0

Pertunmaan kuraattoripalvelut heikkenivät – kuraattori paikalla vain kahdesti kuussa Essoten yt-neuvottelujen ajan

Pertunmaan koulukuraattoripalvelut heikentyvät entisestään Etelä-Savon sotekuntayhtymä Essoten säästöjen myötä. Essote on ilmoittanut kunnalle, että kuraattorin lakisääteiset palvelut tuotetaan Mäntyharjulta käsin Essoten yt-neutottelujen ajan. Pertunmaan oma koulukuraattori irtisanoutui heinäkuussa.
Käytännössä Mäntyharjun ja Hirvensalmen koulukuraattori Taina Tillanen käy Pertunmaalla joka toinen viikko tiistaisin. Muuna aikana kuraattori on tavoitettavissa puhelimella, videopuhelulla tai Wilman kautta, kertoo Essoten perhepalveluiden palvelupäällikkö Greta Jauhijärvi.
– Kyse on väliaikaisesta järjestelystä, joka on yt-neuvotteluista johtuva poikkeustila. Pertunmaalle tullaan järjestämään lakisääteinen kuraattoripalvelu entiseen tapaan mitoitettuna yt-tilanteen päätyttyä Jauhijärvi lupaa.

Kuraattoripalvelut ovat olleet kunnassa huolen aihe jo pidemmän aikaa. Viime lukuvuonna koulukuraattori toimi kunnassa yhtenä tai kahtena päivänä viikossa. Muuna aikana sama työntekijä teki perhetyöntekijän työtä. Jaettua toimenkuvaa on kuvattu työntekijäpuolelta kuormittavaksi ja epäselväksi. Toukokuussa Pertunmaa esitti Essotelle kuraattorin toimen täysaikaistamista. Kunnan mukaan kokoaikaisen koulukuraattorin puute on ajanut lapsia ja nuoria erikoissairaanhoidon piiriin.

Viimeisen vuoden aikana työstä on irtisanoutunut kaksi henkilöä. Talvella irtisanoutuneen kuraattorin rekrytointia viivästyttivät alkuvuodesta tuolloinkin käynnissä olleet Essoten yt-neuvottelut. Väliaikaisjärjestelynä Kangasniemen koulukuraattori kävi tekemässä Pertunmaalla yhden työpäivän viikossa. Muina päivinä hän oli tavoitettavissa puhelimella.

Pertunmaan viimeisin koulukuraattori irtisanoutui työstään heinäkuussa. Lukuvuoden ensimmäisen kuukauden koululla onkin oltu ilman koulukuraattoripalvelua, kertoo kunnan sivistystoimenjohtaja-rehtori Sari Mäkeläinen.
– Tämä näkyy oppilaille siten, etteivät he voi mennä suoraan kuraattorin luokse kertomaan huolistaan. Kun kuraattori on paikalla vain yhtenä päivänä joka toinen viikko, niin silloin henkilöä ei opi tuntemaan eikä häneen opi luottamaan niin hyvin kuin vakituiseen. Myös iso vaihtuvuus on ongelma, Mäkeläinen harmittelee.

Mäkeläisen mukaan nykyinen järjestely tarkoittaa sitä, ettei oppilaiden kohdalla pystytä keskittymään lainkaan ennaltaehkäisevään työhön.
– Tässä täytetään vain lain kirjaimen täyttämät akuutit tarpeet. Oppilashuollollista kehittämistä ei pysty tekemään lainkaan.
– Mitä helpommin kuraattori olisi tavattavissa, sitä enemmän se voisi vähentää tarvetta psykiatrisiin palveluihin. Kuraattori tukee nuorta kehityksessä ja kuuntelee heidän pelkoja ja murheitaan.
Greta Jauhijärvi on Mäkeläisen kanssa samoilla linjoilla tilanteen vaikutusten suhteen. Väliaikaisjärjestelyllä pyritään turvaamaan lain minimivaatimusten mukainen työskentely, Jauhijärvi sanoo.
– Yt-neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa. Pertunmaalle tullaan järjestämään valtakunnallisten suositusten mukainen kuraattoripalvelu. Osa-aikainen kuraattori on tähän suositukseen riittävä. Kannattaa myös muistaa, ettei tämä yt-tilanne koske vain Pertunmaata, vaan koko organisaatiota ja kaikkia Essoten omistajakuntia.

5 kommenttia aiheesta “Pertunmaan kuraattoripalvelut heikkenivät – kuraattori paikalla vain kahdesti kuussa Essoten yt-neuvottelujen ajan

  • 3.9.2019 at 14:21
    Permalink

    Aivan luokatonta toimintaa Essotelta! Nyt pitää Pertunmaan päättäjien herätä ja vaatia, ettei meidän yli kävellä taas!

  • 4.9.2019 at 06:14
    Permalink

    Olen samaa mieltä jaanan kanssa,eikö meitä ole jo ihan tarpeeksi kyykytetty lääkäri palveluluiden osalta. Nyt nämä meidän mahtavat päätäjät jotain olis tehtävä vai onko tää niitä asioita ei täs mitää hätää ole kuten kaikissa muissakin asioissa paitsi kesäasukkaiden ja urheiluun liittyvissä päätöksissä.

    • 19.9.2019 at 23:16
      Permalink

      Eikös nyt nuorten terveys ja hyvivointi oo viimenen asia josta säästää. Kun eletään maailmassa, jossa mielenterveysongelmat leviää kulovalkean tavoin nii eiköhän se kuraattori oo aika pieni meno erä loppupelissä, jos sen avulla voidaan ees yks nuori pelastaa.

  • 4.9.2019 at 11:21
    Permalink

    Jospa hyvästeltäisiin kunnanjohtaja ja tekninenjohtaja suunniteltua nopeammin, hoidettaisiin heidän tehtävänsä ostopalveluina ja käytettäisiin säästyneet palkkarahat esimerkiksi kuraattorin ym. palkkaamiseen. Kenties saataisiin rahalle ihan ammattimaista vastinetta sekä apua sellaisille jotka niitä tarvitsevat.

  • 21.9.2019 at 20:07
    Permalink

    Kukahan sen viimeisen lampun ja valot sammuttaa… No loton pelaamisessa ollaan valtakunnan kärjessä. Se vaan, että tuleeko osumia paikkakunnalle tai ohikulkijoille.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.