Istuva presidentti putsasi pöydän

Sauli Niinistö keräsi sunnuntaisissa ällistyttävän äänimäärän. Lähes 1,9 miljoonaa suomalaista äänesti istuvan presidentin jatkokaudelle.
Valtakunnassa Niinistö keräsi 62,6 prosenttia äänistä. Mäntyharjussa ja Pertunmaalla pistettiin vieläkin paremmaksi. Mäntyharju oli Niinistölle Suomen kunnista 20. vahvin kannatusalue 69,5 prosentilla. Pertunmaalla Niinistöä äänesti 66,0 prosenttia äänioikeutetuista.

Luvut ovat kaikilla mittareilla huimia. Historiasta lähin vertailukohta löytyy vuodelta 1978, jolloin Urho Kekkonen keräsi valitsijamiesvaalissa yli 82 prosenttia äänistä.
Niinistön kannatuksesta Mäntyharjussa ja Pertunmaalla kertoo se, että paikkakunnilta kerättiin vaalien alla 2000 kannattajakorttia. Mäntyharjulaiset allekirjoittivat niistä 1700.

Muille ehdokkaille vaali oli surkea. Ainoa täällä päin yllättänyt ehdokas oli Matti Vanhanen, joka keräsi Pertunmaalla yli 11 prosenttia äänistä. Kolmanneksi ääniä kunnassa keräsi Paavo Väyrynen 7,8 prosentilla äänistä. Käytännössä kaksikko kahmi Niinistön takana loppujen ehdokkaiden äänistä siis 56 prosenttia.
Mäntyharjussa Väyrynen oli kakkonen 7,3 prosentin osuudellaan. Jos lukuja vertaa vuoden 2012 presidentinvaaliin, oli Väyrynen täällä päin vaalin suuri epäonnistuja. Tuolloin keskustan riveistä presidentiksi pyrkinyt kunniapuheenjohtaja sai ensimmäisellä kierroksella 25 prosenttia mäntyharjulaisten ja 33 prosenttia pertunmaalaisten äänistä.

Huippusuosiossa paistattelevan Niinistön toinen presidenttikausi jää hänen viimeisekseen. Vuoden 2024 vaalista tulee siis huippujännittävä. Varmoja ehdolla olevia tietenkään ei ole, mutta listalta saattaa hyvinkin löytyä viidettä kertaa nimi Paavo Väyrynen.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko seurakuntavaalit?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...