0

Mäntyharjun toria piristetään katumaalauksilla – Yhteisölliseen maalaustyöpajaan voi osallistua keskiviikkona

Mäntyharjun tori saa uutta väriä pintaan, kun torille toteutetaan tällä viikolla katumaalaus. Yhteisöllistä taideteosta toteuttamaan kaivataan apukäsiä.

Keskiviikkona 5.6. klo 11–16 järjestetään työpaja, jolloin on mahdollista osallistua torin maalaukseen. Työpajaa vetää katutaiteilija Laura Lehtinen, joka on myös suunnitellut torille toteutettavan teoksen. Hän on aikaisemmin toteuttanut lukuisia katumaalauksia niin Suomessa kuin ulkomailla.

Työpajaan ei ole ennakkoilmoittautumista. Osallistujia kehotetaan pukemaan maalaukseen soveltuvat vaatteet, joita väriroiskeet eivät haittaa. Tarvikkeet ja opastus on järjestetty paikan päälle. Alle 8-vuotiaat voivat osallistua työpajaan aikuisen seurassa. Työpaja toteutetaan säävarauksella.

Torin katumaalaus kuuluu osana UUDET – uudistuvat elinvoimataajamat hankkeeseen, jossa Mäntyharjun Seudun Elinkeinoyhtiö MÄSEK on mukana. UUDET-hankkeessa on talven mittaan kartoitettu kuntalaisten, vapaa-ajanasukkaiden ja yrittäjien ideoita keskustan kohentamiseen niin kyselyiden kuin työpajojen avulla. Kehitysideat koskivat erityisesti Mäntyharjun torin aluetta.

Katumaalauksen lisäksi toteutuvia ideoita tälle kesälle ovat muun muassa musisoiva kesätyöntekijä, yritysten kummipenkit, torin matkailuinfopisteestä lainattavat pihalelut ja -pelit sekä digitaalisen tiedotuksen parantaminen.

Digitaalista tiedotusta varten otettiin huhtikuussa pilottikokeiluun vuoden loppuun saakka Mäntyharju. Rakkaudella! -mobiilisovellus, jolla voi vastata kyselyihin ja seurata uutisfeedista ja tapahtumakalenterista mitä paikkakunnalla tapahtuu. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Google Play ja Apple App Store -sovelluskaupoista. Lisäksi Mäntyharjun torille on perustettu oma Facebook-sivu, jonne päivitetään ajankohtaista tietoa torin palveluista ja tapahtumista.

UUDET-hanke jatkuu vielä vuoden 2019 loppuun saakka.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.