Mäntyharjussa ja Pertunmaalla kartoitetaan liikenteen vaaranpaikkoja – Vastaa kyselyyn ja kerro, missä on turvatonta liikkua

Mikkelin seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmien laatiminen on alkanut kyselyllä. Kyselyyn kaivataan alueella asuvien ja liikkuvien mielipiteitä sekä kokemuksia asuin- ja liikkumisympäristönsä liikenneturvallisuudesta. 

Mäntyharjun ja Pertunmaan lisäksi liikenneturvallisuutta kartoitetaan Mikkelissä, Hirvensalmella, Kangasniemellä, ja Puumalassa. Kyselyn avulla halutaan tietoon ne paikat, joissa liikkuminen tuntuu turvattomalta esimerkiksi lukuisten läheltä piti -tilanteiden takia. Kyselyssä voi tuoda esille kohteet, joissa on esimerkiksi korkeat ajonopeudet, turvaton tienylitys tai hankala risteys.

Kyselyyn voi vastata 24.3. asti täällä.

Karttakyselyn alussa valitaan pääasiallinen ongelmatyyppi, kuten turvaton tienylityspaikka tai puuttuva kävelytie- ja pyöräyhteys. Tämän jälkeen kartalle ilmaantuva pampula siirretään oikealle kohdalle mahdollisimman tarkasti. Vastausta antaessa kartta tulee tarkentaa mahdollisimman lähelle kohdetta. Kohteen merkinnän jälkeen avautuvaan ikkunaan kirjoitetaan lyhyt tarkentava kuvaus ongelmasta.

Kaikki vastaukset käydään läpi. 

Mikkelin seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmien laatiminen toteutaan yhdessä kuntien, Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja poliisin yhteistyönä. Liikenneturvallisuussuunnitelmat valmistuvat vuoden 2019 lopussa.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pitäiskö torimaksuja periä lainkaan?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...