Kolumni: Kuuluuko kännykkä kouluun? Amerikkalaisen it-kerman mielestä ei

Maailman teknologiakehityksen pyhätössä, eli Piilaaksossa on kytenyt jo vuosikausia kapina. Applen, eBayn ja Googlen pomot ovat lähettäneet jälkikasvunsa kouluihin, joissa ei käytetä lainkaan tietokoneita. Tabletin pläräämisen sijaan tunneilla opetetaan yhteistyötaitoja ja kehitetään lasten luovia kykyjä.
Samaan suuntaan kuljetaan myös Ranskassa. Maa on jo aiemmin kieltänyt kännykän käytön oppitunneilla, mutta syyskuusta lähtien älypuhelimet on joko jätettävä kotiin tai suljettava kokonaan koulupäivän ajaksi.

Suomessa kuljetaan päinvastaiseen suuntaan. Uusi opetussuunnitelma itse asiassa kannustaa lasten omien puhelimien käyttöön oppitunneilla. Tarkoitus on, että omaa kännykkää voi käyttää tiedonhakuun tai vaikkapa laskimena, jos opettaja niin hyväksi katsoo.
Tietoteknisten laitteiden ja ohjelmistojen hallinta katsotaan opetushallituksen linjauksissa tärkeiksi tulevaisuudentaidoiksi, joita koulun tulee tukea ja ohjata. Tietty rotikin Suomen kouluissa kännykänkäytössä on olemassa. Moni opettaja kieltää niiden näpyttelyn oppituntien aikana. Periaate on kuitenkin täysin erilainen Ranskaan verrattuna.

Kumpi tie on sitten oikea? Kysymykseen on mahdoton vastata, ainakaan tässä vaiheessa. Käynnissä on ihmiskoe, jonka vaikutuksia voi arvioida kunnolla vasta reilun 20 vuoden päästä.

Ymmärrän hyvin täyskiellon houkutuksen. Kun lasten liika kännykänkäyttö eri lieveilmiöineen on todettu ongelmaksi, selkäydinreaktio on tietenkin kieltolinja. Kieltämisen houkutusta lisäävät tietenkin omat koulumuistot. ”Ei ollut tietokoneita silloin. Ruoto suorassa kuunneltiin opettajaa ja korkeintaan liitutaululle piirrettiin”, moni muistelee kaihoisasti.

Älylaitteiden käytön puolustajat lähtevät kuitenkin siitä, ettei koulu ole mikään yhteiskunnasta erillään oleva saareke. Nyky-yhteiskunnan kaikki oleelliset asiat hoidetaan älylaitteilla, joten pitäisikö koulun hypätä totaalisesti tästä junasta? Olisiko järkevää, jos koululaisia opetettaisiin käyttämään puhelimiaan muuhunkin kuin somettamiseen ja kuvankäsittelyyn?

Joka tapauksessa on varmaa, että jonkinlaisen vastapedagogiikan aika on jossain vaiheessa tulossa. Tähän asti Suomessa on eletty digiajan intovaihetta ja kunnollista julkista keskustelua kehityksen varjopuolista on käyty vasta viimeisen parin vuoden ajan. On itse asiassa mielenkiintoista odotella, milloin jokin poliittinen puolue ottaa asian omaksi teemakseen.

Tässä keskustelussa kannattaa kuitenkin realiteetit mielessä. Kehityksen ja digitalisaation kelkkaa ei saa käännettyä toiseen suuntaan, vaikka kuinka haluaisi. Menestymiseen tarvitaan tulevaisuudessakin yhä moninaisimpia taitoja ja erilaiset digitaidot ovat oleellinen osa tätä työkalupakkia. Ehkäpä tässäkin asiassa jonkinlainen kultainen keskitie on oikea valinta. Otetaan teknologiasta sen tarjoama hyöty irti, mutta ymmärretään samalla, että liika on liikaa. 

Selvää kuitenkin on, että aikuiset ihmiset ovat ryhtyneet selvästi pohtimaan omaa digikäyttäytymistään. Jonkinlainen valaistuminen on käynnissä esimerkiksi sosiaalisen median suhteen. Noin 300 000 suomalaista on lopettanut Facebookin käytön huhtikuun jälkeen.

Epäselvää tosin on, kuinka moni heistä on lopettanut somettamisen kokonaan ja kuinka moni on siirtynyt esimerkiksi Instagramin puolelle. Onko samanlainen muutos tulossa eteen lasten ja nuorten älylaitteiden käytön osalta? Ainakin koulumaailma painaa täysillä yhä syvemmälle kohti digimaailmaa. Kunnollinen keskustelu asiasta lienee vasta edessäpäin.

P.S. Instagramin käytön haitallisuudesta muistutti viime viikolla yrittäjä-sijoittaja ja keksijä Elon Musk. Hänen mukaansa Instagram aiheuttaa ihmisille lopulta surumielisyyttä, sillä palvelu on täynnä keinotekoisen hyvännäköistä elämää. Muskin haastattelu on muutenkin mielenkiintoista kuunneltavaa. Hän toisti huolensa maailman tulevaisuudesta, jossa keinoäly valtaa lopulta maailman. Muskin mukaan ihmisäly jää hyvinkin nopeasti pieneksi vähemmistöksi keinoälyn johtamassa maailmassa.

 

 

 

 

Viikon kysymys

Kiinnostavatko seurakuntavaalit?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...