0

Pääkirjoitus: Arjen teko, joka säästää rahaa

Suomalaiset heittävät vuosittain syömäkelpoista ruokaa roskiin kotonaan keskimäärin 23 kiloa ja ravintoloissa kolme kiloa henkeä kohden. Mäntyharjussa asiaan on herätty hiljattain yrittäjäpuolella, kun paikallinen ravintola on lähtenyt myymään lounaalta ylijäänyttä ruokaa asiakkaille alennuksella. Kaupat ylijäämäruuasta tehdään kännykkäsovelluksella, joka ilmoittaa lähialueella saatavilla olevista annoksista.

Tällä hetkellä Mäntyharjussa mukana palvelussa on ainoastaan Kaneliässä, jonka yrittäjä haastaakin myös muut ravintolat toimintaan mukaan. Mistään bisneksestä hommassa ei ole kyse, sillä hävikkiruuasta saatavat eurot eivät yleensä kata sen valmistuskustannuksia. Parhaassa tapauksessa toiminnasta hyötyvät kuitenkin kaikki: yrittäjä saa euroja muuten roskiin lentävästä ruuasta ja nälkäinen asiakas saa iltapäivällä edullisen ruoka-annoksen. Samalla vähennetään vähennetään ruokahävikkiä, eli autetaan luontoa. Mitä enemmän toimintaan lähtee ravintoloita, sitä useampi ruokailija myös löytää palvelun pariin.

Hävikkiruokaa voidaan vähentää myös julkisella puolella. Monissa kunnissa koulujen lounailta ylijäänyt ruoka tarjotaan eteenpäin järjestöjen ja seurakuntien kautta. Joroisissa koulun syömättä jäänyttä ruokaa tarjoillaan maksutta nuorisotilassa. Annoksia saa rasiassa mukaan myös kotiin. Kuulostaa hyvältä idealta muihinkin kuntiin.
Ruokahävikin vähentäminen on kannattavaa myös kotioloissa, koska sillä säästää selvää rahaa. Monissa kotitalouksissa tähän päästäisiin pelkästään suunnittelemalla paremmin viikon aikana tehtäviä ruokaostoksia. Kaapin perälle kun tuntuu kerääntyvän helposti kaikenlaista ylimääräistä syömistä, joka ehtii vanhentua.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.