0

Mäntyharjun taideaseman avajaisissa tanssi johdattaa teokselta toiselle

Mäntyharjun taideaseman avajaisissa lauantaina yhdistyvät kuvataide, tanssi ja musiikki, kun tanssija Carmen Rodergas opastaa Asemanlammen ympäristössä reitille, jolla on installaatioita, maalauksia, veistoksia ja sarjakuvia ja ääniteoksia.

Tanssijan johdattama kierros alkaa kello 13 ja kuntataiteilija Mari Liimataisen opastama kierros alkaa kello 15. Molemmille kierroksille lähdetään sinisen sillan kupeesta. Avajaiset on tarkoitettu kaikelle kansalle ja sinne on vapaa pääsy.

— Taideteokset ovat herättäneet huomiota jo tekovaiheessa, kertoo mikkeliläinen veistäjä Hanna Vahvaselkä. Hänen installaationsa ”Vähän sinnepäin” on tehty tauluviivaimista. Moni on kysynyt, onko täällä lakkautettu noin monta koulua.
— Teos ei ole kannanotto kyläkoulujen puolesta. Viivaimet on tehty puretusta vanhasta aidasta, Vahvaselkä sanoo.
Kun katsoo viivaimia tarkemmin huomaa, että numerot ovat sekaisin tai ne puuttuvat kokonaan.
— Tämän voi nähdä kommenttina kaiken mittaamisen, luokittelun ja vertaamisen kulttuuria kohtaan, Vahvaselkä sanoo.

Hanna Räty ja Krister Gråhn kuuntelivat männyn puhetta Pinus Sylvetris -teoksessa.

Kurkiniemen Sinisen sillan lähistön mäntyihin on ripustettu mäntyharjulaisen Sisu-ryhmän ääni-installaatio. Tekijöiden mukaan siinä voi kuulla puiden vuoropuhelua ja lausahduksia. Näyttelyvieraan kannattaa varata aikaa teokseen tutustumiseen, koska puiden aikaperspektiivi on toisenlainen kuin omamme ja he saattavat pitää viestinnässään pitkiä taukoja.
Asemanlammessa kelluu juvalaisen veistäjän Kari Kärkkäisen Harsolumme. Teoksen materiaaleina on hallaharsoa, pihlajaa ja styroksia. Aikaisemmin Kärkkäinen on tehnyt samanlaisella tekniikalla perhosia.
— Hauskaa oli se, että monet miehet tulivat sanomaan tästä teoksesta, että se on hieno, Kärkkäinen kertoo.

Anna Siiriäisen maalaukset toimivat päiväkirjamaisesti. Syreenin kukkiminen muistuttaa maanviljelijä-taidemaalaria siitä, että olisi lähdettävä korjaamaan tuorerehua.

Hirvensalmelaisen Anna Siiriäisen maalaukset ovat eräänlaisia päiväkirjoja. Siiriäisen toinen ammatti on maanviljelijä, ja maalauksissa näkyykin vahvana vuodenkierto.

Juha Lahtisen Metsänjumala 1 ja 2 on veistetetty lehtikuusesta ja tervattu.

Pieksämäkeläisen veistäjän Juha Lahtisen Tapio Metsänjumala 1 ja 2 sijaitsee aseman vieressä ja se näkyy myös junamatkustajille.
— Teoksen osat aikaisemmin olleet itsenäisiä teoksia. Täällä Mäntyharjussa ne ovat ensimmäistä kertaa yhdessä, Lahtinen kertoo.

Asemarakennuksen päätyseinältä on saanut paikkansa Juho Lehtisen sarjakuvateos Jää.

Raija Marttisen mukaan verkkomaiset tyhjyydessä leijuvat kehät kertovat tunnelmasta yöllä kello 3.40. Silloin hän tavallisesti herää huolehtimaan ja murehtimaan.

Asemamakasiinin sisään on ripustettu mikkeliläisen taidemaalari Raija Marttisen Ajatusten kehät. Teosta voi tarkastella makasiinin ovilta.
— Se oli erotettava akryyli-ikkunoilla, jotta linnut eivät lentäisi sisään ja sotkeutuisi verkkoihin, Marttinen sanoo.

Kunnantalon ulkoseiniltä löytyy yhteisöllisenä virkkaushaasteena tehty itseironinen Peruskorjaus. Sen on koostanut kuntataitelija Mari Liimatainen.

Maikki Rantalan Muraali Reissutorilla täydentyy heinäkuussa.

Torilla voi tutustua Laura Lehtisen ohjauksessa tehtyihin yhteisöllisiin katumaalauksiin.
Askelen liimakellarissa voi tutustua mäntyharjulaisten lasten ja nuorten taiteeseen.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.