Pertunmaa saa vihdoin historiikkinsa

Pertunmaan historiikki pyritään saamaan markkinoille kesän alussa.
Kirja ei ole vielä painossa, mutta teksti on valmis.
– Nyt on jo viittä vaille valmista. Olemme saaneet painosta mallitaitot, josta toimikunta valitsee sopivimman, kertoo Laura Laitinen kirjan valmistumista valvovasta toimikunnasta.
Laitisen mukaan kirja on laajentunut alkuperäisestä suunnitelmasta niin, että tekstiä on tullut lähes tuplaten lisää.
Kirja alkaa Pertunmaan esihistoriasta ja päättyy kunnan 90-vuotispäiviin.
Valtuustoaloite kunnan historian kirjoittamisesta tehtiin marraskuussa 2014, jolloin valtuusto myönsi tarkoitukseen 30 000 euron määrärahan.
Kesäkuussa 2015 kunnanvaltuusto myönsi kirjan tekemiseen 80 000 euroa. Tuolloin ajatuksena oli saada kirja valmiiksi vuoden 2016 lopussa, joskin aikataulu todettiin tiukaksi.
Kirjan hinnaksi on muodostumassa 40 euroa kappaleelta. Sitä tullaan myymään kirjastolla, kunnantalolla ja Käsityöpuoti Talvikissa. Pertun Päiville kirja saa oman myyntipisteensä.

Viikon kysymys

Keräätkö marjoja tai sieniä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...