Lukijalta: Ääni Niinistölle on ääni kokoomukselle

Presidentinvaaleja sanotaan henkilövaaleiksi. Jokainen ehdokas edustaa kuitenkin myös poliittista puoluetta ja sen aatetta ja arvoja.
Sauli Niinistö on kannatusyhdistyksestä huolimatta tosiasiallisesti kokoomuksen, siis oikeiston ehdokas. Hän on puolueen pitkäaikainen puheenjohtaja ja heikompiosaisia kurittanutta politiikkaa harjoittanut valtiovarainministeri.
Niinistön puolue kokoomus ajaa Suomen Nato-jäsenyyttä, parempiosaisten veronalennuksia ja sitä, että ihmiset, työpaikat ja palvelut keskitetään vain muutamiin suuriin kaupunkeihin. Ääni Niinistölle on ääni kokoomukselle.

Meidän ehdokkaamme, keskustan Matti Vanhasen linja puolestaan on, että koko Suomea ja kaikkia suomalaisia tarvitaan. Suomea ei saa päästää jakautumaan kahtia, niin kuin Niinistön kaudella on uhannut käydä. Kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelu on vahingollista.
Vanhanen ja keskusta eivät kannata Suomen Nato-jäsenyyttä, vaan maamme pitkäaikaista, yhdessä sovittua ja suomalaisten enemmistön tukemaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa. Se nojaa sotilasliittoon kuulumattomuuteen ja hyviin suhteisiin joka ilmansuuntaan.
Matti Vanhanen on paineissa testattu, osaamiseltaan, kokemukseltaan ja näkemykseltään ylivertainen ehdokas. Presidenttinä hän toisi maailmaan vakautta ja Suomeen yhtenäisyyttä. Vanhanen pystyy rakentamaan molempia.
Siksi meille keskustalaisina on tärkeää, että kannatamme häntä Suomen seuraavaksi presidentiksi.

Markku J Lamponen
Keskustan Mäntyharjun kunnallisjärjestön
puheenjohtaja
Esko Kilpinen
Keskustan Pertunmaan kunnallisjärjestön
puheenjohtaja

5 kommenttia aiheesta “Lukijalta: Ääni Niinistölle on ääni kokoomukselle

  • 22.1.2018 at 11:34
    Permalink

    Luulisi, että politiikan parissa työskentelevät herrat tietäisivät myöskin sen, että Niinistön puolue ei varsinaisesti ole Kokoomus vaan Presidentti on luopunut puoluekirjastaan. Kookoomus tosin on päättänyt, että Niinistö on heidän ehdokkaansa.

    Toki taitaa olla niin, että edustamanne puolueen mahdollisuudet näissä vaaleissa on menetetty jo aikaa sitten joten puolihuolimattomien ”faktojen” heittely voi olla ainoa tapa saada edes jonkinlainen ääni kuuluviin.

  • 22.1.2018 at 14:26
    Permalink

    Sinällään veikeää informaatiota kepun paikallisyhdistysten miehiltä, että unohtivat todeta, että samaa logiikkaa noudattaen Keskustalla on myös toinen ehdokas: Paavo Väyrynen. Ja kun tämän tutkii Paavon ja Matin (=Keskustan) mielipiteitä mm. EU:sta ei voi kuin ihmetellä Keskustan ehdokkaan (kumpi se heistä nyt sitten lieneekään ???) ristiriitaisia mielipiteitä.

  • 22.1.2018 at 22:38
    Permalink

    Tämän maan on vienyt perikatoon keskustalainen pääministeri kikyineen! Upporikas insinööri on tuonut omien firmojensa oppia suoraan kansakunnan hallintaa ja alistanut työntekijät tekemään kaikenlaisia myönnytyksiä työnantajien hyväksi. Tosiasia on, että talous kääntyi kasvuun ennen kikyilyä eli työntekijöiden tulonsiirtoa pääoman hyväksi ei olisi tarvinnut tehdä. Vanha sanonta että ”kepu pettää aina” on ajankohtainen tänäkin päivänä. En ikinä äänestä keskustalaista, en presidentiksi , en eduskuntaan enkä kunnanvaltuustoon. Onneksi sentään Paavo tajusi lähteä tuosta porukasta!

  • 23.1.2018 at 08:40
    Permalink

    Edelliset kommentoijat puhuvat asiaa.Kyllähän vanha sanonta,että kepu pettää aina pitää paikkansa.Nyt paikalliset keskustan johtohenkilöt pelkäävät ,että heidän puolueensa ehdokas Matti Vanhanen joutuu todennäköisesti nöyryytetyksi ja samalla puolue,että pääministeri.Valitsijayhdistysten ehdokkaat Sauli Niinistö ja Paavo Väyrynen uskoakseni yltävät kärkisijoille,toisin kuin kepun ja demarien presidenttiehdokkaat.Toinen kierros hilkulla,itse olen tyytyväinen nykyiseen ,eli Saulille ääneni tulen antamaan ja annan arvoa hänelle, koska tulee Mäntyharjulla jälleen käymään,kuten Paavokin kävi.

  • 23.1.2018 at 11:57
    Permalink

    Joopa joo. Ääni kepulaiselle on ääni – no se on jo tuolla edellä mainittukin. On vuosi 2018 ja vielä jotkut viitsivät kirjoitella tällaisia. Vastenmielistä ja ennen kaikkea aikansa elänyttä näiltä senaattoreilta.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko seurakuntavaalit?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...