0

Ranskasta eduskuntaan pyrkivä Petri Valo patistaa ilmastotekoihin

Millainen ihminen olet?
– Ulospäin suuntautunut ja rehellinen.

Miksi pyrit eduskuntaan?
– Politiikka on aina kiinnostanut minua ja pari vuotta sitten tein päätöksen, että voisin itsekin ottaa enemmän osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Suomi tarvitsee paljon uusia ihmisiä politiikkaan ja uusia keinoja toteuttaa politiikkaa.

Kaksi tärkeintä asiaa mitä haluaisit edistää, jos pääset läpi?
– Ympäristöasiat sekä pienyrittäjien byrokratian keventäminen.

Mäntyharjun ja Pertunmaan seutu kärsii muun Etelä-Savon tapaan väestökadosta. Mitä asialle pitäisi tehdä?
– Meidän pitäisi pyrkiä parantamaan etätyömahdollisuuksia ja mahdollisesti ottaa jälleen esille Lahti-Mikkeli -oikorata. Etätyö mahdollisuuksia tulee lisätä myös poliittisella tasolla eli etätyöstä pitää tehdä houkuttelevaa. Meidän on pidettävä huolta, että kaikki palvelut eivät syrjäseuduilta katoa.

Asteikolla nollasta viiteen (0-5), kuinka huolestunut olet ilmastonmuutoksesta? Millä keinoin hillitsisit sitä?
– Viimeistään parin viikon takaisen nuorten ilmastolakon on täytynyt herättää kaikki päättäjät siihen, että kyllä ilmastonmuutos on asteikolla viisi. Fossiilisia polttoaineita käyttävien uusien henkilöautojen myyntikielto voimaan viimeistään 2030, aurinkoenergian hyödyntäminen paikallisesti ja paikallisen ruoantuotannon tukeminen ovat muutamia keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vaikka Suomi onkin pieni maa, emme voi jättää itseämme tämän asian ulkopuolelle. Meidän tulisi olla etujoukoissa muuttamassa kulutustapoja ja tehdä ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä vientituote.

Pitäisikö toisen asteen koulutus muuttaa maksuttomaksi?
– Mielestäni tämä on osa isompaa kysymystä. Toisen asteen koulutuksen tulisi olla maksutonta, mutta tällöin tulee myös katsoa uudelleen opintolainan sekä opintorahan antoperusteet. Elämän tilanteesta riippuen myös alle 17-vuotias voi saada lainaa opintoihin ja toisaalta 18 vuotta täyttänyt voi saada sekä opintorahaa että opintolainaa. Tähän kytkeytyy myös kysymys, tulisiko oppivelvollisuus jatkaa kattamaan toisen asteen koulutus. Mikäli oppivelvollisuus jatkuu toisen asteen koulutuksen loppuun, tulee koulutuksen olla täysin ilmaista.

Onko yksityisten hoiva- ja terveyspalvelujen lisääntyminen hyvä asia?
– Hyvää on se, että tarjonta lisääntyy, mutta jos tarjonta lisääntyy laadun kustannuksella, niin tällöin ollaan menossa väärään suuntaan. Viimeaikaisten tapahtumien valossa tulisi valtion ottaa aikalisä näiden palvelujen yksityistämisessä.

Jos vaihtoehtoina ovat julkisen sektorin leikkaukset tai veronkorotukset, kumman valitset?
– Asiat tässä mittakaavassa ovat harvoin sellaisia ”joko tai” tyylisiä. Julkiselta sektorilta on jo leikattu paljon, eikä siellä ole juuri mitään, mistä leikata. Tehostamaankaan ei siellä enää paljon pystytä. Verotusta voitaisiin tehostaa ja painottaa veroja kulutuksen ja palvelujen suuntaan. Tarkoittaa sitä, että tuloverotusta ei nostettaisi vaan päinvastoin saataisiin veroja laskettua ja ihmisten ostovoimaa parannettua. Tällöin ihmiset voivat kuluttaa enemmän, josta seuraa suoraan, että yritysten on palkattava lisää työvoimaa.

Hallituksessa on ollut Mäntyharjusta ja Pertunmaalta kotoisin olevat ministerit. Onko siitä ollut täällä asuville hyötyä?
– Ehdottomasti on ollut hyötyä. Ei ehkä niin näkyvissä määrin kuin ihmiset haluaisivat, mutta tottakai paikallisuus näkyy poliitikon tehtävissä. Paljon on päätöksiä jotka koskevat koko Suomea, mutta ministerit voivat näkyvyydellään tuoda esille myös kotiseutuaan. Ja tämän ovat kyllä molemmat ministerit ihan kiitettävästi tehneet.

Mikä on unelmiesi hallituspohja?
– Tärkeintä olisi saada politiikasta jatkuvampaa ja hallitusrajat ylittävää. Nyt mennään karkeasti neljä vuotta kerrallaan ja sitten hallituspohja vaihtuu ja päätökset kumotaan. Hyviä ideoita, tulivat ne miltä puolueelta hyvänsä, ei tulisi torpata vain periaatteen vuoksi. Tärkeintä hallituksessa olisi hyvä yhteenkuuluvuus ja rakentava ajattelutapa.

Kuvaile Mäntyharjun ja Pertunmaan seutua 50 vuoden päästä
– Näkisin Pertunmaa-Mäntyharju -seudun elinvoimaisena ja ehkä yhtenä harvoista alueista Suomessa, missä maaseudun kunnat ovat voineet säilyttää itsenäisyytensä. Haluaisin jopa sanoa, että tätäkin aluetta voidaan 50 vuoden kuluttua kutsua Helsingin esikaupungiksi hyvien kulkuyhteyksien vuoksi. Nuoret perheelliset haluavat muuttaa tänne turvallisuuden ja luonnon vuoksi. Ulkomaalaiset haluavat tulla kokemaan suomalaisen puhtaan luonnon ja ilman.

 

Pertunmaa-Cannes

Liike Nytin listoilta eduskuntaan pyrkivä Petri Valo on monelle pertunmaalaiselle hiukan tuntemattomampi ehdokas. Tämä johtuu osin siitä, että Valo on asunut viime vuodet Lapissa ja Ranskassa. Vaikka Valo onkin ehdolla Pertunmaalta, hän asuu tällä hetkellä Cannesissa.
– Viimeisin kotikuntani Suomessa on Pertunmaa. Käyn kotopuolessa niin paljon kuin mahdollista. Yritykseni toiminimi toimii myös edelleen Pertunmaalla, Valo kertoo.
Valo on siviiliammatiltaan yrittäjä. Toiminimensä kautta hän tarjoaa ohjelmapalveluja muun muassa polttariporukoille ja muille seurueille.
– Tiedän pienyrittäjien byrokratiasta ja sesonkityön arjesta. Matkailuasia onkin vahvasti mukana kampanjassani samoin kuin viljelijöiden asia omavaraisen ruuantuotannon kautta.
Valo ei kuitenkaan halua profiloitua erityisen pertunmaalaiseksi tai eteläsavolaiseksi ehdokkaaksi.
– Aatteellinen politiikka on monessa mielessä vanhanaikaista. Nykypäivänä asiat nivoutuvat yhteen. Se, että jokainen ajaa vain oman vaalipiirinsä asioita, ei vie eteenpäin.
– Toki Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen osalta haluan nähdä kehitystä matkailualan kehittämisessä. Myös tie- ja rautatieverkoston parantaminen on tärkeää.
Valo uskoo Liike Nytin perusideaan, jossa kannattajien mielipiteitä asioista kysytään liikkeen verkkosivuilla. Kansanedustajien kausien rajaaminen kahteen ja samanaikainen toimintakielto kunnanvaltuustoissa saa Valolta myös kannatusta.
– Nettiparlamentin perusperiaate on hyvä. Jos asioihin tulee netin kautta erilaisia mielipiteitä, niin silloin Liike Nytin eduskuntaryhmä käy vastaukset läpi ja päättää, miten asiaa lähdetään viemään eteenpäin.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.