Pääkirjoitus: Mäntyharju hyötyy matkustajaliikenteen kasvusta, mutta junien pysähtyminen asemalla ei ole kiveen hakattua

Erilaiset oikoratahankkeet ovat nousseet viimeisen vuoden aikana julkiseen keskusteluun. Itä-Suomessa odotetaan erityisesti Kouvolan ja Helsingin välille kaavailtua oikorataa, joka lyhentäisi matka-aikoja niin Savon radalla, Karjalan radalla kuin Pietariin johtavalla ralla. Lahdessa suunnitelmia ei katsella hyvällä, sillä se vähentäisi mitä todennäköisimmin kaupunkiin johtavaa liikennettä.

Mäntyharjun näkökulmasta Kouvolan oikorata on menneiden vuosikymmenien suunnitelmia parempi. Mikkelin ja Lahden välistä rataa ehdittiin visioida vuosikymmeniä. Siinä Mäntyharju olisi jäänyt kirjaimellisesti sivuraiteille. Kouvolan oikorataa voi pitää myös taloudellisesti järkevämpänä ratkaisuna, sillä se hyödyttäisi tasaisesti itäsuomalaista ja ulkomaille suuntautuvaa rautatieliikennettä.

Mäntyharjun matkustajaliikenteen puolesta töitä saadaan tehdä myös tulevaisuudessa. VR:llä ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös sen kilpailijoilla on painetta nopeuttaa matka-aikoja. Tällä hetkellä Mäntyharjun onni on, että se toimii junien kohtaamispaikkana. Jos Savon rata sattuisi olemaan kaksiraiteinen, hurjastelisi suurin osa junista mitä todennäköisimmin ohi, niin että suhina kävisi.

Valtio on sopinut VR:n kanssa niin sanotusta velvoiteliikenteestä ensi vuoden loppuun saakka. Kuluvan vuoden ilmiö on, että rautatieliikenteen suosio on kasvussa myös Savon radalla. Tämä hyödyttää myös Mäntyharjua, sillä VR aloittaa ensi viikosta alkaen uuden aamujunavuoron nyt myös kohti pohjoista. Aihetta liikaan tyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole, vaan tilannetta on seurattava tarkasti ja vaikutustyötä on jatkettava niin julkisuudessa kuin kulisseissakin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Olitko tyytyväinen Mäntyharjun joulunavauksen uuteen paikkaan?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...