0

Pääkirjoitus: Nopea netti on toimivan arjen tae

Mäntyharjun multiin laskettiin vuosikymmenen puolivälissä kuutisenkymmentä kilometriä valokuitukaapelia. Sen myötä sadoissa talouksissa kunnan pohjoispuolella päästiin nauttimaan nopeista laajakaistayhteyksistä. Pertunmaalla valokuitua asennettiin jo vuosikymmenen alussa noin 100 kilometrin matkalle.

Ennen liittymistä kiinteään laajakaistaverkkoon monissa talouksissa käytiin pohdinta: liittyäkö isolla rahalla kiinteään verkkoon vai jatkaako edullisemmin langattomalla yhteydellä? Kauempana runkoverkosta asuvilla tai mökkiläisillä mahdollisuutta moiseen valintaan ei edes ollut. Ainona vaihtoehtona säilyi langaton verkkoyhteys.

Langattomat yhteydet toimivat paikoin moitteetta, mutta suurimmassa osassa syrjäisempiä seutuja nopeista nettiyhteyksistä voidaan vain haaveilla. Hitaat yhteydet haittaavat arkista elämää, sillä moni perusasia siirtyy pikku hiljaa verkossa hoidettavaksi. Tökkivästä netistä kärsivät myös osa yrityksistä ja etätöitä mökiltä tekevät. Käytännössä huonot yhteydet estävät etätöiden teon jopa kunnan keskustan lähistöllä.
Jos verkkoasioihin halutaan parannusta, toimiin on ryhdyttävä itse. Juuri nyt tilanteeseen on nimittäin turha odottaa ratkaisua kunnan, valtion tai operaattorien taholta. Lapissa ja Pohjanmaalla valokuituyhteyksien hankkimiseksi taajamien ulkopuolelle on perustettu osuuskuntia. Ne ovat syntyneet yksittäisten puuhahenkilöiden ympärille, jotka ovat onnistuneet houkuttelemaan lähialueen asukkaat mukaan verkkohankkeisiin.

Etelä-Savon tuorein esimerkki löytyy Joroisten Kolman kylästä, jossa uutta kuituverkkoa rakennettiin osuuskuntamallilla kesällä 40 kilometriä. Kaikki lähti muutamasta innostuneesta, jotka keräsivät ympärilleen ison talkooporukan. Hanke mahdollistui EU:lta ja kunnalta saadun tuen avulla. Miksipä samaa ei voisi tehdä täälläkin?

20 kommenttia aiheesta “Pääkirjoitus: Nopea netti on toimivan arjen tae

  • 22.8.2019 at 15:36
    Permalink

    Se, ettei mökkiläisillä muka ole ollut mahdollisuutta kiinteän laajakaistan hankintaan ei ainakaan Pertunmaalla pidä paikkaansa. Melkolailla päivälleen 6 vuotta sitten, elokuussa 2013 tulivat kaivinkoneet erään yksityistien alueelle kiinteää valokuitukaapelia asentamaan yhdelle (!) kaapelin tilanneelle mökin omistajalle. Asennushetkellä voimassa ollut Yksityistielaki ei tällaista sallinut – päin vastoin, mutta siitäkös Pertunmaan kunnan ”herrat” välittivät. Mutta kuten kaikki tietävät ei ole olemassa sellaista lainsäädäntöä, mikä vaikuttaisi Pertunmaan kunnan toimintaan silloin, kun kyseessä on yhden yrittäjätaustaisen mökin omistajan tahto. Hetkeä myöhemmin kaapelin tilasi toinenkin tuiki tärkeä mökkiläs-eläkeläispariskunta, mutta kukaan tiekunnan vaikutusalueella vakituisesti asuva ei kaapelia itselleen hankkinut. Yli viidenkymmenen tieosakkaan joukosta kaksi ryhtyi sooloilemaan ja yhdessä Pertunmaan kunnan ja erään verkonrakentaja-yrityksen kanssa asennustyöhön piittaamatta siitä, että kyseessä oli ja on yksityisten tahojen omistama maa-alue (kunta ei ole tiekuntamme osakas)! Kuten niin monta kertaa ennenkin, menivät puurot ja vellit tässäkin sekaisin kunnan puuhahenkilöiltä. Laajakaista kaikille -hankehan oli tarkoitettu vain ja ainoastaan vakituisesti kunnassa asuville tahoille sekä yrityksille ei vapaa-ajanasukkaille.

  • 23.8.2019 at 07:25
    Permalink

    Nimettömän kommentti kirjoituksissa, viha ylittää aina kiiman ja tapana on ampua puskista, kiukutella ja vääristellä asioista. Vuonna 2008 joulukuussa Suomen hallitus päätti käynnistää Laajakaista kaikille hankkeen Suomeen, hyvien yhteyksien turvaamiseksi. Jossa oli tietyt tavoitteet ja periaatteet. Jos kun kriteerit täyttävät linjan vetämisille kohteisiin, voi matkalta tulla mukaan vapaa-ajan asukkaatkin. Mitä tulee kyseiseiseen nimeltä mainitsemattomaan tienkunnan asiaan, siellä eräs naapuri yritti estää linjan vedon, asenteella jos minä en ota, ei sitä naapurikaan voi saada. Aivan käsittämätäntä kiusantekoa. Tiekunta voi tehdä kaapelin sijoittamisesta päätöksen rasitteena olevalle tienalueelle, samoin kunnan rakentamisesta vastaava toimielin. Riitojen välttämiseksi tietylllä osin maakaapelit nostettiin sähkötolppiin rauhan saavuttamiseksi. Tämän kiusanteon seurauksena asennus joiduttiin keskyttämään, jona aikana urakoitsijan kauhat mystisesti katosi em tien laidalta. Mutta ajatelllaan positiivisesti Pertunmaalla on kohtuullisen hyvin kattavat valkokuituverkot liittymisjohtoinen yhteensä noin 360km jossa on tarjolla 900 Mbi/s yhteydet jotka toimivat erittäin hyvin. Kiitos kaikkille rakentamiseen myötä vakitutaneille. Samalla vastuullinen operaattori rankensi uudet valokuituyhteudet kaikille 11 kännykkä mastolle, ja mobiilikaistaksi myös kilpailijoiden käyttöön, jolla turvataan myös hyvät mobilliyhteudet Pertunmaan alueelle. Nautitaan hyvistä yhteyksistä ja yhdessä tekemisestä, kehitetään palveluja ja toimintoja niiden pohjalta!.

    • 23.8.2019 at 09:38
      Permalink

      Kyllä se kaapeli tuli tiealueelle”puskista” sillä asennustyölle ei ollut lupaa elokuussa 2013 vaan se saatiin lue: värvättiin hyvin erikoisin menettelytavoin vasta lokakuussa 2013. Täältä kyllä ”pesee ja tarvittaessa linkoaakin” eikä siihen vaikuta ”Marja Metsät” eikä edes ”Kilpi Konna”.

  • 23.8.2019 at 08:32
    Permalink

    Pertunmaalla valokuituverkko kattaa koko kunnan alueen ja siihen voi kaikki halukkaat liittyä. Myös taajamat ja teollisuusalueet on kuidutettu. Toivottavasti oikea ja asiallinen tieto liikkuu kuitua tai mobiilia pitkin.

  • 23.8.2019 at 08:44
    Permalink

    Millainen haitta tälle eräälle tiekunnan osakkaalle tuosta naapurin valokuituyhteydestä aiheutui ?
    Jos kaapeli on maassa asennussyvyydessä niin ei siihen edes matalajalkainen kompastu ja jos kuitu on sähköpylväissä niin pitäisikö kateudessa sähkötkin katkaista. Yksityistielaki on ollut voimassa ja se on myös juuri uudistunut ja sen mukaan eletään. Näyttää siltä, että ongelma ei ole valokuidussa, vaan jossain muualla.

  • 23.8.2019 at 13:17
    Permalink

    Mikä on se iso raha liittyä johonkin valokuituyhteyteen, kuka sen määrittelee ja milla perusteilla ? Jotakin se maksaa samoin kuin sähköliittymä ja sähkön osalta siirtomaksu on ihan jotain, vaikka et sähköä edes käytä. Jos jotain haluaa, niin siitä jotain pitää ehkä maksaa eli jos haluat sähköä tai hyvät nettiyhteydet niin lasku tulee tai yhteydet on poikki tai että et käytä palvelua. Jos ostat auton ostatko jokun käytetyn tai sitten BMV:n tai Audin suoraan tehtaalta, eli siis kysymys on valinnoista ja nimenomaan valinnoista. Montako autoa perheessä tai vastaavassa yhteisössä tarvitaan ja montako metriä niillä vuorokaudessa ajetaan. Jokainen tekee omat valinnat ja päätökset ja maksaa laskut, jos ei ole ulosotossa. Se vaan on näin.

  • 23.8.2019 at 14:14
    Permalink

    Tiekunnan osakas voi tuoda näkemyksensä esille tiekunnan kokouksessa. Jos tiekunnan päätökset ei miellytä, niin asiasta voi valittaa käräjäoikeuteen nykyisen lainsäädännön mukaan. Epäselväksi tässä on jäänyt, että mistä on kysymys. Eli onko tiekunnan osakkaalle aiheutunut jotain haittaa ja jos on niin mitä ? Tähän mennessä ei mitään selkeätä esitystä tai näkemystä ole tullut ilmi. Ei mitään kaapelia tule puskista tai ei ainakaan ole tiedossa. Pertunmalla on varastettu kauhoja ja kaapelikeriä, mutta nyt on piuhat maassa ja seurataan, jos joku alkaa kerätä asennettuja kaapeleita…

  • 23.8.2019 at 14:39
    Permalink

    Tiekunnan osakas kirjoittaa kunnan herroista ja heidän toiminnastaan. Kun olet asioista perillä niin yksityistielaki määrittelee , ketkä voivat osallistua yksityistien päätöksentekoon. Olet vain kertonut omia mielipiteitä ja näkemyksiä, mutta mitä tiekunta on virallisesti päättänyt ? Asiat etenee vain päätöksenteon kautta ja jos on tyytymätön niin päätökseen voi hakea oikaisua. Mitä haittaa on siitä, että naapuri saa sähköä ja valokuituyhteyden ?

  • 26.8.2019 at 12:32
    Permalink

    Pertunmaan kunta ja sen edustajat eivät osallistu yksityisen tiekunnan asioihin muutoin kuin jos kunta on tiekunnan osakas. Ehkä erään tiekunnan osakkaan olisi hyvä katsoa peiliin ja mitä siellä näkyy. Pertunmaan kuntaa voidaan arvostella ja siihen kaikilla on oikeus, mutta nyt kirves osui tältä osin omaan jalkaan. Hieno havainto ja todiste, että Pertunmaalla kaikki voivat saada valokuituyhteydet eikö tämä ollutkin tavoitteena yhteys kaikille halukkaille , eikä siinä jokin tiekunnan osakas voi muuta kuin ”kiukkuilla”.

  • 26.8.2019 at 12:45
    Permalink

    Voi hitsi, että valokuitua tulee jostain ”puskasta”. Nyt on narrit kaalimaalla, kun kaupungeissakaan ole puskista vedettyä valokuitua. Ei sitä ihan kiusallakaan vedetä piuhaa maahan , jos ei ole käyttäjää ja maksajaa. Jos ei tarvitse valokuitua ja tietoliikenneyhteyttä, niin hoidon tarve ei siinä häviä tai katoa ja siinä hyvät tietoliikenneyhteydet ovat todella tärkeitä.

  • 26.8.2019 at 17:37
    Permalink

    Typerää syytää rahaa mihinkään kuituihin. Jo nyt 4G toimii melkein missä vaan viimeistään lisäantennilla. 5G on tulossa ihan lähivuosina, joten kuka haluaa maksaa muutaman tonnin jostain kuidusta. Ja syrjäseudulla tonnit ei aina riitä, jos etäisyys yli sen 50m vai mikä raja olikaan pääkaapelilta. Ne joilla kuitu on siitä hyötyköön, mutta itse en tässä vaiheessa enää liittyisi.

    • 18.9.2019 at 18:58
      Permalink

      5G vaatii tukiasemia yhtä taajaan, kuin katuvalopylväitä on nykyisin tien varsilla.
      antama on vain satoja metrejä, se siitä 5G yhteydestä maaseudulla.

  • 27.8.2019 at 07:52
    Permalink

    Pertunmaalla on ollut muutama laajakaistaan ja valokuituyhteyksiin liittyvä EU:nkin rahoittama hanke.
    Hankkeet on kilpaillutettu viety maaliin ja viralliset tarkastuksetkin on tehty.
    Tasa-arvohankkeessa oli mahdollista saada kaikille halukkaille toimivat yhteydet. Iltalypysyt ja itkemiset on sitten oma juttunsa.

  • 27.8.2019 at 10:11
    Permalink

    Hyvä kun nettiyhteydet toimii ja kaikki muukin ,eikös se ole kaikkien tavoite ja päämäärä.

    Tätä nokittelua en oikein ymmärrä.

    Jokainen ostaa ja tekee mitä tekee. Paras asia olisi , että kaikki olisi tyytyväisiä ja palvelu pelaa. Ihan sama onko sulla porakaivo tai ei kaivoa ollenkaan se on ihan sinun oma juttu ja sama netin suhteen eli ostat ne palvelut mitä tarvitset eikä siinä tarvitse kysellä naapureiden tai Pertunmaan kunnan mielipidettä . Silvuplee , että ole hyvä ! Ihan sama 4G,5G, tai 100G. Hienoa, kun joku huolehtii naapurinkin tai minun taloudesta ja osaamisesta. Ei toimi 4G:kään ilman kuitua !

  • 27.8.2019 at 10:15
    Permalink

    Hyvin pelaa valokuitu . Viestit lähtee ja tulee ja tarvittaessa saadaan potkua koneeseen. Kateellisuushan sen kaiken palkitsee.

  • 27.8.2019 at 15:10
    Permalink

    MMM:n mukaan 5 G ei yksin tuo digiloikkaa maaseudulle. Datan liikkuminen ongelmitta mobiiliverkossa voidaan turvata vain siirtämällä suurin osa datasta kiinteään valokuituverkkoon. Näin on jo tehty muissa Pohjoismaissa. Useassa maassa valokuitu katsotaan kriittiseksi infraksi.

    Suomi on tällä hetkellä jumbosijalla laajakaistasaatavuudessa Euroopan maaseutualuieilla. Etelä-Savossa vain 15 prosenttia talouksista on valokuidun tuomien mahdollisuuksien äärellä, että siinä 4G-henkilölle opiskelua ja tietoa löytää nimen omaan valokuidun päästä eikä omasta päästä. Pertunmaan kunta vain jostain syystä on jotain tehnyt ja se ei kaikille käy.

    Kotitalouksien datamäärä kasvaa yli 20 %:n vuosivauhdilla ja sen ennustetaan olevan 150-kertainen vuonna 2030. Jos näitä 4G-jarruhenkilöitä täällä häärää niin pulassa ollaan.

    On selvä, että nämä vallankumoukselliset 5G-verkot eivät rakennu maaseudulle. Tämä todetaan selvästi myös liikenne- ja viestintäministeriön julkaisemassa Digitaalisen infrastruktuurin strategiassa. Nämä verkot rakentuvat suurimpiin kaupunkeihin, liikenteen pääväylien solmukohtiin, sairaaloihin, teollisuusalueille ja satamiin.

    Jos nyt jotain perusosaamista tarvitaan, niin mobiililaajakaistan (5G ja 6 G) saatavuus on riippuvainen valokuitusaatavuudesta. BLC Telecomin toimitusjohtaja on todennut, että tarvitaan asukkaiden aktiivisuutta, ettei mobiililaajakaista kaadu valokuituyhteyksien puutteeseen haja-asutusalueilla.

    Tarvitaan kehittämistä eikä jarruttamista. Jos joku tyytyy 4 tai 5G:hen niin on oma valinta. Valokuitu on ollut Pertunmaalla jo vuosia ei siinä tarvitse odotella jotain vuosia, että jokin 5G ehkä tulisi…

  • 27.8.2019 at 17:07
    Permalink

    Tulisipa näin paljon kommentteja myös asioihin, jotka oikeasti ovat ”toimivan arjen tae”. Ei sillä toimiiko pankkipalvelu 4G nopeudella vai valokuidun huippuvauhdilla ole mitään väliä. Yrittäjät jotka oikeasti tekevät kaiken työn verkossa ja tarvitsevat 300MB yhteyden jatkuvasti löytävät kyllä paikkansa. Ja se harvoin on maaseudun korvessa. Toimivan arjen tae on lääkäri jonne pääsee parissa päivässä, kauppa joka on lähempänä kuin tunnin ajomatkan päässä ja toimiva jätehuolto sekä sähkö verkko. Näillä on oikeasti väliä. Pertunmaan valokuitu on hieno asia, mutta kun valokuitu liittymä maksaa aivan maltaita asentaa ja kuukausi maksutkin ovat tuplat langattomaan verkkoon nähden.

  • 27.8.2019 at 20:00
    Permalink

    Valokuitu on ollut yksi todella hyvä investointi ja mahdollisuus. Olemme todella tyytyväisiä ja onnellisia, että 2010 saimme torppaamme valokuidun. Ei kirkolle ole matkaa kuin 6 km, mutta eipä 4G toimi mitenkään moitteetta, kun sitä joskus torpalla kokeilen. Ja puhelimen kenttä huojuu. Valokuitu sen sijaan tekee nettiyhteydestä luotettavan, sujuvan ja nopean. Eikä MPY:n veloituskaan ole mitenkään ylihinnoiteltu.

  • 30.8.2019 at 15:07
    Permalink

    Jos haluaa toimivat valokuitu- tai nettiyhteydet niin ne on Pertunmaalla saatavissa ja on ollut jo pitkään saatavissa. Tasa-arvohankkeella kaikki sai käytännössä mitä halusi eikä makasnut maltaita (tai mikä maltaan hinta nyt on ). Sinne lääkäriinkin voi ajan varata hyvien nettiyhteyksien kautta ja maksaa laskuja tai tilata tarvitsemiaan asioita. Langaton verkko ei pelasta, jos hätä on suuri ja kannattaa ehkä kuunnelle asiantuntijoitakin joskus eikä omia ääniään. Toimiva arki on hyvät nettiyhteydet. Saahan sitä uuninpankolla makailla eikä välttämättä tarvitse sähköä, älypuhelinta, padia tai läppäriä. Asiat ja tarpeet muuttuvat. Jos joku vielä haluaa lankapuhlinta , niin voi olla saamatta tai maksaa jotain.

  • 15.9.2019 at 16:09
    Permalink

    Ei auta edes kiinteä valokuitu, kun Osuuspankin verkkopankki yksipuoleisesti katkaisee mahdollisuuden maksusuoritukseen erään verkkokaupan kassalla. Saldoa kyllä on, joten siitä on turha alkaa näillä palstoilla rääkymään. Kumartakaa EU:ta, minä haistatan sillä……………

Comments are closed.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.