Talvi tai ei – Mäntyharjulla luistellaan viimeistään lokakuussa

Mäntyharjun tekojääradalle päästään luistelemaan mahdollisesti jo lokakuussa. Vaikka pakkasta ei luistelijoiden tarvitse odotella, ollaan radan rakennusvaiheessa vielä säiden armoilla.
Maanantaina alkoi radan pohjan betonivalu, ja betonin tulee kuivua ennenkuin se maalataan valkoiseksi. Valua urakoivan Megalattia-yhtiön mukaan kuivumiseen menee aikaa ainakin pari viikkoa, säistä riippuen.
Pohjan maalaamisella ei jäädytysveden seassa tarvitse käyttää valkaisevaa ainetta, ja jäästä tulee hohtavan valkea.
Valkoisen pinnan päälle maalataan vielä sini- ja punaviivat. Vanhassa kiekkokaukalossa linjat oli vedetty kuitukankaalla.
Maarakennus Suutarisen toimittamaa betonia levitettiin maanantaina 200-300 kuutiota. Betonipatjan korkeus on noin 12 senttiä, ja itse jäätä tulee sen päälle 3,5 senttiä.
– Se on energiataloudellisesti ihannemäärä, kertoo kenttämestariksi opiskeleva mäntyharjulainen Mikko Lyytikäinen, joka tekee lopputyönsä Kuortaneen urheiluopistolle jääradan rakentamisesta.
Jäädytysvaihe vie Lyytikäisen mukaan neljä päivää. Jäädytys kuluttaa vettä ainakin 30 000 litraa ja käytetty vesi on kuumaa.
– Kuuma vesi levittyy tasaisemmin eikä jää ilmakuplia, kertoo Lyytikäinen.
Lopuksi rakennetaan kaukalo ja valaistus.

Hannu Turunen tarkastaa lasermittarin avulla betonin paksuuden. Valkoisissa putkissa kulkee kylmäaineseos. Putkiston alla on myös eristelevy ja routasuojaputket, jotka estävät betonilaatan vääntymistä.

Oikaisu: Jutun ensimmäisessä versiossa betonin toimittajaksi mainittiin Maarakennus Suutarinen Oy. Betonin oikea toimittaja on Sora ja Betoni V. Suutarinen Oy.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Uskotko Mäntyharjun terassitalohankkeeseen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...