0

Jääratojen veteraanimestari Mäntyharjulta – moottoriliitto palkitsi Lasse Kurvisen

Mäntyharjulainen Lasse Kurvinen palkittiin moottoripyörien jääratasarjan veteraanien mestaruudesta perjantaina 4.1.2018 Suomen moottoriliiton gaalaillassa.
Gaalaan oli kutsuttu kolme eteläsavolaista, joista Kurvinen oli ainoa mäntyharjulainen.
– Oli hienoa nähdä, kuinka suomalaiset moottoriurheilijat vuodesta toiseen saavat myös kansainvälistä menestystä maailmanmestaruuksista lähtien, kommentoi Kurvinen.
Suomen moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljunqvist kiitti Kurvista erittäin ansiokkaasta työstä lasten ja nuorten parissa sekä tuesta nuorille kuljettajille.
– Tämä antaa lisäarvoa jatkaa lasten ja nuorten parissa mahdollisuuksien antajana, vaikkakin sitoutuneet nuoret urheilijat ovat vähissä, totesi Kurvinen.
LK-racing Polaria jatkaa nuorten kilpakuljettajien tukemista edellisvuosien tapaan. Tiimi on tarjonnut muun muassa lapsille mahdollisuutta kokeilla ilmaiseksi motocrossia Etelä-Savon radoilla.
Kauden 2019 tavoitteista LK-racing Polaria kertoo tiedottavansa myöhemmin. Kurvinen aikoo jatkaa ajamista talvella ja kesällä, minkä lisäksi tiimi tekee yhteistyötä muutaman nuoren kuljettajan kanssa ja jatkaa ajomahdollisuuksien tarjoamista lapsille.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.