1

Näin mäntyharjulaispoliitikot kääntäisivät kunnan talouden tasapainoon – isoista linjoista ollaan varsin yhtä mieltä

Tämä artikkeli on tilaajillemme.

Tilaajana voit lukea kaikkia digitaalisia sisältöjämme rajattomasti.

3 kommenttia aiheesta “Näin mäntyharjulaispoliitikot kääntäisivät kunnan talouden tasapainoon – isoista linjoista ollaan varsin yhtä mieltä

  • 9.11.2019 at 11:35
    Permalink

    Kunnan taloudellinen alamäki alkoi vuonna 2011 järjestetyistä mökkimessuista. Mökkimessujen järjestelyt aiheuttivat kunnalle lähes 800 000 euron tappion. Tämän jälkeen moni kunnan rakennus on päästetty purkukuntoon ja rakennusurakat päätyneet lisätöiden teettämiseen ja lisäkustannusten maksamiseen. Rahaa on tuhlattu suurella kädellä.

    Reply
  • 10.11.2019 at 10:13
    Permalink

    Kun on seurannut kunnan toimintaa lehdistä niin ei tämä varsinaisesti yllätä. On aika isolla kädellä investoitu rakennushankkeisiin, joiden hyöty ajatellen kunnan houkuttelevuutta on ollut aivan mitätön. Sen sijaan, että tehdään tekojääratoja, padel kenttiä ym. niin olisi ne rahat pitänyt laittaa vaikkapa Kisalaan tai sitten niillä rahoilla olisi voinut esimerkiksi parantaa terveyspalveluja. Kuntaan saadaan ihmisiä jos peruspalvelut toimivat ja löytyy yrityksiä palkkaamaan ihmisiä töihin.

    Reply
  • 11.11.2019 at 18:04
    Permalink

    Nyt on Mäntyharjun maine lopullisesti tärvelty. Rinnakkain on ollut uutiset: ”Mäntyharju nostaa veroäyriä ja aloittaa YT-neuvottelut”
    Minulla on merkittäviä tuttavia eri puolilla Suomea, jotka ovat ihailleet sitä, että Mäntyharju on osannut hoitaa taloutensa hyvin. Erikoisesti on pantu merkille veroäyrin taso alle 20%:n
    Tämä korotus on mahtava imago-tappio, jonka korjaamiseen ei alkuunkaan riitä veron korotuksella aikaansaatu 400,000 euron tulonlisäys.
    Mäntyharju on nyt vajonnut harmaaseen massaan erottumatta mitenkään ympäristöstään positiivisesti.
    Talous on sössitty epäonnistuneisiin investointeihin ja esim. tarpettomiin sähköyhtiön osakehankintoihin. Paljonko tulevat maksamaan keskeytyneistä investoinneista johtuvat korvaukset rakennusyhtiöille ja purkukustannukset?
    Tuo 400.000 euroa on varmasti löydettävissä sisäisistä järjestelyistä. YT-neuvottelut ovat normaalia toiminnan tarkistustoimenpiteitä. Niistä vain on tehty yleensä liian suuri numero julkisuudessa.
    Nyt Etelä-Savon tähtinä komeilevat Puumala ja Hirvensalmi. Puumalan kunnanjohtaja, joka on saanut olla valtakunnan tasolla näköalapaikalla, ymmärtää varmasti hyvin hoidetun talouden imagoarvon, jonka Mäntyharju nyt on lopullisesti menettänyt

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.