0

Kuka ostaisi 100 vanhaa sänkyä? Tuustaipaleen omaisuus on myynnissä

Kumisaappaita, tauluja, vuodevaatteita, työhaalareita, ompelukone, pari traktoria ja kuorma-auto. Muun muassa nämä ovat irtaimistoa, jota Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymän johtaja Janne Tapola pyörittelee käsissään. Kuka ostaisi esimerkiksi sata vanhaa sänkyä? Isompaakin omaisuutta olisi myytäväksi: Kuntayhtymä haluaa eroon 10 hehtaarin laitosalueesta rakennuksineen sekä yli 500 hehtaarista metsämaata. Mielellään nopeasti ja kertakaupoilla.

Johtaja Janne Tapolan vastuulla on kuntayhtymän purkamiseen liittyvä omaisuuden myynti ja byrokratia. Siihen menee hänen arvionsa mukaan ainakin kaksi vuotta.
Tapola ei epäile, etteikö kiinteistöomaisuutta saataisi myytyä. Laitosalue on herättänyt jo kiinnostusta, vaikka sen varsinainen markkinointi alkaa vasta elokuussa.

Hinta on edullinen: Pohjahintaan 100 000 eurolla saa maa-alueen lisäksi toistakymmentä rakennusta ja satoja metrejä Tervajärven rantaviivaa. Hinnassa on huomioitu noin 200 000 euron vuotuiset ylläpitokulut ja se, että rakennusten kunto on valtaosin tyydyttävä. Metsän osalta yhtymävaltuusto on päättänyt, että se myydään yhtenä kokonaisuutena.

Päihdehuollon kuntayhtymän osakkaat ovat päättäneet yksimielisesti purkaa yhtymän ja myydä sen omaisuuden. Tapola sai yhtymähallitukselta kesätöikseen purkusopimuksen valmistelun.

Valtaosa puistomaisen laitosalueen rakennuskannasta on sodan jälkeiseltä ajalta.

 

Lue lisää Pitäjänuutisista tai näköislehdestä. Tilaa lehti tästä tai osta näköislehden irtonumero tekstiviestillä tästä.

 

 

Kommentteja aiheesta “Kuka ostaisi 100 vanhaa sänkyä? Tuustaipaleen omaisuus on myynnissä

  • 26.6.2018 at 20:13
    Permalink

    Kiitoksia jutusta Tuustaipaleen kuntoutuskeskuksesta,ent.alkoholistiparantola,ent.työlaitos.Surullista,että tähän on tultu,mutta sama tilanne on koko maassa.Vietin lapsuuden ja nuoruuden siellä ja vanhemmat sekä naapurit olivat siellä töissä,mm.keittäjänä,ohjaajana,johtajana,sairaanhoitajana ym.Asuimme alueella ja lapsuudessani 60,-,ja 70-luvulla siellä oli paljon perheitä lapsineen ja kaikkea mukavaa tapahtumaa.Mukavia muistoja.Jos olisin miljonääri,laittaisin paikan taas kukoistamaan ja ehkä jotain samanlaista toimintaa kuin nyt.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.