0

Maria Sirén ehdolle eduskuntaan Seitsemän tähden liikkeen listalta

Pertunmaan seurakunnan entisenä kappalaisena tunnetuksi tullut Maria Sirén on ehdolla kansanedustajaksi Seitsemän tähden liikkeen listalla. Sirén kertoo lähteneensä ehdokkaaksi kokeilunhalun vuoksi.
– Haluan uusia haasteita ja politiikka on aina kiinnostanut minua. Katsotaan mihin tämä johtaa, Sirén perustelee lähtöään ehdolle.
Sirén lähtee kampanjoimaan yhden teeman taktiikalla. Hänen haluaa olla edistämässä erityisesti paikkakuntien elinvoimaisuutta.
– Pieniin kuntiin pitää saada tavalla tai toisella elinvoimaa. Pieniä yrittäjiä ja viljelijöitä pitää tukea. Nuorille on saatava työpaikkoja. Pertunmaa on tästä valtavan hieno esimerkki. Meillä lapsiperheitä, eläkeläisiä ja mökkiläisiä tuetaan.
– Mitään vaalilupauksia en halua antaa. Kaikki tietävät kyllä yhteiskuntamme epäkohdat. Jos minut valittaisiin, haluan tehdä töitä yhteisten asioiden edistämiseksi.

Sirénille Seitsemän tähden liike oli puolueista ainoa vaihtoehto. Puolueessa häntä veti puoleensa erityisesti sen perustaja Paavo Väyrynen.
– Minua on aina ihmetyttänyt se, mikä ihmisiä kuohuttaa Väyrysessä. Tällä hetkellä ilmassa on paljon vihapuhetta häntä kohtaan ja nyt häntä ollaan painamassa alas. Minä taas aina alaspainettujen puolella. Olen toki myös yhtä mieltä hänen poliittisten linjausten kanssa.
Maria Sirén on toinen pertunmaalainen Seitsemän tähden liikkeen kansanedustajaehdokas. Hänen lisäkseen paikkakunnalta on ehdolla Otso Paakkinen. Kummatkin valittiin keväällä Mäntyharjun kirkkovaltuustoon.

Sirén on viides Pertunmaan ja Mäntyharjun alueelta eduskuntaan pyrkivä ehdokas. Paakkisen ja Sirénin lisäksi ehdolle on asetettu pertunmaalainen Jari Leppä (kesk.) sekä mäntyharjulaiset Antti Häkkänen (kok.) ja Tanja Hartonen-Pulkka (ps.), 

2 kommenttia aiheesta “Maria Sirén ehdolle eduskuntaan Seitsemän tähden liikkeen listalta

  • 1.3.2019 at 07:18
    Permalink

    Tsemppiä Maria. Paavoa voi olla helppo mollata, mutta sitkeä sissi hän on. Oikea jäärä…ehkei aina pelkkää positiivista…
    Sinä oot kanssa yhenlainen. Tosi sähäkät 2 tapaamista mennä viikolla… vasta nyt luin netin armotonta maailmaa…
    Ak kirkosta ja kaupasta… näkyillään
    Ps näytät hiukan erilaiselta nyt – laita entistä iloisampi kuva esille

  • 1.3.2019 at 13:05
    Permalink

    Lycka till! Voisinpa äänestää jos olis sama vaalipiiri.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.