Pääkirjoitus: Onnettomuudesta jäi paljon petrattavaa

Onnettomuustutkintakeskuksen torstaina julkaisema raportti puhui karua kieltään Kinnin toukokuisesta kemikaalionnettomuudesta. Yksityiskohtainen selvitys paljasti paljasti isoja puutteita eri viranomaisten ja tahojen toiminnassa.

Tutkintaselostuksen mukaan 50 säiliövaunun letkan liikkeelle lähtö johtui vaunujen puutteellisesta kiinnityksestä. Kinnin liikennepaikka oli säiliövaunujen säilytykseen ongelmallinen kaltevuutensa vuoksi. Liikennevirasto ei ollut ottanut tätä huomioon myöntäessään paikalle lupaa vaunujen säilytykseen.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan myös pelastuslaitoksen toimintaan jäi runsaasti parannettavaa. Pelastuslaitoksella kului runsaasti arvokasta aikaa onnettomuuspaikan kartoittamiseen. Ensimmäisenä paikalle tulleet pelastajat eivät tienneet lainkaan kuinka vaarallinen aine luontoon vuotanut MTBE-kemikaali on. Onnettomuustutkintakekuksen johtajan mukaan tilanne aiheutti pelastajille suuren työturvallisuusriskin ja räjähdysonnettomuus oli hyvinkin mahdollinen.

Selvitys antaa selkeitä askelmerkkejä vastaavanlaisten tilanteiden välttämiseen tulevaisuudessa. Keskus suosittaa, että eri toimijoiden on tulevaisuudessa vältettävä vaarallisten aineiden kuljetusten ruuhkautuminen. Suositusten mukaan rautatietoimijoiden on tulevaisuudessa myös merkittävästi petrattava vaarallisten aineiden kuljetuskäytäntöjään.

Onnettomuustutkintakeskuksen raportti ei suosita vaarallisten aineiden säilytyksen keskittämistä pelkästään niille tarkoitetuille ratapihoille. Sitäkin kannattaisi kuitenkin pohtia. Kinnin onnettomuus osoitti väliaikaiseen säilytykseen liittyvät valtavat riskit.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.