0

Aurinkoinen sää houkutteli Eero Erosen ja Aki-papukaijan lenkille – Yhteistä taivalta takana jo yli 40 vuotta

Lämmin sää ja kirkas auringonpaiste houkuttelivat toimitukseen hieman erikoisemman vieraan, kun Eero Eronen kävi paikalla pyörähtämässä Aki-papukaijan kanssa.
Lajiltaan Aki on amazonianamatsoni, joka on papukaijalajeista tunnetuimpia puheen matkijoita. Ulkona reippailu oli väsyttänyt papukaijan niin pahasti, ettei juttu kuitenkaan tällä kertaa luistanut. Haukotuksia riitti senkin edestä.
– Seuraavalla kerralla, kun sinut näkee, se sanoo terveterve. Muutenkin juttua riittää, Eronen lupasi.
Erosen ja Akin voi lämpimällä säällä bongata Mäntyharjun keskustan lähistöltä lenkillä. Eronen on itse pykännyt papukaijan häkin kuljetukseen pyörällisen telineen, jonka avulla yhdessä lenkkeily sujuu rattoisasti. Talvella lenkkeily ei onnistu, mutta Aki saa kotona lennellä vapaasti.

Kotona Aki saa lentää vapaasti, mutta lenkillä se joutuu häkkiin.

Yhteistä matkaa Erosella ja Akilla on jo yli 40 vuoden verran. Papukaijojen keski-ikä on pitkä ja tietääpä Eronen jopa yli 200-vuotiaaksi eläneen yksilön.
Aki ei ole Erosen ensimmäinen erikoisempi lemmikki, sillä hänellä on ollut kaverinaan myös siili ja kettu.
– Pankinjohtaja tuli käymään ja ketun nähdessään kysyi, että onko tuolla koiralla tapoja. Minä sitten kysyin pankinjohtajalta, että mikä ihmeen koira, tämä on kettu. Pankinjohtaja katosi nopeaan, Eronen kertoo nauraen.
Akilla oli aikoinaan myös papukaijakaveri samaa lajia. Tällä hetkellä kaksikko on kuitenkin kahdestaan.
– Tärkeintä on, että Aki on hyvinvoiva. Sehän voi elää vielä vaikka kuinka vanhaksi.

4 kommenttia aiheesta “Aurinkoinen sää houkutteli Eero Erosen ja Aki-papukaijan lenkille – Yhteistä taivalta takana jo yli 40 vuotta

  • 15.5.2019 at 19:28
    Permalink

    Ulkoiluttaa luonnossa lentämään tarkoitettua olentoa häkissä? Pahimman laatuista kettuilua. Sama kuin veisi kultakalan lasipurkissa meren rannalle: ”Katso noita aaltoja!”

    Reply
  • 16.5.2019 at 11:22
    Permalink

    Jep valittaja taitaa pipo kiristää ja pahasti.

    Reply
  • 16.5.2019 at 14:10
    Permalink

    Yli 200v yksilö.
    Ei olisi kuin yli tuplasti vanhempi kuin todistetusti vanhin papukaija, eli tosi luotettavaa journalismia.

    Reply
  • 20.5.2019 at 10:18
    Permalink

    Sympaattinen parivaljakko. Ilonpilaajat (edellä) voivat pitää mölyt mahassaan.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.