Kolumni: Tuonilmaisiin siirtynyt Perttu Häkkinen osoitti kuinka ajatuksiltaan rikas maa Suomi on

1990-luku oli ufoa aikaa. Jostain kumman syystä mahdottoman moni innostui tuolloin lentävistä lautasista ja muusta yliluonnollisesta. Osa kavereistanikin kertoi nähneensä kaikenlaista tavaraa taivaalla. Tuon ajan suppea mediamaisema vain lisäsi innostusta. Televisiossa yhdellä kolmesta kanavista abduktioreissuistaan kertoi Juhan af Grann ja iltaisin odoteltiin Salaisia Kansioita. Hypistelin itsekin tuolloin tuttavan pöydällä lojunueita Ultra-lehtiä.

Tähän samaan mielenmaisemaan kasvoi myös sunnuntaina tuonilmaisiin siirtynyt toimittaja ja muusikko Perttu Häkkinen. Hän saattoi jäädä suurelle yleisölle suhteellisen tuntemattomaksi hahmoksi, todennäköisesti juuri hänen käsittelemiensä aiheiden marginaalisuuden takia. Häkkinen kertoi itsekin kasvaneensa Ultra-lehteä selaillen. Kuluvan viikon aikana Häkkistä on muistettu lukuisissa kirjoituksissa.

Häkkisen arvostusta mitä erilaisimmissa piireissä kuvaa se, että sunnuntaina myös Suomen evankelisluterilainen kirkko julkaisi omat surunvalittelunsa. 1990-luvulla tämä ei olisi vielä ollut mahdollista. Tuolloin kansankirkolla oli vielä varaa pitää kaikkia vähääkään protestanttisesta linjasta erottuvia ihmisiä naurettavina höyrypäinä tai vähintäänkin vaarallisina harhaoppisina. Nykyisin kirkkokin tunnustaa, että ainakin suurin osa henkimaailman asioista kiinnostuneista on periaatteessa samojen asioiden jäljillä.

Häkkistä voi myös kiittää äänen antamisesta niille, jotka eivät yleensä lehtien palstoilla koreile. Häkkinen haastatteli radio-ohjelmiinsa puliukkoja, okkultisteja, meedioita, rikollisia ja skitsofreenikkoja. Oleellista oli, että hän suhtautui heihin aina vakavasti, ilman ivaa tai vähättelyä.

Häkkinen osoitti tekemisillään myös sen, kuinka moninainen ja ajatusmaailmaltaan äärimmäisen rikas maa Suomi oikein on. Hänen eri puolilta Suomea käsittelemänsä aiheet eivät näet yleensä uutisissa ja matkailumainoksissa pyöri. Tätä samaa työtä teki ennen Häkkistä Pitäjänuutisissakin muinoin työskennellyt toimittaja Veikko Ennala.
Omasta mielestäni tärkeää antia Häkkisen työssä oli myös se, että hän oli vilpittömän kiinnostunut kaikista ihmiselämään liittyvistä ilmiöistä. Aiheiden parissa hän oli skeptinen dokumentaristi, eikä tuomari.

Suomi kaipaisi tulevaisuudessakin Häkkisen kaltaisia hahmoja, jotka pystyisivät virittämään samantyyppisen aaltopituuden eri tavalla ajattelevien ihmisten välille. Nykyisin leimakirveet heiluvat heti, jos joku julkeaa edes käsittelemään aiheita, jotka eivät heidän omaan maailmankuvaansa sovi. Toimittajan työtä Häkkinen vertasi osuvasti pullojen keräilyyn. Pullojahan kannattaisi keräillä juuri sieltä, missä muut eivät ole. Se on aika hyvä ohje.

Viikon kysymys

Pitäisikö Pertunmaalle rakentaa uusi liikuntahalli?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...