0

Kolumni: Jääkaappiaan tyhmempi

Teknologia tunkee itsensä yhä tehokkaammin jokapäiväiseen elämäämme.
Meistä lähes jokaisella on jo älypuhelin, jota ilman emme mene minnekään. Taskussamme on enemmän tietoa muutaman klikkauksen päässä kuin pystymme omaksumaan koko elämämme aikana.
Puhelimien lisäksi äly on jo hiipinyt televisioihin, kelloihin, astioihin ja jopa jääkaappiin.
Nykypäivänä on mahdollista ostaa jääkaappi, joka on yhteydessä verkkoon ja osaa lähettää omistajalleen kauppaan kuvan siitä, montako maitoa kaapissa olikaan. Älymuki puolestaan saa juoman juuri halutun lämpöiseksi, vain hetkessä.

Olemme jo siinä kehityksen vaiheessa, että teknologia vaikuttaa meihin huomaamattamme. Hakukoneiden tarjoamat hakutulokset määräytyvät erilaisten algoritmien mukaan, joita harva tulee ajatelleeksi, ja vielä harvempi ymmärtää. Hakutuloksiin vaikuttavat muun muassa aiemmat haut, sijainti, sukupuoli, ikä, vieraillut sivut ja miljoonat muut pikkuasiat.
Googlella on meistä jokaisesta oma pikku profiilinsa, jonka se koostaa keräämiensä tietojen perusteellla.
Facebook puolestaan kokeili jo vuosia sitten, pystyykö se vaikuttamaan käyttäjiensä tunnetiloihin. Yritys manipuloi uutisvirtaa näyttämään osalle käyttäjistä myönteisempiä päivityksiä ja uutisia, toisille puolestaan kielteisempiä. Tämän jälkeen se analysoi käyttäjien omia päivityksiä ja huomasi, että ne jotka olivat nähneet myönteisempää sisältöä, olivat myönteisempiä myös omissa päivityksissään ja toisinpäin.
Kun asia selvisi laajalle yleisölle, nousi asiasta niin iso kohu, ettei Facebook sen jälkeen ole tehnyt vastaavanlaisia kokeiluja. Tai ainakaan kertonut niistä ääneen.

Ahdistaa. Onko ihmiskunta oikeasti tullut niin pitkälle, että jopa jääkaapissa on enemmän älyä kuin omassa pääkopassa?
Teknologian kyllästämä yhteiskunta on johtanut tilanteeseen, jossa pitää aina olla tavoitettavissa. Tuntuu kapinalliselta sulkea netti aina nukkumaan mennessä, vaikka oikeassa hätätilanteessa puhelin soi kyllä ilman nettiäkin. Whatsappissa puolestaan voi seurata minuutin tarkkuudella, milloin toinen on ollut paikalla.
Liika on liikaa. Teknologiassa on paljon hyvää, mutta siihen mahtuu paljon myös turhuutta. Kuka oikeasti tarvitsee jääkaappia, jossa on tv-ruutu ja kaiuttimet, ja joka kertoo sään?
Joku ehdotti, että turhista keittokirjoista kannattaa hankkiutua eroon, sillä reseptit voi aina katsoa netistä. Vaikka etsin uusia reseptejä netistä, jossain vaiheessa suosikkini päätyvät kirjoitettuna ylös paperille. En yksinkertaisesti halua viettää jokaista hetkeäni nenä kiinni ruudussa.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.