Lukijalta: Mikkelin puolesta toimivat päättäjät vetävät härskisti ja jättävät reuna-alueet maksajan rooliin

Alkuvuodesta maan hallitus avasi viinahanoja tuomalla lisää valinnanvapautta päivittäistavaratalojen valikoimaan kauan kaivatun 5,5-prosenttisen virvokkeen. Osoituksena siitä, että päihderiippuvaiset eivät tarvitse kuin avata lähimmän ruokakaupan tai huoltoaseman oven saadakseen päivittäisen ilojuoman kohottaakseen itsensä kohti eurooppalaista viimeistä puuttuvaa ja kauan kaivattua vapautta.
Kaikki tämä uuden alkoholilain läpivienti tapahtui jouhevasti eduskunnan toimesta asiantuntijain vastustavista lausunnoista huolimatta.

Niin ikään sosiaali-ja terveyspalveluja tuottava Essote aloitti mallikkaasti toista vuosikurssia lakkauttamalla päihdekuntouttamiseen perustuvan Mäntyharjussa sijaitsevan Tuustaipaleen toimintakeskuksen. Paikka oli Essoten johdon mukaan syrjäinen.Miten niin syrjäinen? Maaseudun rauhassa sijaitseva hoitolaitos on päihderiippuvaisuudesta potevalle mainio hiljentymisen paikka. Luonto jos mikä on omiaan auttanut sisäisen rauhan ylläpidon saavuttamisessa ja auttanut myös terveyden saavuttamisessa jopa vaikeimman päihderiippuvuuden kohdalla. Paikan valinta tehtiin varmasti juuri tähän perustuen aikanaan.

Ihmisten terveydestä huolehtiminen on yhteiskunnan tehtävä ja varsinkin silloin, jos omat voimavarat eivät siihen ole riittävät. Yhteiskunta tuottaa päihteitä, joka on osa viihdeteollisuutta. Sen seurauksena tulevat lieveilmiöt on hoidettava, sanoo jo kansanterveyslaki, jota voidaan kutsua myös perusterveydenhuolloksi.
Essote pelkästään kaupallisena toimijana paljastuu päivältä yhä selvimmin. Mikkelin kaupungin puolesta toimivat päättäjät vetävät härskisti kotiinpäin kaikessa ja jättävät reuna-alueet vain maksajan rooliin. Reuna-alueelta on totta myös päättäjiä mukana, mutta minkälaisia. Heille riittänee kaiketi se, kun saavat istua paremmassa kahviseurassa kaupungin rouvien ja herrojen seurassa.

Essoten ykkösasia oli ensimmäisenä vuotena saada asiakkaalta kuittaus suoravelotuksesta. Ellei asiakas tähän suostu, on asiakas yhteistyökyvytön. Yhteistyhön kyvyttömän asiakkaan hoito on enemmän herran, kuin Essoten hallussa. Yhteistyö mitataan rahassa, ei niinkään palvelujen laadun tai asiakaslähtöisyyden mittapuun mukaan. Niinpä laskutus sujuu joustavasti. Kuka tarkastaa ja kuka on kykenevä tarkastamaan laskutuksen oikeudenmukaisuuden, on jo toinen kysymys.
Syytä on olla tarkkana, jos liikkuu palvelujen lähettyvillä, että ei asiaton lasku seuraa perässä. Oma lukunsa ovat erityisen sairaat ja heikkokuntoiset asiakkaat: Kuka heidän laskutusten oikeudenmukaisuuden varmistaa? Epäilemättä ei kukaan.

Suuruuden imagosta päihtynyt Essote ottaa yhä enemmän tyyliin kukaan ei vastaa mistään. Laajalla toiminta-alueella on helppo kierrättää henkilökuntaa aina, jos jokin kokee tukalaksi olonsa tuleen alueellaan.
Kauhulla ihmiset odottavat sotea. Mitä tuokaan sote, kun essote, soten esiaste, on näyttänyt kykynsä toimia enemmän pääomien kuin ihmisten terveyttä ajatellen.

Ano Väisänen

3 kommenttia aiheesta “Lukijalta: Mikkelin puolesta toimivat päättäjät vetävät härskisti ja jättävät reuna-alueet maksajan rooliin

  • 17.2.2018 at 16:30
    Permalink

    Pakkohan se on syrjäkyliä syrsiä ja sorsia kun valtio vähensi valtion apujaan ja niin vähentää edelleen sitä ei vaan kerrota uutisissa eikä muuallakaan .joten se puuttuva Raha täytyy ottaa syrjäkyliltä.

    • 17.2.2018 at 16:35
      Permalink

      Kunta liittymissä liittyvän kunnan valtion apu menee kunta keskuksen oman harkinnan käyttöön siihen liittyneet jäävät nuolemaan näppejään .—eli Kaupungin Herrat Päättää älkää vikskö

  • 19.2.2018 at 08:46
    Permalink

    Hyvä kirjoitus niin sanotulta kunnan ”oppositiolta”. Väisänen taitaa olla ainut kuntalainen, joka aidosti ajaa oikeudenmukaisuuden puolesta? Alalehterin päättäjillä tärkeintä kunnan kokouksissa on kaffet ja pullat?

Comments are closed.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko seurakuntavaalit?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...