopa kymmenen samantehoisen pikalatauspisteen avaamiseen. Mäntyharjullekin on olemassa optio pikalatauspisteen avaamiseen, jos tarve kasvaa.
Autojen lataaminen Lumme Energian pisteissä on ollut tähän mennessä maksutonta. Tilanne kuitenkin muuttuu ennen talvea. Pisteisiin tulee yleisesti käytössä oleva minuuttipohjainen maksu.

Lue lisää torstain 12. lokakuuta Pitäjänuutisista tai näköislehdestä

Viikon kysymys

Joko olet aloittanut joulustressauksen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...