Ajokorttiuudistus laski B-kurssien hintoja, mutta hinta ei ole kaikki kaikessa – Suurin osa oppilaista ottaa lisäajotunteja, osa kyselee vapaaehtoisen kakkosvaiheen perään

Ajokorttien lähtöhinnat laskivat ajokorttiuudistuksen tultua voimaan heinäkuussa. Mäntyharjussa B-kortin voi tällä hetkellä vähimmillään suorittaa reilulla 1 200 eurolla, johon lisätään 215 – 220 euron viranomaiskulut ja ratamaksu.
Viimeisen vuoden aikana ennen uudistusta, Mäntyharjun liikennekoulujen B-kurssien hinnat liikkuivat 1 600–1 700 eurossa pimeänajokursseineen ja ratamaksuineen. Vielä muutama vuosi sitten B-kurssien hinnat olivat kaikkine vaiheineen helposti 2 700 euroa, jopa yli.
Järvi-Suomen Liikennekoulun yrittäjä Lasse Järvinen kertoo, että hinnat ovat laskeneet reilusti jo ennen uudistusta ympäri Suomen. Kilpailutilanteen kiristyminen on muokannut alaa ja laskenut hintoja. Uudistuksella on kuitenkin ollut selvä vaikutus.
– Asia ei ole niin yksinkertainen, mutta voi sanoa, että uudistus laski hintoja huomattavasti. Puhutaan kuitenkin parhaimmillaan sadoista euroista. Joillekin se 14 tunnin minimimäärä ajotunteja riittää hyvin, mutta toiset tarvitsevat 25 ajotuntia. Silloin aletaan liikkua vanhan ajokortin hintatuntumassa, Järvinen kertoo.
Hannun Liikennekoulun yrittäjä Hannu Salmikunnas on sitä mieltä, että ajokorttia ei enää halvemmaksi saa.
– Alun perin tuntui siltä, että ei voida mennä edes tähän tasoon. B-kortti on nyt niin edullinen, etten muista milloin viimeksi. Kaikki kulut pitää miettiä tosi tarkkaan, että toiminnan saa pysymään kannattavana, Salmikunnas toteaa.

Hintojen lasku ei ole täysin tuulesta temmattua, sillä työmäärä on vähentynyt huomattavasti. Kolmivaiheisessa opetuksessa ajo- ja teoriatunteja oli oppilasta kohden yhteensä lähemmäs 50. Nyt koko koulutuksen voi suorittaa 18 tunnilla, jos on entuudestaan jokin ajokortti.
Salmikunnas huomauttaa, että 14 pakollisesta ajotunnista neljä kuuluu riskikoulutukseen. Riskikoulutus sisältää pimeänajosimulaattorin, liukkaan kelin radan sekä taajaman ja maantieajon riskien tunnistamista, eikä se ole varsinaista tutkintoon tähtäävää ajo-opetusta.
– Kymmenen tuntia varsinaista ajo-opetusta riittää vain harvalle. Helposti tulee ainakin muutama ajotunti lisää, enemmänkin, jos lähdetään ihan nollasta liikkeelle. Kortti on siltikin edullisempi kuin ennen, vaikka joutuisi ottamaan lisäopetusta, Salmikunnas toteaa.
Järvinen arvioi, että suurin osa on joutunut ottamaan lisätunteja. Monelle riittää yksi tai pari tuntia enemmän, jotkut tarvitsevat huomattavasti enemmän. Järvi-Suomen Liikennekoulussa yhden lisätunnin hinta on 67 euroa, Hannun Liikennekoulussa 70 – 80 euroa.

Lasse Järvinen on toiminut Mäntyharjussa yrittäjänä nyt reilun vuoden. Asiakkaita on riittänyt hyvin.

Uudistus teki tutkinnosta yksivaiheisen, aiemman kolmen vaiheen sijaan. Poisjääneet harjoitteluvaihe ja syventävä vaihe maksoivat yhteensä noin 600 euroa, minkä vuoksi ajokortin kokonaishinta laski.
Järvisen mielestä olisi kuitenkin hyvä, jos ajokorttikoulutus olisi kaksivaiheinen. Taloudellisen ajon harjoitteleminen ei ole helppoa tilanteessa, jossa oppilas harjoittelee vielä auton käsittelyä.
– Koppia voisi ottaa uudestaan puolen vuoden päästä, jolloin pääsisi huomauttamaan, jos on tullut vaikka vääränlaisia ajotapoja.
Oppilaat ovatkin itse toivoneet Järviseltä, että jo kortin saaneille voisi järjestää vapaaehtoisen lisäkurssin, jonka voisi suorittaa omalla autolla. Ajokortin saaminen halvimmalla mahdollisella hinnalla ei siis ole kaikki kaikessa. Kurssin toteutus on paraikaa harkinnassa.
Myös Salmikunnas on pohtinut vapaaehtoisen opetuksen tarjoamista kortin saamisen jälkeen. Hän pitää myönteisenä teorian siirtymistä verkkoon. Kritiikkiä saa kuitenkin riskikoulutuksen paikka. Nyt riskikoulutus on samassa sumassa koko muun koulutuksen kanssa.
– Sen pitäisi olla vaikkapa muutaman kuukauden päästä, kun oppilas hallitsee jo auton käsittelyn. Nyt oppilas jää oman onnensa nojaan, eivätkä kaikki osaa arvioida omaa osaamistaan puolueettomasti. Aika näyttää, miten tämä toimii, Salmikunnas pohtii.

Uudistuksen myötä opetuksen teoriaosuus väheni huomattavasti. Hannun Liikennekoulu siirsikin kaiken teoriaopetuksensa verkkoon kesällä, jolloin Mäntyharjun luokkatila kävi tarpeettomaksi. Liikennekoulu luopuu luokkatilasta, sillä niin säästetään vuosittain huomattavia summia, mikä taas heijastuu edullisempaan ajokortin hintaan. Oppilaskaan ei ole enää sidottu opiskelussaan tiettyyn aikaan tai paikkaan.
Liikennekoulu jatkaa kuitenkin toimintaansa Mäntyharjussa. Ajo-opetuksen käsittelytunnit järjestetään jatkossakin Mäntyharjussa, jos oppilas niin haluaa. Ajotunneille monet ovat kulkeneet jo vuosia junalla Mikkeliin, sillä turhat siirtymiset kasvattavat maantieajon osuutta kohtuuttomasti.
– Järjestämme ajotunnit juna-aikataulujen mukaan ja ajokoekin ajetaan Mikkelissä,  Salmikunnas huomauttaa.
Hannun Liikennekoulussa onkin edelleen riittänyt kävijöitä Mäntyharjusta, vaikka paikkakunta sai reilu vuosi sitten toisen toimijan.
Järvi-Suomen Liikennekoulun oppilaat tulevat pääasiassa Mäntyharjun lukiosta. Järvinen ei osaa tarkkaan sanoa, kuinka moni mäntyharjulaisista suorittaa autokoulunsa omalla paikkakunnalla ja kuinka moni suuntaa Mikkeliin. Toistaiseksi oppilaita on kuitenkin riittänyt hyvin.
– Minullahan on kaikkien korttiluokkien opetus täällä, niin ei tarvitse lähteä mihinkään, Järvinen toteaa.

Viikon kysymys

Olitko tyytyväinen Mäntyharjun joulunavauksen uuteen paikkaan?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...