Timjamista taikaa keittoon – Espanjalaiset kokit tarjoilivat ilmaiseksi lämmikettä Mäntyharjulla

Espanjalaiseen tapaan valmistettu keitto houkutteli mäntyharjulaisia torille lauantaina.
Maksuton keittoannos sai aikaan kymmenien metrien jonon, vaikka pikkupakkasessa oli pureva viima.
– Jos täältä saa flunssan, eipä ruoka enää olekaan ilmainen, tuumattiin jonon kärjessä.
Reilun puolen tunnin tunnin odotus palkittiin kuitenkin höyryävällä ja mausteisella annoksella. Jaettavaa riitti 200 litran verran. Eteläeurooppalaiseen tapaan liemi oli tomaattinen ja sai kehuja maistelijoiltaan. Mausteista tärkeässä roolissa oli timjami.
Raaka-aineet keittoon lahjoitti Mäntyharjun kunta. Kuvalan tila toi kokeille porsaan lihaa ja Vierulan tilalta tuotiin vihanneksia ja juureksia.

Kokkeina hääri yhdeksän ammattilaista Espanjan sydämestä. He ovat Suomessa Los Cocineros-kiertueella, valmistaen ruokaa savolaisissa kunnissa kuukauden ajan. Samalla he etsivät työpaikkoja itselleen.
– Joukosta on useampi jo ryhtynyt katselemaan asuntoa Kuopion seudulta, kertoi konsultti Juha Jääskeläinen Tamora-yhtiöstä, joka on vastannut kiertueen järjestelyistä.
Los Cocineros-kiertue liittyy Matkailudiiliin, joka on matkailun kehittämisen toimenpideohjelma.
Kiertueen avulla pyritään ratkaisemaan niin sanottua työvoiman kohtaanto-ongelmaa matkailualalla, eli edistämään työvoiman saantia oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Suomessa on pulaa ravintola-alan työntekijöistä ja siihen voisi löytyä ratkaisu esimerkiksi juuri Espanjasta.
Matkailun kehittäminen on yksi maan hallituksen kärkihankkeista. Taustalla on matkailu- ja ravintola-alan tilanne, jossa työvoiman saanti on nousemassa menestyksen kulmakiveksi.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Olitko tyytyväinen Mäntyharjun joulunavauksen uuteen paikkaan?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...