0

Ränttätänttätalo metsässä, majatalo vuorilla – Valtolassa asuvan Šahinpašićin perheen elämä on puoliksi Suomessa, puoliksi Bosniassa

Suomalainen Nepu Šahinpašić lähti Suomesta ajatuksenaan olla koskaan palaamatta takaisin. Siltoja ei takana poltettu, mutta sosiaalinen kulttuuri ja letkeämpi elämä vetivät maailmalle.
Osoitteeksi valikoitui Slovenian Ljubljana, jossa Nepu pyöritti filmituotantoyhtiötä. Sloveniassakin tarkoitus oli muuttaa maalle jossain vaiheessa, sillä Helsingissä kasvanut Nepu halusi pidemmän kasvukauden ja oman puutarhan. Haaveissa siintelivät villiyrtit ja sitruunapuut pihalla kasvamassa.
Sloveniassa tapahtui kuitenkin jotain yllättävää. Sinkkuna matkaan lähtenyt Nepu tapasi bosnialaisen miehen, Jasmin Šahinpašićin.
Sitruunapuut saivat jäädä. Kaksi ja puoli vuotta sen jälkeen, kun Nepu oli lähtenyt Suomesta, hän asui jo Bosnian vuoristossa, karummassa ilmastossa kuin Suomessa.

Bosniassa Šahinpašićeilla on majatalo, joka on Jasminin äidin peruja. Nepu oli juuri palaamassa äitiyslomalta töihin, kun anoppi kuoli yllättäen. Jasminin ollessa ainoa lapsi, ei perheelle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin pakata kamppeensa ja suunnata Bosniaan selvittelemään asioita.
– Anopilta jäi paljon eläimiä, majatalo ja kotitalo. Aluksi meidän piti vain mennä selvittämään asiat, mutta byrokratia on hidasta. Päivät venyivät viikoiksi ja sitten kuukausiksi, Nepu kertoo.
Kevät alkoi kulua ennen kuin asiat saatiin hoidettua, joten Šahinpašićit päättivät jäädä syksyyn asti. Sesonki oli jo alkanut, joten pariskunta päätti pyörittää kesän ajan majataloa ja katsoa miten asiat lutviutuvat.
Syksy tuli, mutta keskustelua jatkosta ei ikinä käyty. Sen sijaan Šahinpašićit asettuivat asumaan vuorille ja alkoivat pyörittää majataloa, josta oli heti alkanut muotoutua omannäköinen.

Takaisin Suomeen päätyminen on täysin oma lukunsa Šahinpašićien tarinassa. Pariskunnan toisen lapsen Aimin syntyessä, oli vanhin tytär Iita kolmen. Kouluikä alkoi lähestyä.
– Bosnia on ihana maa, jossa on upea kulttuuri, ruoka ja ihmiset, mutta se on myös korruptoitunut ja köyhä maa. Poliittinen tilanne on niin vaikea, että totesimme nopeasti, ettemme halua laittaa lapsia kouluun siellä, Nepu kertoo.
Kotikoulu puolestaan on Bosniassa lainvastainen. Šahinpašićit harkitsivat toista taloa muihin Euroopan maihin. Kolmikielisen perheen arkeen ei kuitenkaan haluttu sekoittaa enää neljättä kieltä. Sitä muutto esimerkiksi Ranskaan tai Portugaliin olisi tarkoittanut.
Lopulta Suomi vaikutti ainoastaan loogiselta. Nepun mukaan viikottain nousee esille se keskustelu, miksi tämä ja tämä asia on Suomessa paremmin.
– Tajusin jo siinä vaiheessa, etten ollut antanut itseni ikävöidä Suomeen. Kun asuttiin vuorella, niin pidin sen tunteen visusti poissa. Sitten kun vähän alkoi raottaa ovea, niin tajusin, että tästähän voi tulla isokin elämänmuutos. Sanoin Jasminille, että tajuaako hän, että jos ostamme talon Suomesta, niin saatan haluta asua siellä kohta kokonaan, Nepu sanoo.
Vuoden 2017 lopulla perhe osti talon Mäntyharjusta. Siellä kului viime kevät, muutama viikko syksystä sekä tämän vuoden alkuvuosi.
Tytöt puolestaan käyvät kotikoulua, minkä Suomeen muutto mahdollistaa. Se on tällä hetkellä järkevintä, sillä perhe viettää puolet vuodesta Suomessa, puolet Bosniassa.

Aimi ja Iita viihtyvät sekä Suomessa että Bosniassa. Bosniassa on kuitenkin enemmän eläimiä, sillä Suomeen matkaavat vain kolme koiraa.

Mäntyharju valikoitui asuinpaikkakunnaksi puhtaasti talon perusteella. Šahinpašićit metsästivät taloa laajalta alueelta. Lopulta täydellinen kohde löytyi Valtolasta.
Täydellinen tosin vain omistajilleen, moni voisi ajatella. Vanha hirsitalo on sisältä hämärä ja viileä. Suuri leivinuuni hallitsee keittiötä ja puuhellassa palaa koko ajan tuli. Tuplaikkunoista huolimatta sisälle tuulee sisään.
Kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, talo on tismalleen se oikea perheelle.
– Tällaisesta talosta olen haaveillut varmaan parikymppisestä asti. Emme halunneet mitään modernia kuviota, vaan tällaisen ränttätänttätalon. Tässä ei ollut mitään, mikä ei olisi viehättynyt, Nepu sanoo.
Sen Nepu myöntää, ettei talo täytä käsitystä nykyaikaisesta suomalaisesta unelmasta.
– Moni tällaisesta kahvipöydässä juttelee, mutta ei kuitenkaan oikeasti muuttaisi. Meillä on ulkovessa ja yksi makuuhuone koko porukalle. Lisäksi koko talo on täysin puulämmitteinen ja asumme täällä tällä hetkellä nimenomaan talvisin, Nepu kertoo ja naurahtaa pian.
– Rakennustarkastaja tuli tekemään tarkastusta, kun olin jo maksanut käsirahan. Olin yksin katsomassa taloa. Hän kyseli, että tietääkö se minun mieheni, mitä teen. Minä olen se haihattelija ja Jasmin tekee kaikki hommat.

Valtolasta on matkaa Mäntyharjun keskustaan 30 kilometriä. Bosniassa Vukov Konak -majatalo puolestaan sijaitsee 18 kilometrin päästä Bosnia ja Hertsegovinan pääkaupungin Sarajevon keskustasta.
Perheen elämä on kovin erilaista riippuen silloisesta asuinpaikasta, mutta perusarvot säilyvät: perhe ja luonnonmukainen, yksinkertainen elämä.
Nepu olisi voinut jatkaa töitään filmituotannon parissa, mutta se olisi tarkoittanut vähintään pari viikkoa kuukaudesta Sloveniassa.
– Se olisi ollut täysin mahdollista, mutta ei järkevää. Lapset olisivat stressaantuneet, me emme olisi nähneet tarpeeksi toisiamme ja olisin vetänyt itseni piippuun. Pankkitili olisi ehkä täydempi, mutta eläkkeelläkö sitä niistä rahoista sitten nauttii. Olemme molemmat sanoneet työtarjouksille ei, jos se sotkee perhe-elämää, Nepu kertoo.
Tärkeintä on nauttia elämästä. Nautinto ei kuitenkaan synny yltäkylläisyydestä, päinvastoin.
Vuoristossa sijaitsevalla majatalolla ei ole nettiä ja matkapuhelinverkkokin on heikko. Sen sijaan vieraille tarjotaan luonto- ja villiintymisretriittejä. Bosniassa on kiire majatalon takia, mutta varsinaista aikataulua ei ole kenelläkään. Kaikki elävät vilkuilematta liikoja kelloa.

Suomessa aikataulujen mukaan on käytännössä pakko elää. Lapset käyvät kaksi kertaa viikossa temppukerhossa, joten silloin käydään myös kaupassa.
– Elämäntapamme säilyy sekä Bosniassa että Suomessa, mutta sitä on huomattavasti vaikeampaa säilyttää Suomessa, Nepu pohtii.
Keittiöhana on ollut koko kevään rikki, mutta koska siitä ei ole ollut suurempaa haittaa, sitä ei ole vielä korjattu.
– Mikään ei tunnu riittävän ihmisille. Minusta on mahtavaa, etteivät kaupat ole ihan tässä vieressä. Lapset ovat oppineet siihen, että jos jokin loppuu, niin emme hyppää välittömästi ratin taakse.
Lasten elämässä luonto ja kirjat ovat suuremmassa roolissa kuin älypuhelimet. Tytöt ryntäävät ikkunan äärelle ihastelemaan ohi juoksevaa jänistä.
– Ruokimme niitä porkkanoilla ja omenoilla, Aimi kertoo.

MäVin järjestämä temppukerho on temmannut molemmat tytöt mukaansa. Etenkin Aimi tykkää esiintymisestä.

Ikävä raastaa aina toisaalle, oli sitten kummassa maassa vain. Tämän kesän Šahinpašićit viettävät Bosniassa, sillä se on majatalon vilkkainta sesonkiaikaa joulun ja uudenvuoden lisäksi.
Mäntyharjussa he olivat tällä kertaa tammikuusta toukokuuhun.
– Olisihan se kiva nähdä myös Mäntyharjun kesä, mutta se melkein väistämättä tarkoittaisi, ettei Jasmin voisi tulla mukaan, Nepu harmittelee.
Haaveena on, että Šahinpašićit voisivat jatkossa viettää seitsemän kuukautta Suomessa ja viisi kuukautta Bosniassa. Haaveileepa Nepu jopa kokonaisesta vuodesta Suomessa.
Se lienee kuitenkin tällä hetkellä mahdotonta, sillä Bosniassa sijaitseva majatalo on perheen pääelinkeino. Lisäksi Nepu kirjoittaa kolumnia Kodin Kuvalehteen, mutta se ei riitä perheen elättämiseen.
Kahdessa maassa eläminen on välillä haastavaa.
– Etenkin siirtyminen on raskasta, Jasmin sanoo.
Hän on vastuussa perheen auton ajamisesta läpi Euroopan. Mukana kulkee kolme koiraa ja kasa lasten harrastusvälineitä. Mäntyharju on silti Jasminin mieleen.
– Tämä on kiva ja helppo paikka. Pieni ja yksinkertainen.

Lapset sopeutuvat hyvin kahden eri maan ja kulttuurin välillä hyppimiseen.
– Kielet ja kissat ovat erilaista Suomessa ja Bosniassa, Iita vastaa hetken mietittyään.
Kissoilla hän viittaa perheen lemmikkeihin, jotka asustavat vuoden ympäri Bosniassa. Koirat matkustavat mukana.
Suomessa parasta on olla tädin ja mummin lähettyvillä sekä temppukerho. Iitaa miellyttävät lisäksi joutsenet, joita Bosniassa ei ole.
– Paitsi nyt, kun minä vien sinne, Iita julistaa ja esittelee pehmolelujoutsentaan.
Bosniassa pitää taas vaihtaa bosnian kieleen, sillä suomea voi puhua vain siskon ja äidin kanssa. Aimilla onkin selvä mielipide siitä, mikä Suomessa on parasta.
– Voi puhua suomea!

Nepulla ja Jasminilla on välillä kädet täynnä vauhdikkaiden tyttäriensä kanssa. Taustalla näkyy perheen Vukov Konak -majatalo.

Juttu on julkaistu Pitäjänuutisten Kesäelo-lehdessä. Lue koko lehti näköislehtenä tästä linkistä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.