Yksi kolikko sataa pullonkorkkia kohden – metallinetsijän löytöjä päätyy museoon asti

Leevi Jylkkä kävelee aivan kotinsa vieressä sijaitsevalla tutulla hakkuuaukealla. Kädessään hänellä on musta XP Deus -metallinpaljastin, joka ääntelee tasaisin väliajoin epätasaisilla voimakkuuksilla. Harjaantunut korva osaa tulkita signaalin äänestä ja muodosta, kannattaako taitettavaa lapiota edes avata toimintakuntoon. Rautaromun signaali on huono, kolikoissa taas selkeä.

Toimittajalle ystävällisesti lainattu Garrett -etsin on varsin pätevä laite sekin, osaavissa käsissä siis. Ääniä ei laitteesta tänään juuri lähde, mutta etsimisen riemu tempaa mukaansa.
Taaempana kävelevä Leevi puhuu piippauksen jälkeen jotain rautalangasta. Siis tunnistiko hän äänisignaalin langaksi?
– Ei vaan jaksanut alkaa kaivamaan, kun maasta törrötti pätkä lankaa, 14–vuotias nuorukainen virnistää.

 

Kiepissä sijaitsevaa hakkuuaukeaa on tutkittu ja piippailtu jo monta kertaa, mutta samoille apajille voi aina palata uudestaan. Jylkkä on tehnyt suurimman osan löydöistään Mäntyharjulta ja monet niistä aivan näiltä kotinsa lähipelloilta.

– Toisen maailmansodan aikaisen lentopommin sirpaleita löytyi parinsadan metrin päästä. Venäläiset pommittivat talvi- ja jatkosodassa noita Kiepin siltoja, mutta eivät saaneet niitä tuhottua, kertoo Leevi paikallishistoriaa.

Historian harrastaminen ja tiedonhankintataidot ovat harrastuksessa suureksi avuksi, koska pelkkä suurpiirteinen tieto vaikka taistelupaikoista ei vielä riitä löytöjen tekemiseen.
Erityisesti sisällissodan aikaan Mäntyharjulla oli paljon taisteluita, mutta sodankäynti oli sata vuotta sitten erilaista.

– Ammukset olivat kortilla, joten taisteluissa ammuttiin vähän ja taas liikuttiin. Pitää löytää tarkka sijainti, missä joukot ovat olleet. Tuosta kivenheiton päästä hahmotimme vinkkien perusteella kivimuurin jäänteet, josta löytyi parikymmentä sisällissodan aikaista hylsyä.

 

Iso-Pappilan museon sisällissotanäyttelyssä olleet hylsyt, patruunat, kranaatinosat ja srapnel-kuulat olivat kaikki kahdeksasluokkalaisen Jylkän Mäntyharjulta löytämiä.

– Kävimme luokkani kanssa tutustumassa näyttelyyn ja olihan se aika hienoa nähdä omat löydöksensä museossa, nuori mies kertoo vaatimattomana.

Vyönsolkia, erilaisia sinettejä ja muskettien kuulia löytyy melko usein. Venäläiset kuulat hän tunnistaa ruotsalaisia pienemmästä koosta.

Eniten häntä kiinnostavat tällä hetkellä kuitenkin kolikot. Niitä onkin löytynyt jo kolmisenkymmentä, vaikka hänellä on vasta toinen harrastusvuosi menossa. Vanhin kolikoista on väliltä 1637–1644.

– Kaksi 1700–luvun kopeekkaa, 50- ja 25-penniset 1800–luvulta, kullattu nappi kaksipäisellä kotkalla, sormus vuodelta 1900, Jylkkä esittelee löytökokoelmansa helmiä.

Sisällissodan taistelukentältä Mouhulta löytyneessä sormuksessa on merkintä vuodesta 1900. Leevi Jylkkä epäilee halkeamasta, että se on pudonnut sotilaalta.

Syksyn etsintäkohteet on mietitty valmiiksi. Pellot ovat hedelmällisintä etsintäaluetta, sillä maa on valmiiksi kuohkeaa ja monilla alueilla on viljelty vuosisatojen ajan.
– Menemme kaverini kanssa tutkimaan sisällissodan aikaisia taistelupaikkoja. Lisäksi isot, Mikkelin suunnalla olevat pellot kiinnostavat. Hienointa olisi löytää 1800–luvun hopeamarkka, kultainen kymmen- tai 20–markkainen.

Vaikka signaalin perusteella pystyykin jonkin verran arvioimaan, milloin lapiohommiin kannattaa ryhtyä, on yksi pintaan nouseva löytö silti ylivoimaisesti yleisin.
– Pullonkorkkeja saa kaivaa ehkä sata aina yhtä kolikkoa kohden, kertoo Jylkkä.

 

Jos kaivuuprosessi vaatii kärsivällisyyttä, niin vaatii sitä myös harrastuksen kausiluonteisuus, sillä talvella tulee olosuhteiden pakosta eteen harrastuksen valmistelevampi osa. Uusia kohteita etsitään yhdistelemällä historiatietoja vanhoihin ja nykyisiin karttoihin.
Talviaikaan myös huolehditaan kesän löydöistä puhdistamalla niitä esimerkiksi parafiiniöljyllä. Jotkut kolikot saattavat maaperästä nostamisen jälkeen hapertua pahasti, jos niitä ei heti säilötä ja käsitellä oikein.

Parhaat löydöt pääsevät aitiopaikalle kirjahyllyyn, elleivät jouda museoon. Kellot saattavat olla pudonneet hevosen loimista tai lampaalta, sirpin ikä saattaa olla yli satakin vuotta.

Harrastukseen kuuluu olennaisena osana myös kaivuulupien kysyminen. Maanomistajiin ollaan aina yhteydessä ennen yksityiselle maaperälle menemistä ja Jylkällä onkin jo luvat moneen kohteeseen.
– Yleensä maanomistajat antavat tutkia alueita vapaasti ja ovat kiinnostuneita näkemään, mitä maan alta löytyy.
– Tehdyt kuopat täytetään ja esiin kaivetut roskat siivotaan aina pois, eikä niitä jätetä maahan. Esimerkiksi lehmät saattavat astua pelloilla oleviin romuhin tai syödä niitä.

Läheiseltä hakkuualueelta löytyi lyhyelläkin piippausreissulla kaikenlaista. Jylkkä odottaa jo pääsevänsä taas tutkimaan peltoja ja sisällissodan taistelupaikkoja.

Vajaan tunnin etsinnän saaliina on rikkoutunut vodkapullo metallikorkilla ja pari tunnistamattoman työkoneen osaa, ehkä kaikki hakkuuaukean metsäisen olomuodon viimeisiltä hetkiltä.

Seuraavan piippauksen muoto on hankalampi paikantaa ja Jylkkä ottaa käyttöön pinpointerin, eli pienemmän metallinpaljastimen jolla kohteen tarkan sijainnin löytää kuopasta. Tutun muotoinen löytö paljastuu hevosenkengäksi. Melko vanhaksi arvioidun kengän sijoituspaikka on jo selvillä – kotipihan kirsikkapuussa, kuten muutkin.

– Toivon joskus vielä löytäväni sisällissodan aikaisen joukkohaudan tai kultakolikon. Tai lähden Ahvenanmaalle etsimään viikinkien mukanaan tuomia arabialaisia rahoja. Kunhan se hopeamarkka nyt löytyy ensin, päättäväinen nuori mies toteaa.

Muut tänään löydetyistä esineistä menevät roskiin, mutta vanha hevosenkenkä päätyy näytteille kirsikkapuuhun muiden seuraksi.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko seurakuntavaalit?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...