0

Mäntyharjun elokuvateatteri saa ison päivityksen – 100 ilmaislippua jaossa avajaisiin

Mäntyharjun Kinon asiakkaat pääsevät ensi viikosta alkaen nauttimaan yhä laadukkaammasta elokuvakokemuksesta. Kinoon asennetaan parasta aikaa entistä isompaa valkokangasta ja äänentoistojärjestelmää.

Mäntyharjun kunnan vapaa-aikasihteeri ja elokuvavastaava Pertti Petman kertoo, että päivitys näkyy ja kuuluu erityisesti kirkkaampana ja terävämpänä kuvana. Valkokankaan lisäksi uusiksi menevät projektorin linssi ja kankaan sivumaskiverhot.
– Uusi valkokangas on viimein yhtä leveä kuin katsomokin. Kuvasta poistuvat samalla valkoiset palkit, eli sen suhteen tunnelma ei ole enää kuin auditoriossa, Petman kertoo.

Uutta laitteistoa juhlistetaan ensi viikon perjantaina kolmen elokuvan voimin. Lapsille tarjolla on tuore Risto Räppääjä, eli Risto Räppääjä ja pullistelija. Näytillä on myös Alita: Battle Angela ja tuore suomalainen luontoelokuva Luontosinfonia. Marko Röhrin ohjaaman elokuvan pääosissa on ainutlaatuisten luontokuvien lisäksi Panu Aaltion Vantaan sinfoniaorkesterille, 40 hengen kuorolle ja solisti Johanna Kurkelalle säveltämä musiikki. Paikalla Kinon tilaisuudessa on myös ohjaaja Röhr.

Perjantaina 15.2. järjestettäviin avajaisiin on jaossa 100 ilmaislippua. Mäntyharjun elinkeinoyhtiö Mäsek ja kunnan tarjoamia lippuja on jaossa perjantaina 8.2. kello 10.00 alkaen.

Kommentteja aiheesta “Mäntyharjun elokuvateatteri saa ison päivityksen – 100 ilmaislippua jaossa avajaisiin

  • 14.2.2019 at 10:15
    Permalink

    Hienoa että kunta saa aikaan hyvää. Terveisin loviisalainen.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.