0

Mökkiläisiä vakituisiksi pertunmaalaisiksi houkutteleva Esko Kilpinen pitää jokaista potentiaalista muuttajaa yksilönä, jota pitää palvella

Maaseudulle muuttavia kyllä löytyy, heidän houkutteluun on vain löydettävä oikeat syötit. Näin uskoo Pertunmaan mökkiläisiä vakituisiksi asukkaiksi houkuttelevan hankkeen vetäjä Esko Kilpinen. Hän on vetänyt hanketta viime vuodesta lähtien.

Kaikki alkoi 1350 kirjeen lähettämisellä vapaa-ajan asukkaille, jotka omistavat Pertunmaalla kiinteistön, mutta asuvat muualla Suomessa. Kirjeessä kysyttiin halukkuutta muuttaa mökki vakituiseksi asunnoksi. Kolmisenkymmentä vastasi myöntävästi ja nyt Kilpinen on kiertänyt 28:lla mökillä yhdessä rakennusmestari Tapio Salomaan kanssa. Kaksikko on kartoittanut mökkiläisten puolesta muun muassa sen, millaisia käytännön muutoksia mökkeihin pitäisi tehdä. 
– Toivotaan, että mahdollisimman moni näistä saadaan muuttotarinoiksi, niitä me tarvisemme. Siihen tarvitsemme positiivista palveluasennetta ja positiivistä yhteistyötä niin luottamushenkilötä, kuin kunnan ja alueen viranomaisilta, Kilpinen toteaa.
Kilpisen kovana tavoitteena on, että vajaasta 30:sta kiinnostuneesta parisenkymmentä taloutta päätyy lopulta muuttamaan mökkinsä vakituiseksi asunnoksi. Hän vertaa työtä nuotanvetoon, jossa saalis on nyt kasassa, mutta vene pitäisi saada rantaan saakka.
– Muuttopäätös on todella iso päätös, mutta uskon 20:een muuttajaan. Lisäksi vireillä on omakotitalojen rakentamisia, Kilpinen sanoo.

Maallemuuton houkuttelemisen uusia keinoja pohdittiin uusia keinoja perjantaina nuorisotalolla järjestetyssä seminaarissa. Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen Etelä-Savon maakuntaliitosta kannusti eri toimijoita maaseutuasumisen tuotteistamiseen. Maaseudulla asumisesta on siis muotoiltava kiinnostava tuote, joka käy myös kaupaksi.
Vauhkonen muun muassa esitti maaseudun asuntojen vuokrauskokeilua, jossa ihmiset voisivat kokeilla elämistä haluamallaan paikkakunnalla.
– Saisiko tähän mukaan jonkin kiinteistövälittäjän ja ison työllistäjän, esimerkiksi Essoten, Vauhkonen ehdotti.
Vauhkonen myös kannusti eri tahoja markkinoimaan tunnetta, jossa kahden kunnan kansalaisuus on täysin hyväksyttävä elämisen muoto.
– Tarvitseeko (paikkakunnalle) välttämättä muuttaa vakituiseksi vai riittäisikö siihen muutama kuukausi vuodessa? Voisivatko pendelöijät olla myös mukana osana tätä niin sanottua kausiväestöä, Vauhkonen kysyi.
Vauhkosen mukaan kausiväestö olisi myös tunnustettava esimerkiksi sote-palveluiden rahoituksessa.
Vauhkonen myös muistutti, ettei Etelä-Savon ja maaseudun tuotteistaminen ole välttämättä onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Maakuntaliiton ennakointihankkeen keräämien havaintojen mukaan keskustelu maaseudulle muutosta on osin värittynyttä ja laiskaa. Keskustelussa maaseutua markkinoidaan tarinoilla oravanpyörästä hyppäämisestä. Tämä hitaamman elämän puolesta liputtava puhe ei välttämättä houkuta ainakaan työorientoituneita ja urallaan etenemistä suunnittelevia ihmisiä muuttamaan seudulle, Vauhkonen muistutti hankkeen havaintoihin pohjautuen.

Oman näkökulmansa keskusteluun toi videon välityksellä maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Hän totesi, että kyselytutkimusten mukaan moni suomalainen haluaa asua maalla, mikäli sieltä löytyy työpaikka, puoliso ja elämän sisältöjä.
– Mitä enemmän meillä on tekemistä, harrastuksia ja kulttuuritarjontaa, niin uskon vahvasti, että sillä on iso merkitys maaseudulle asettautumisessa. Itse koen, että maaseudulla asuminen on etuoikeus, Leppä painotti.
Leppä myös sanoi, että maaseudun vetovoiman lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota sen pitovoimaan.
– Lapsuutensa ja nuoruutensa täällä viettäneet sitoutuvat alueeseen helpommin kuin uusilta alueelta houkutellut ihmiset.

Lue myös: Yllätys: 30 pohtii mökin muuttamista vakituiseksi asunnoksi Pertunmaalla

4 kommenttia aiheesta “Mökkiläisiä vakituisiksi pertunmaalaisiksi houkutteleva Esko Kilpinen pitää jokaista potentiaalista muuttajaa yksilönä, jota pitää palvella

  • 5.9.2019 at 23:32
    Permalink

    Toiminnalla voidaan korkeintaa yrittää paikata poismuuton ja luonnollisen poistuman aiheuttamaa asukaskatoa. Valitettavasti maaseudun peli on menetetty. Pertunmaan ja Mäntyharjun kohtaloksi jää kuihtuminen, kunnes ne liitetään Heinolaan tai Mikkeliin.

    Reply
    • 6.9.2019 at 19:22
      Permalink

      Hyvä
      Esko Kilpinen…ok

      terkuin

      kalle
      evakkopoika Viipurista

      Reply
  • 6.9.2019 at 06:32
    Permalink

    Kukanämä kirjeet maksoi,jotka lähetettiin olis kiva tietää .

    Reply
  • 9.9.2019 at 07:52
    Permalink

    Posti kulkee ja Kusti polkee. Nähttävästi on posti mennyt perille, kun vastauksiakin on tullut.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.