Syyskokous koolla: Montin jatkaa Pertunmaan Eläkeliiton johdossa

Eläkeliiton Pertunmaan yhdistys valitsi syyskokouksessaan yksimielisesti Kaija Montinin jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana.
Hallituksessa jatkavat Kari Honkanen, Markus Montin, Sirkku Salomäki ja Liisa Uotinen.
Hallitukseen valittiin uusiksi jäseniksi Seppo Kuoppala ja Raija Ulmanen.
Eläkeliiton Etelä-Savon piirin kokouksiin valittiin varsinaisiksi edustajiksi Kari Honkanen ja Markus Montin, varalle valittiin Raija Ulmanen ja Liisa Uotinen.
Yhdistyksen jäsenmaksuksi ensi vuodelle päätettiin 15 euroa. Yhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin.
Eläkeliiton liittokokous on hyväksynyt liiton uudet säännöt Jyväskylän liittokokouksessa. Uudet säännöt hyväksyttiin myös Pertunmaan yhdistyksen uusiksi säännöiksi.
Syyskokous päätti, että yhdistyksen kokouskutsut julkaistaan Pitäjänuutisissa.
Kaija Montin toimii Eläkeliiton liittovaltuutettuna seuraavan 3-vuotiskauden, johon hänet Jyväskylän liittokokouksessa valittiin. Etelä-Savon piirin muut liittovaltuutetut ovat Arvo Levänen Jäppilästä ja Eeva-Liisa Luukkonen Puumalasta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kiinnostavatko seurakuntavaalit?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...