0

Kolumni: Suorittajalle uupumus iskee jo ennen työelämää

”Haetaan työhön soveltuvan korkeakoulututkinnon omaavaa henkilöä, jolla on työkokemusta vähintään pari vuotta.”
Sama lause toistuu työpaikkailmoituksesta toiseen. Siinä on sormi suussa niin vastavalmistunut, ilman työkokemusta oleva 25-vuotias kuin sekin 25-vuotias, joka on kyllä tehnyt töitä, mutta ei ikinä hankkinut itselleen koulutusta.
Jokainen työnantaja haluaa kouluttautuneen, töitä tehneen työntekijän, niin sanotusti valmiin paketin. Yritys säästää aikaa ja rahaa, kun työntekijällä on mahdollisimman suuret valmiudet työhönsä. Valmiita paketteja ei kuitenkaan tipahtele taivaalta. Jossain se työkokemus pitää hankkia, ja opiskeluun käytetyt tunnit ovat auttamatta pois työelämästä.
Moni tekee töitä opiskelujen ohella, mutta harvalla on mahdollisuus työskennellä oman alan töissä. Vaikka oman alan töitä löytäisi jo opiskeluaikoina, on tie kaikkea muuta kuin ruusuilla pedattu.

Opiskelukaveri painoi töitä unelmaduunissaan, kirjoitti kandia ja keräsi opintopisteitä kasaan. Facebookin kautta välittyi kuva elämään innolla suhtautuvasta ja työtään rakastavasta ihmisestä, jolle mikään ei ole liikaa. Yhtäkkiä tuli päivitys, jossa kerrottiin, että lääkäri oli diagnosoinut uupumuksen.
Ei yllättänyt. Koitapa itse painella alamäkeen pyörällä, jossa ei ole jarruja.
Ensin vauhdin tunteesta saattaa jopa nauttia. Sitten alkaa mietityttää, miten pyörän saa pysähtymään. Lopulta kyydistä on pakko hypätä tomuiselle pientareelle, ellei halua törmätä täydessä vauhdissa edessä kohoavaan kivimuuriin.

Koin huonoa omaatuntoa keskittyessäni vain opiskeluun lukuvuoden ollessa käynnissä. Töissä kävin pelkästään kesäisin, pitämättä viikkoakaan lomaa. Muut opiskelukaverit tekivät kuitenkin niin paljon enemmän, että oma touhu tuntui laiskottelulta.
Nykyään olen vain iloinen, että annoin itselleni luvan olla vähän laiska.
Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan jo vuonna 2016 puolella korkeakouluopiskelijoista oli masennuksen ja ahdistuksen oireita sekä kokemuksia jatkuvasta ylirasituksesta ja uupumuksesta. Opiskelijoiden psyykkinen oireilu on vain lisääntynyt vuosi vuodelta.
Yhteiskunta vaatii järjettömän paljon vielä paikkaansa etsiviltä nuorilta. Pahimmassa tapauksessa uupumus on tosiasia jo ennen kuin yli 40-vuotinen työura on ehtinyt käyntiin pyörähtääkään.
Kaikkia hommia ei voi tehdä ilman asiaankuuluvaa koulutusta, eikä jokaisella yrityksellä ole varaa ottaa täysin nollakokemuksella varustettua työntekijää harteilleen. Ihan kaikkea ei voi kuitenkaan vaatia.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.