0

Kirkonkylän koulun väki aloitti lukuvuoden väistötiloissa – ”Odotamme kaikki kieli pitkällä sitä uutta hyvää koulua”

Aidatulla nurmialueella lukion ja ruokalan välissä sinkoilee lapsia ja viuhuu palloja. Välillä yksittäinen jalkapallo käy pelottavan lähellä alimpia ikkunoita, mutta ainakin toistaiseksi vahingoilta on vältytty.
Menossa on Kirkonkylän koululaisten välitunti. Outo ja ehkä vähän ankea ympäristö ei tunnu lasten leikkejä häiritsevän.
– Saamme tänne vielä lisää leikkivälineitä, niin ei näytä niin ankealta. Keinujen puuttuminen lapsia harmittaa, mutta ihan kaikkea emme tänne voi raahata, kertoo Kirkonkylän koulun rehtori Leena Huusari.
Vaikka suurin osa lapsista keskittyy omiin peleihin ja leikkeihinsä, osaa harmittaa alueen aita. Toisia taas häiritsee muiden koululaisten tuijotus. Ruokalan ikkunasta näkyy monta uteliasta silmäparia seuraamassa kirkonkyläläisten välituntia.

Tien toisella puolella, alikulun kautta saavutettavissa olisi yhtenäiskoulun piha-alue ja sen leikkivälineet. Mukavampaan ympäristöön siirtyminen olisi kuitenkin työlästä.
– Meillä on 16 eskaria, joiden kanssa siirtyminen veisi aikaa. Tämä on huomattavasti helpompaa järjestää näin, kun välituntialue on opetusluokkien välittömässä läheisyydessä, Huusari sanoo.
Opetusta kirkonkyläläisille järjestetään parakeissa, lukiolla ja kirjastossa. Välituntialueen vieressä olevat parakit toimivat alkuluokkien opetustiloina.
– Parakeissa on noin 30 oppilasta, plus aikuiset päälle, Huusari kertoo.
Kirjaston lukusalissa opiskelevat 3–4-luokkalaiset. 5–6-luokkalaisten opetustilat puolestaan ovat lukiolla. Lisäksi englantia opetetaan pommisuojassa.

Remontin alta poissiirtyneen koulun väen lukukauden alku on ollut haastava, mutta mitään katastrofeja ei ole ilmennyt.
– Onhan tässä toki ollut monenlaista haastetta. Kaikki tavarat on pitänyt siirtää ja on pitänyt miettiä, onko muistettu pakata kaikki, mitä täällä tarvitaan. Tavaroita on nyt konteissa ja muualla säilössä. Jos jokin on eksynyt väärään paikkaan, niin sen löytäminen on hankalaa, Huusari kertoo.
Lapset sopeutuvat muutokseen hyvin, joten Huusari uskoo, että kaikki sujuu loppujen lopuksi mallikkaasti.
– Lapset tietävät, miksi olemme täällä. Odotamme kaikki kieli pitkällä sitä uutta hyvää koulua.
Varmuutta siitä ei ole, kuinka kauan väistötiloissa joudutaan olemaan.
– Arvio on, että olemme täällä hiihtolomaan asti ja pääsemme jossain vaiheessa kevättä palaamaan omaan kouluun. Koko lukuvuotta ei siis tarvitse näissä tiloissa olla, Huusari vakuuttaa.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.