0

Vieraskolumni: Matka Lähtöruutuun

Kesän jälkeen alkoi loppuvuoden kestävä matkani Lähtöruutuun.
Olemme syksyn aikana Markku Huovisen kanssa kirjoittaneet sen nimistä näytelmää Mäntyharjun Kesäteatteriin Pappilan Parvelle ensi kesäksi. Näytelmän ohjaa Pertti Lahti. Kake Randelin esiintyy pitkästä aikaa kotikylänsä näyttämöllä, mukana on myös iso joukko lahjakkaita näyttelijöitä.
Kirjoitusmatkassa parasta on se, kun henkilöt kehittyvät, juoni jalostuu ja käänteet muuttuvat. Aluksi tarinan henkilöille on luotava luonteenpiirteet sekä tietynlaiset maneerit. Puhutaan henkilöraamatusta, jossa henkilölle rakennetaan edellä mainittujen lisäksi menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.
Prosessi on ainoastaan näkymätön apuväline kirjoittajalle ja ohjaajalle, koska se luo hahmoon syvyyttä ja logiikkaa. Kun hahmo on tehty, niin näyttelijä puhaltaa sen lopulta henkiin ja täyteen kukoistukseensa.

Rupeaman alussa mietimme teemoja ja tapahtumia, joita näytelmä käsittelee.
Se on riemastuttava ja hedelmällinen vaihe, koska kaikki on vielä auki ja tarina saa kuljettaa tekijöitä. Pikkuhiljaa rönsyt katoavat ja tapahtumat jäsentyvät. Kokonaisuus löytää muotonsa ja oman kulkunsa. Tarina alkaa kirjoittaa itse itseään.
Näytelmän hahmot eivät ole todellisia, mutta silti niihin rakastuu ennen kuin ne lehahtavat maailmalle. Ne ovat kuin omia lapsia, joista on vain päästettävä irti ja annettava niiden elää omaa elämäänsä.
Kirjoittamisessa hauskaa on myös se, että sitä saattaa ihastua sellaiseen tyyppiin, joka normaalissa elämässä on täysin sietämätön. Uskon, että sellaista on myös kiva näytellä, koska hahmo usein käyttäytyy epätyypillisellä tavalla.
Katsoja haluaa mielellään nähdä yhtymäkohtia johonkin todelliseen hahmoon, mutta vastinetta meillä ei ole, vaan jokainen hahmo luodaan tilanteen mukaan.

Ensimmäinen askeleemme on nyt loppusuoralla.
Olemme luoneet pienoismaailman, jossa henkilöt elävät omaa elämäänsä. Tutut paikannimet helpottavat tarinan kirjoittamista. Tuttuun paikkaan juonenkäänteet on kätevä ujuttaa. Se tuo todentuntua kirjoittamiseen ja toivottavasti myös lopputulokseen. Katsoja sijoittaa mielessään tapahtumat paikkaan, jonka hän ajattelee tietävänsä.
Kirjoittajalle yksi kiehtovimmista asioista on se, kun näyttelijä työstää rooliaan talven aikana ja hahmo saa pikkuhiljaa oman sielunsa. Ohjaaja vie näyttelijää tiettyyn suuntaan, mutta jokainen rakentaa kuitenkin itse oman hahmonsa.
Vanhemmatkaan eivät voi koskaan tietää minkälainen persoona omasta lapsesta kasvaa. He antavat lähtökohdat, eväät ja oman kokemuksensa, mutta se mikä lapsesta kasvaa, on aina tietynlainen mysteeri. Niin on myös näytelmässä, jokainen näyttelijä rakentaa hahmoaan omien kokemustensa kautta.
Tuskin maltamme Markun kanssa odottaa sitä hetkeä, kun nämä meille niin rakkaat hahmot muuttavat pois kotoa. Ne kasvavat ja syventyvät, mutta niitä kasvattavat ihan muut ihmiset.

Lasse Wikman
Kirjoittaja on sanankäytön monitaitaja ja Mäntyharjun kesäasukas.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.