Koitti-Pertunmaan osuupankki menossa yhteen OP Päijät-Hämeen kanssa – ”Konttori ja Hippo-hiihdot säilyvät”

Pertunmaan ja Hartolan alueella toimiva Koitti-Pertunmaan osuuspankki on pistämässä hynttyyt yhteen Päijät-Hämeen osuuspankin kanssa. Jos pankin osuuskunta ja Päijät-Hämeen edustajisto näyttävät vihreää valoa, menevät pankit yhteen ensi kesänä.

Pankkien johdot järjestivät maanantaina tiedotustilaisuuden, jossa ne kertoivat valmistelleensa yhdistymistä viimeisen vuoden ajan. Ne perustelevat yhdistymisaikeita Koitti-Pertunmaan palvelutarjonnan turvaamisella. Vaikka Koitti-Pertunmaan pankki on taloudeltaan vahva, konttoriasiakkaiden väheneminen ja pankkisäätelyn lisääntyminen pakottavat muutokseen, sanoo Koitti-Pertunmaan toimitusjohtaja Jouko Iso-Kuortti.

– Byrokratian määrä on sama isommissa ja pienemmissä pankeissa. Tämä näkyy esimerkiksi sijoittamiseen ja rahoitukseen liittyvissä asioissa. Kyse on siitä kuinka paljon meidän pienen pankin henkilöstön ajasta menee valvovan viranomaisen seurantatietojen täyttämiseen. Näin asiakaspalvelulle vapautetaan enemmän aikaa, Iso-Kuortti perustelee yhdistymissuunnitelmia.

– Pankkimaailma on muuttunut viime vuosina yhä enemmän digitaaliseen asiointiin. Yhteiskunnan rakenteet ovat muuttuneet ja siinä samassa on muutettava myös pankin toimintaa. Hallitus vie asiaa eteenpäin yksimielisesti, Koitti-Pertunmaan osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Tauno Hilden lisää.

Pertunmaan kirkonkylän konttori on nykyisin auki arkisin joka päivä.
Pankkipalvelut ja käteisnostomahdollisuus säilyvät, pankkien johto vakuuttaa.

Koitti-Pertunmaan osuuspankilla on tällä hetkellä kaksi konttoria. Ne sijaitsevat Pertunmaan kirkonkylällä ja Koitissa. Pankki tiedotti jo aiemmin tänä vuonna sulkevansa Koitin konttorin toukokuun loppupuolella.

Päijät-Hämeen osuuspankilla konttoreita on tällä hetkellä kuusi. Ne Lahdessa, Hollolassa, Heinolassa, Iitissä, Hämeenkoskella ja Nastolassa. Mahdollisen yhdistymisen jälkeen Koitti-Pertunmaan osuuspankin asiakkailla on mahdollisuus varata palveluaikoja myös muista Päijät-Hämeen osuuspankin konttoreista.

Molemmista pankeista vakuutetaan, ettei mahdollisella yhdistymisellä ole vaikutuksia Pertunmaan konttorin aukioloon. Koitin konttorin sulkeminen ei myöskään liity kulisseissa käytyihin neuvotteluihin, osapuolet vakuuttavat.

– Lähtökohta on se, ettei mikään muutu asiakkaiden kannalta. Samat kortit ja samat tilit käyvät edelleenkin, eikä asiakkaiden tarvitse tehdä mitään. Lähtökohta on, että palvelu on nykyisenlainen, sanoo Päijät-Hämeen osuuspankin toimitusjohtaja Mika Kivimäki.

Samaan hengenvetoon Kivimäki kuitenkin muistuttaa, että asiakasmäärien kehitystä seurataan tarkasti.

– Kaikkien konttoreiden osalta peilataan sitä, millainen asiakkaiden palvelunkäyttö on, Kivimäki sanoo.

Jos yhdistyminen toteutuu, Koitti-Pertunmaan omistaja-asiakkaat siirtyvät OP Päijät-Hämeen omistaja-asiakkaiksi ja säilyttäisivät heille kuuluvat oikeudet. Myös tilinumerot, verkkopalvelutunnukset ja maksukortit säilyisivät samoina, eikä asiakkaiden tarvitsisi tehdä mitään pankkien yhdistymisen vuoksi.

Entäpä miten käy pankin paikallisesti harjoittamalle yleishyödylliselle tukitoiminnalle, kuten Hippo-hiihdoille ja 4H-yhdistyksen toiminnan tukemiselle?

– Teemme joka konttorin alueella paikallista tukemista. En näe mitään syytä, miksi emme tekisi sitä tulevaisuudessa tämänkin konttorin alueella, Mika Kivimäki sanoo.

– Hippo-hiihdot siis jatkuvat, Tauno Hilden vakuuttaa.

Osuuspankit järjestävät asiakkailleen avoimet keskustelu- ja tiedotustilaisuudet yhdistymisestä. Pertunmaan konttorilla sellainen järjestetään 21. helmikuuta kello 19.00 alkaen. Koitin konttorin tilaisuus on vuorossa 7. maaliskuuta kello 19.00 alkaen.

 

FAKTA: Pieni pankki menossa ison syliin

Koitti-Pertunmaan osuuspankki on perustettu vuonna 1903 silloisen Hartolan ja nykyisen Pertunmaan Nipulissa.

Työllistää tällä hetkellä kuusi henkilöä.

OP Koitti-Pertunmaalla 4000 asiakasta, joista suurin osa etäasiakkaita.

OP-Päijät Hämeelllä asiakkaita noin 85 000.

Asiakasliiketoiminnan volyymi on OP Päijät-Hämeessä 3,2 miljardia euroa ja Koitti-Pertunmaalla 130 miljoonaa euroa.

4 kommenttia aiheesta “Koitti-Pertunmaan osuupankki menossa yhteen OP Päijät-Hämeen kanssa – ”Konttori ja Hippo-hiihdot säilyvät”

  • 4.2.2019 at 15:20
    Permalink

    Eikös tämä pankki ole jollain lailla sidoksissa pankkijätti Järvi-Hämeen Op:iin? Savolaisia Hämeeseen – hui kauhistus! Ei kelvannut vissiin Suur-Savon Op:lle kaukana kaikesta oleva pikkupankki.

    Reply
  • 4.2.2019 at 16:41
    Permalink

    Ei oo hätää niin kauan ku hippohiihdot säilyy😂

    Reply
  • 6.2.2019 at 13:52
    Permalink

    Kyllä on lähtölaskenta alkanut pankkipalveluille Pertunmaalla. Ei tarvitse olla mitään talousviisas, kun katsoo noita lukuja. Mutta pääasia että ”hippohiihdot” jatkuu!

    Reply
    • 6.2.2019 at 21:06
      Permalink

      On kyse sitten pankki- tai kauppapalveluista, niin sitä kauemmin niillä on mahdollisuus säilyä paikallisesti jos kukin mahdollisuuksiensa mukaan niitä käyttää.

      Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.