Lauantain joulunavaukseen odotetaan jopa 2000 kävijää – Uutuutena ovat ovensa avaavat joulukodit

Joulunavajaisissa puhaltavat Mäntyharjussa tänä vuonna uudet tuulet. Tapahtumapaikka on uusi, kun keskustasta siirrytään Kirkonkylälle. Tapahtumien runsauskin saattaa yllättää, sillä seassa on paljon kaikkea, mitä aiemmin ei ole kokeiltu.
Wanhan Ajan Joulu -tapahtumaa vietetään lauantaina kello 11–18. Tapahtumaan mieliviä kuljettava bussi kulkee nonstoppina keskustan ja Kirkonkylän väliä koko päivän ajan. Keskustassa pysäkki on Minimanin edustalla, tapahtuma-alueella ravintola Kesäheinän edessä. Kyytiin pääsee myös matkan varrelta, jos vain heilauttaa kättään kuljettajalle.
Bussi poikkeaa myös rautatieasemalla junien aikataulujen mukaan.
Järjestäjätaho Yhdessä Tekijät ry:n Juha Poraharju vakuuttaakin, että ilmainen bussikyyti on varmasti helpoin tapa päästä paikalle.
– Toki omalla autolla pääsee paikalle, jos niin haluaa. Tapahtuma-alueelle ei kuitenkaan autoja lasketa, sillä se on turvallisuuskysymys. On oletettavissa, että ainakin jossain kohtaa liikenne saattaa ruuhkautua, joten kannattaa hyödyntää ilmaista bussikyytiä.
Jos omalla autolla liikkuminen houkuttaa silti enemmän, voi autoja parkkeerata kirkon, Salmelan ja kirkonkylän koulun parkkipaikoille.

Viime vuosi oli vain jään kokeilua kepillä. Tänä vuonna uusia tapahtumia on huomattava määrä.
Uusia tapahtumia ovat esimerkiksi Mävin tanssiesitys, kesäteatterin esitys, lasten kädentaitopaja sekä kuoro, joka esittää Sibeliuksen joululauluja. Tapahtuma päättyy joulurauhan julistamiseen kello 18, kun Pyhä Tuomas kiipeää kellotapuliin.
Ehkä suurin erikoisuus on kuitenkin joulukotien esittely. Idean alullepanija Marjo Tyrväinen sai innostuksensa Loviisan joulukodeista.
– Vierailimme siellä viime jouluna ja mietin, miksei Mäntyharjussakin voisi järjestää jotain samantapaista, Tyrväinen kertoo.
Täksi vuodeksi mukaan saatiin houkuteltua viisi kotia, sillä aikataulu oli kireä. Mitään virallista hakuilmoitusta ei ehditty järjestää, vaan Tyrväinen lähetti 70 tekstiviestiä tuttavilleen ja kyseli halukkaita.
– Tavoitteena oli täksi vuodeksi kuusi kotia, mutta siitä jäimme vähän. Kolme kotia olisi lähtenyt mukaan, jos olisi vain tiennyt aikaisemmin. Nyt mukanaolijat ovat hyvin innostuneita, Tyrväinen kiittelee.
Tarkoitus on tehdä joulukotien esittelystä perinne ja saada seuraavina vuosina joulukoteja esiteltäväksi jo ympäri pitäjää. Tänä vuonna kauimmainen kohde sijaitsee yhdeksän kilometrin päässä Kirkonkylältä. Joulukotien ovet ovat avoinna lauantaina kello 11–18.
– Toivottavasti ensi vuonna jo saadaan lisää koteja mukaan. Ei tarvitse olla täydellistä, kunhan vain luodaan hyvää joulumieltä kaikille.

Kävijätavoite joulunavaukseen Yhdessä Tekijöillä on kohtuullisen kova. Paikalle odotetaan jopa 2 000 kävijää.
– Onhan se kova tavoite, mutta esimerkiksi viime vuonna kävijöitä oli 600 ihmistä ja sen jälkeen järjestetyssä pääsiäistapahtumassa jo 1 200. Viime vuoden joulutapahtuma oli kuitenkin vasta harjoitelma, Poraharju toteaa.
Uusi tapahtuma-alue on niinikään kokeilu, sitä järjestäjät haluavat painottaa. Kirkonkylä on järjestäjien mukaan jouluisempi ympäristö kuin keskusta, mutta jos väki ei ota uutta tapahtumapaikkaa vastaan halutulla tavalla, on aina mahdollisuus palata takaisin keskustaan.
– Meillä on tässä kuitenkin sellainen jalo tavoite, että ajan kuluessa joulunavauksesta tulee niin iso tapahtuma, että joka puolella tapahtuu jotain. Silloin tapahtumia voisi olla sekä Kirkonkylällä että keskustassa ja muuallakin. Vielä ei kuitenkaan olla siellä asti, Poraharju pohtii.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Olitko tyytyväinen Mäntyharjun joulunavauksen uuteen paikkaan?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...