0

Loisteputki aiheutti palon ja evakuoinnin Mäntyharjun terveyskeskuksessa

Sähkölaitteen palo aiheutti evakuoinnin Mäntyharjun terveyeskeskuksessa myöhään torstai-iltana. Palohälytys annettiin klo 23.

Henkilökunta teki myös 112-hätäilmoituksen sähköpalosta. Hätäkeskus nosti hälytyksen suuruusluokkaa, jonka johdosta pelastuslaitos lähetti paikalle 13 yksikköä.

Pelastuslaitoksen tullessa paikalle henkilökunta oli jo tehnyt potilaiden evakuoinnin. Samalla oli sovittu, että tehostetun palveluasumisen yksikkö Ruskahovi ottaa tarvittaessa heidät vastaan.

– Henkilökunta toimi erittäin ripeästi ja vapailtakin oli saatu hyvin lisäväkeä paikalle. Pelastuslaitos totesi hetken päästä, että ei ole palon leviämisen vaaraa ja että tuuletuksen jälkeen potilaat voivat palata takaisin, kertoo Essoten turvallisuuspäällikkö Jukka Aho.

Palosta ei aiheutunut henkilö- tai muita vahinkoja. Palo syttyi loisteputkilampun osassa.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.