Mäntyharju Ylen kouluvertailun keskikastia – oppimateriaaleihin käytetään selvästi muita vähemmän rahaa

Mäntyharju sijoittuu Ylen kouluvertailun keskikastiin muiden samankokoisten kuntien joukossa. Mäntyharjun perusopetuksessa oli viime vuonna keskimäärin 17 oppilasta, kun samaan aikaan muissa samankokoisissa kunnissa oppilaita oli useimmiten 16. Kunnassa oli viime vuonna myös hieman enemmän opettajia oppilaita kohden kuin muilla vastaavilla kunnilla. Kunnassa oli yhdeksän oppilasta opettajaa kohden mediaanin ollessa 10.

Oppimateriaaleihin kunnassa käytettiin 196 euroa oppilasta kohden, muiden vastaavanlaisten kuntien mediaanin ollessa 258 euroa. Muita kuntia paremmin Mäntyharju pärjäsi 1-9 -luokkalaisille tarjottavien oppituntien määrässä. Kunnassa opetusta tarjottiin 239 vuosiviikkotuntia, muiden samankaltaisten kuntien mediaanin ollessa 228. Yksi vuosiviikkotunti tarkoittaa käytännössä noin 38 tuntia opetusta.

Muiden kuntien taakse Mäntyharju jäi muun muassa valinnaisaineiden ryhmäko’oissa. Kun muissa vastaavankokoisissa kunnissa valinnaiskielen kurssin toteuttamiseksi riittää useimmiten seitsemän oppilasta, Mäntyharjussa luku on kahdeksan.

Mäntyharjun opetusmenot oppilasta kohden olivat hieman samankokoisia kuntia pienemmät. Opetukseen käytettiin viime vuonna rahaa 5727 euroa oppilasta kohden mediaanin ollessa 5765 euroa per oppilas. Opettajien pätevyysprosentti kunnassa oli 96.

Lue myös: Pertunmaa loistaa Ylen kouluvertailussa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pitäisikö koululaisten kesälomaa siirtää myöhemmäksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...