0

Mäntyharjussa pohdittiin keinoja kuntalaiskeskustelun elävöittämiseksi – ”Tiedottamisessa pitäisi olla liikkeellä ennen esityslistojen julkaisua”

Mäntyharjussa pohdittiin tiistai-iltana keinoja kuntalaiskeskustelun elävöittämiseksi. Tuusniemen kunnanjohtaja ja nykyinen konsulttiyhtiö Avarasti Oy:n konsultti Toni Auvinen ennakoi tilaisuudessa, että tulevaisuuden kuntapalvelut ovat avoinna silloin kun asiakkaat niitä tarvitsevat.  Tämä tuo mukanaan muutoksia kuntatyöntekijöiden työaikoihin. 
– Palvelut suunnitellaan tulevaisuudessa käyttäjälähtöisesti, ei työntekijälähtöisesti. Yksi hyvä esimerkki uudenlaisesta palvelusta on kirjastojen omatoimiaukiolot, jolloin kirjastoon pääsee sisään milloin haluaa, Auvinen totesi Mäntyharjussa tiistai-iltana järjestetyssä kuntalaisdialogi-tilaisuudessa.

Auvisen mukaan tulevaisuuden kunta on yhä digitaalisempi. Palvelujen tulisi olla yhä paremmin saavutettavissa netin kautta. Auvisen visiossa lähtökohta on, että kuntalaiset pystyisivät hoitamaan kuntaan liittyviä asioita netissä mahdollisimman paljon itse.
– Viestintä on siirtynyt ilmoitustauluilta, toreilta ja sanomalehdistä verkkoon, mobiiliin ja someen. Jokaiselle kohderyhmälle on omat kanavansa ja viestintä on yhä henkilökohtaisempaa, Auvinen tiivisti.

Toni Auvinen

Auvisen esitys aiheutti vähälukuisessa yleisössä paitsi nyökytyksiä, myös epäileviä puheenvuoroja. Timo Kuoksa muistutti, ettei suuri joukko mäntyharjulaisista ole netissä tai somessa. Viestintää tulisikin Kuoksan mukaan tehdä myös perinteisissä kanavissa.

Yhtä mieltä tilaisuudessa oltiin siitä, että kunnan ja kuntalaisten välistä vuoropuhelua tulisi lisätä. Auvinen muistutti tilaisuudessa olleita kunnan edustajia siitä, että kuntalaki velvoittaa kuntaa kertomaan kansalaisille myös valmisteilla olevista asioista ja niitä koskevista suunnitelmista.
– Esityslistojen julkaisu on siinä viimeisin vaihe. Liikkellä pitäisi olla ennen sitä.

Mäntyharjulle oman sovelluksen kehittäneen yrityksen toimitusjohtaja Teemu Launio avasi kuulijoille digitalisaation tuomia mahdollisuuksia kuntalaiskeskustelun näkökulmasta.

Yksi harvoista tilaisuuteen osallistuneista kuntalaisista oli eläkkeellä oleva Reijo Lindh, joka muutti Mäntyharjuun kolme vuotta sitten. Lindh on mökkeillyt paikkakunnalla entuudestaan 15 vuotta.
– Mäntyharjussa on suurin osa asioista erinomaisesti. Tämä on ainutlaatuinen kunta, jossa on paljon potentiaalia. Asioista ei kuitenkaan keskustella täällä tarpeeksi. Sen vuoksi yhteistoimintakyvyssä on parantamisen varaa.

4 kommenttia aiheesta “Mäntyharjussa pohdittiin keinoja kuntalaiskeskustelun elävöittämiseksi – ”Tiedottamisessa pitäisi olla liikkeellä ennen esityslistojen julkaisua”

  • 14.11.2019 at 05:55
    Permalink

    Tekolumen latukoneen hankintapäätöksessä ohitettiin kokonaan sivistystoimen lautakunta, jonka päätösvaltaan tämän kaltaiset päätökset kuuluvat. Päätös tehtiin ”sikarikerhossa” eli kunnanhallituksessa vähät välittämättä sivistystoimen mielipiteestä. Kunnajohtajan kommentti lehdessä oli suurin piirtein näin: ”kyllä esityslistalle voi tuoda päätöksiä ulkopuoleltakin”

  • 14.11.2019 at 08:39
    Permalink

    missäs uimahalli viipyy?

    • 14.11.2019 at 18:36
      Permalink

      Uimahallia ei ole, ja vaikuttaa että rahaa ei ole rakentaa nyt eikä tulevaisuudessa.

      Uimahallin sijaan on padel-kenttä, tekojäärata, tekolumenlatu koneineen, polkupyöräreitti Repovedelle, valtava urheiluhallin laajennus ja monta, monta muuta päähänpistoa vuosien varrelta.

      Vuosikymmeniä kestänyt haave omasta uimahallista on ikuisiksi ajoiksi unohdettava!

  • 16.11.2019 at 14:00
    Permalink

    Kyllä .se hallin katto rupeaa vuotamaan niin saadaan .se uimahalli .sitä odotellessa kannetaan uinti eurot mikkeliin

Comments are closed.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.