0

Pertunmaan kunnanjohtajan haku etenee tiistai-iltana – ”Mukana on useita varteenotettavia ehdokkaita”

Pertunmaan kunnanhallituksen iltakoulu kokoontuu ensi tiistaina pohtimaan uuden kunnanjohtajan valintaa

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Annukka Räisänen (kesk.) kertoo, että tiistai-iltana pyritään tekemään valintoja 19 paikkaa hakeneen henkilön joukosta.

– Silloin raakataan ja valitaan henkilöt haastatteluun. Olen positiivisella mielellä. Mukana on useita varteenotettavia ehdokkaita. Kyllä sieltä varmasti ihan hyvä kunnanjohtaja löydetään, Räisänen sanoo.

Räisänen ei vielä halua tarkemmin linjailla sitä, millaisia ominaisuuksia uudelta kunnanjohtajalta edellytetään. Yhden ominaisuuden hän kuitenkin mainitsee.

– Hyvin motivoitunut henkilö tähän tarvitaan, Räisänen luonnehtii.

Räisäsen mukaan uuden kunnanjohtajan muuttaminen paikkakunnalle on toivottavaa, muttei välttämätöntä.

– Paikkakunnalle muuttamista toivotaan, mutta se ei voi olla määrittävä tekijä.

– Pidättäydyn tässä muuten neutraalilla linjalla, koska en ole itse ainoa valintaa tekemässä oleva. 

Räisäsen mukaan tiistaina selviää haastateltavien lisäksi myös haastattelijajoukon kokoonpano.

Lue kunnanjohtajan virkaa hakeneiden listaus tästä linkistä.

Tarkempia tietoja hakijoiden taustoista ja nykyisistä työtehtävistä löydät tästä linkistä.

 

2 kommenttia aiheesta “Pertunmaan kunnanjohtajan haku etenee tiistai-iltana – ”Mukana on useita varteenotettavia ehdokkaita”

  • 19.11.2019 at 21:55
    Permalink

    Kannattaa googlettaa hakijoiden nimellä niin paljastuu kaiken moista, joita ei Pertunmaalla tiedetä.

    Reply
  • 26.11.2019 at 10:51
    Permalink

    Pertunmaalla ei taustalla muuta väliä kuin että sopeutuu tai kuuluu valmiiksi hyväveliverkostoon

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.