Mäntyharjun uusi muraali kustannetaan joukkorahoituksella, kuntalaiset pääsevät vaikuttamaan seinämaalauksen aihepiiriin ja värimaailmaan

Mäntyharjuun halutaan lisää katutaidetta joukkorahoituksella. Uusi muraali on tarkoitus maalata Reissutorin ja kunnantalon luiskien betonisiin kaidepintoihin, jotka näkyvät Mäntyharjuntielle. Hanke maksaa arviolta noin 5 000 euroa.
Kunnan kulttuuripalveluiden koordinoima keräys järjestetään Kulttuurilahja-sivuston kautta. Kulttuurisihteeri Anu Yli-Pykyn mukaan mäntyharjulaisilta tavoitellaan 2 000 euron edestä lahjoituksia hankkeeseen.
Kulttuurilahja on Kansan Sivistysrahaston perustama palvelu, jolla halutaan tukea suomalaista kulttuuria. Sivistysrahasto antaakin jokaisen tehdyn lahjoituksen päälle 20 prosentin lisätuen. Hallinnollisia kuluja ei puolestaan muodostu euroakaan.
– Kunta on tässä vaiheessa sitoutunut mukaan 2 000 eurolla. Tässä on kuitenkin pelivaraa, jos näyttää siltä, että tarvittavia rahoja ei saada kasaan keräyksellä. Silloin kunta voi etsiä sponsoria tai maksaa itse hieman lisää, Yli-Pyky kertoo.

Reissutorin ajoluiskaan alikulkutunnelin toiselle puolelle syntyi muraali jo viime keväänä. Monet ihmettelivät heidän mielestään keskeneräiseksi jäänyttä projektia ja toivoivat lisää taidetta Mäntyharjun katukuvaan.
– Nyt mäntyharjulaisilla on mahdollisuus todistaa, että ei vain puhuta siitä, että katutaidetta halutaan lisää. Jokainen voi tukea teoksen syntyä ja ostaa itselleen vaikka joululahjaksi pientä kaunistusta kulkureitille.
Pienin lahjoitettava summa on kymmenen euroa. Jos summa tuntuu liian isolta yksikseen lahjoitettavaksi, kannustaa Yli-Pyky keräämään esimerkiksi työpaikan kahvihuoneessa yhteistä kassaa.
Myös yritykset ja yhdistykset voivat lahjoittaa rahaa.

Taiteilijoita muraalin tekijäksi on jo kartoitettu. Ajoluiskan teossa mukana ollut ja Aravatalon Kuunkätkijä-teoksen tekijä Essi Ruuskanen ei kuitenkaan ole vaihtoehto tällä kertaa.
– Essin mielestä hänen kädenjälkensä Mäntyharjussa on jo nähty. On aika antaa jonkun muun iskeä kyntensä tänne, Yli-Pyky sanoo.
Valitulla taiteilijalla ei ole täysin vapaita käsiä, sillä kuntalaisten toiveita on tarkoitus kuunnella aihepiirin ja värimaailman suhteen.
Joukkorahoituskampanja pyörähtää käyntiin heti marraskuun alussa ja rahaa kerätään helmikuun loppuun asti.
– Toivottavasti tähän löytyy rahoitusta. Kiinteistön kaiteet eivät ole kunnan omistuksessa, mutta silti kunta on jo sitoutunut tähän hankkeeseen rahalla ja työpanoksellaan. Loppu on kiinni kuntalaisista.

Joukkorahoituskampanja Mäntyharjun uutta muraalia varten alkaa torstaina 1.11. sivustolla Kulttuurilahja.

6 kommenttia aiheesta “Mäntyharjun uusi muraali kustannetaan joukkorahoituksella, kuntalaiset pääsevät vaikuttamaan seinämaalauksen aihepiiriin ja värimaailmaan

  • 30.10.2018 at 22:32
    Permalink

    Ajoluiska ja portaat ovat purkukunnossa. Kannattaisiko laittaa perusasiat ensin kuntoon? Portaat ovat vaaralliset puuttuvien porrasaskelmien takia. Alueella ei ole katuvalaistusta. Alikulkutunneli ja koko ympäristö pimeinä.

    Tehkää koristelut purkamisen jälkeen.

    • 31.10.2018 at 10:33
      Permalink

      Samalla kannalla…valoa kansalle syksyn pimeyteen…Maalata ehtii myöhemminkin 🙂

  • 31.10.2018 at 12:57
    Permalink

    Pelkkä yksivärinen maali riittäisi. Arkkitehtuuri ei kaipaa krumeluureja joka paikkaan.

  • 31.10.2018 at 13:59
    Permalink

    Hyvä esitys!

    Keskustan ympäristön elävöittäminen on aina paikallaan ja muraaleja pitäisin ko. kohteessa suositeltavina. Se on monelle keskustaan saapuvalle ensikertalaiselle nykyisellään näkymä, joka ankeana jää mieleen Mäntyharjusta.

    Kohteiden, joihin tehdään tämän tyyppisiä elävöittämistoimia ei aina tarvitse olla viimeisen päälle kunnossa ja portaat mielestäni huonokuntoisena voisi vaikka sulkea. Ne ovat muutenkin tosi vähäisellä käytöllä. Tehdään niistä samalla vaikka kukkapenkki!
    Huonokuntoisuus ei kuitenkaan saa estää taiteen läsnäoloa. Tästä olen nähnyt lukuisia esimerkkejä muualla Suomessa ja laajalti myös muualla maailmalla matkatessani.

    Katajainen kansa kerrostalotaide jo puretussa kerrostalossa viime vuonna Liiketiellä oli hyvä esimerkki taiteen lyhytaikaisesta läsnäolosta. Se teki omalla tavallaan paikkuntaa uudella tavalla tunnetuksi.

    Kaikki kynnelle kykenevät vain rohkeasti tavalla tai toisella mukaan elävöittämään Mäntyharjua!

    • 31.10.2018 at 17:18
      Permalink

      Lähdetäänkö tekemään paikkakuntalaisille vai ulkopaikkakuntalaisille?

      Paikkakuntalaiset liikkuvat pimeän tasanteen ja alikulkutunnelin kautta ja käyttävät hajonneita portaita. Keväisin alikulkutunneli täyttyy vedestä sulaneen lumen vuoksi.
      Alueen pimeys aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Talvella mm. liukastumisia ja lasinsirpaleita ei erota kivistä.
      Koko alue menee vääjäämättä purkuun.

      Onko järkevää laittaa rahaa epäolennaisiin asioihin? Laittakaa ensin edes valot päälle!

      Parasta olisi antaa kaikille halukkaille lupa taiteilla alueella vapaasti ilman maksua omilla tarvikkeilla. Esim. koululaiset ja graffititaiteilijat asialle. Ei koituisi kuluja eikä alueen tuleva purku harmittaisi ketään. Kesäasukkaista löytyisi varmasti myös vapaaehtoisia ilman kuluja.

  • 1.11.2018 at 18:44
    Permalink

    Koko alatasanne on ihan kauheassa kunnossa. Polkupyörällä ajaessa saa varoa asfaltin monttuja ja nuorisojengi viettää aikaansa eli hajottaa lasipulloja ja roskaa tasanteen alla.
    Kaaduin viime talvena hajonneiden portaiden takia. Onneksi myöhemmin talvella siihen laitettiin kyltti, ettei portaat ole käytössä. Toisella kertaa liukastuin tasanteen alla kävellessä, koska alueella ei ole valaistusta enkä nähnyt liukasta jäätä ja hiekoittamattomia kohtia.

    Ainoa katulamppu on alikulkutunnelin vieressä, mutta sekään ei nykyisin pala.
    Alatasanne ei ole ollenkaan valaistu vaan kulkemiseen tarvitaan taskulamppu.

    Onko turvallisuus vähäpätöistä? Eikö valaistus tuo viihtyisyyttä? Mielestäni on todella kummallinen ajatus, että tingitään kuntalaisten turvallisuudesta ja turvallisuuden tunteesta pimeällä.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Mitä mieltä olet Padel-kentän rakentamisesta Mäntyharjuun?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...