0

Pertunmaan uudeksi kunnanjohtajaksi esitetään Leena Ruotsalaista – Kahden ehdokkaan välillä käytiin tiukka äänestys

Kunnanhallitus päätti maanantaina esittää Pertunmaan uudeksi kunnanjohtajaksi Leena Ruotsalaista. Ruotsalainen on työskennellyt Kotkan kaupungin nuorisotoimenjohtajana vuodesta 2014 lähtien.

Lopullisen valinnan kunnanjohtajasta tekee kunnanvaltuusto, jonka seuraava kokous on 16. joulukuuta.

Kokoukseen oli kutsuttu uudelleen haastateltavaksi Virpi Launonen, Ruotsalainen ja Matti Kuittinen. Heistä Launonen ilmoitti vetäytyvänsä viran hausta. Hänet valittiin kesken hakuprosessin Itä-Suomen aluehallintovirasto Avin suunnittelijan virkaan, jonka hän on ilmoittanut ottavansa vastaan. Näin ollen kunnanhallitus haastatteli ainoastaan Ruotsalaista ja Kuittista.

Esko Kilpinen (kesk.) esitti, että kunnanjohtajan virkaan valittaisiin Kuittinen. Jouni Pekkonen (sit.) kannatti esitystä. Outi Virtanen (ps.) puolestaan esitti valittavaksi Ruotsalaista. Hänen esitystään kannattivat Lenita Pitkälä (sit.) ja Jarkko Toivonen (kok.).

Ehdotusten välillä suoritetussa äänestyksessä Ruotsalainen sai neljä ääntä ja Kuittinen kolme. Näin ollen kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanjohtajan virkaan valitaan Ruotsalainen. Virkaan sisältyy kuuden kuukauden koeaika.

Hallituksen varavalinta on siis Kuittinen. Kuittinen on toiminut keskustan Karjalan piirin toiminnanjohtajana vuodesta 2010 alkaen.

Pertunmaa haastatteli 19 hakijasta ensimmäisellä kierroksella seitsemän ehdokasta. Ruotsalaisen, Kuittisen ja Launosen lisäksi haastatteluun saivat kutsun Kimmo Hietala, Timo Kiviaho, Silja Latvanen ja Juha Liukkonen.

Päivitetty 10.12. klo 15.44: Lisätty tieto äänestyksestä ja Launosen vetäytymisestä.

12 kommenttia aiheesta “Pertunmaan uudeksi kunnanjohtajaksi esitetään Leena Ruotsalaista – Kahden ehdokkaan välillä käytiin tiukka äänestys

  • 10.12.2019 at 16:26
    Permalink

    Yllättävää, että Kilpinen olisi halunnut kestustalaisen pomoksi. Tai sitten ei..!

  • 10.12.2019 at 20:54
    Permalink

    Suurin puolue tarvitsee ainakin kaksi ääntä muilta ryhmiltä…Ikävä tilanne, että valinta menee äänestykseen valtuustossa 🤔

  • 11.12.2019 at 08:58
    Permalink

    Tämä on pahin skenaario, että kepulaisen Kilpisen ,kepulainen soutukaveri on väännetty toiseksi kunnanjohtaja ehdokkaaksi. Ja Kilpisen esityksestä! Tämä on sitä paljon parjattua hyväveli järjestelmää.
    Olisi odottanut että poliittiset jäsekirjat eivät vaikuta valintoihin.
    Ja varsinkaan nyt ,kun pitää valita EHDOTTOMASTI PARAS tähän tehtävään.
    Toivotaan että tässä tilanteessa jossa Pertunmaa nyt on , niin ei tämä enää kestä poliittista kunnanjohtajaa jolla varsinkin on vahva asema järjestöjyränä.
    Mutta mikäli kepulainen vaihtoehto tulee valittua, siinä on Kilpisellä oma juoksupoika ja Kilpisen harjoittama salailukultuuri jatkuu kunnassamme.

  • 11.12.2019 at 17:37
    Permalink

    Pertunmaan kunnanhallitus haluaa jatkumoa Torniaisen aikakaudelle. Laulun nimi on
    …”koskaan et muuttua saa”. Koulutetut diplomi-insinöörit, tohtorit ja maisterit eivät
    kelvanneet. Jos tämä Karjalan kepulainen komissaari valitaan, niin teette pitäjälle
    viimeisen karhunpalveluksen. Politrukkitoiminta ja hyvävelitoiminta Pertunmaaalla
    riittää.
    Toivon hartaasti, ettei kotkalainen Ruotsalainen peru valintaansa. Nuorisovastaavana
    hän voisi uudistaa kuntaa. 60-70 vuotisten paikka ei ole enää luottamustehtävissä.
    Pitäkööt juorukerhonsa vaikka Kuortin ABC:llä.

    • 12.12.2019 at 18:06
      Permalink

      Tuosta Kuortin ABC:n juorukerhosta kysyttävä, mihin aikaan ”herrat” siellä joka päivä kokoontuvat?

      1953 ja sitä ennen syntyneiden paikka ei todellakaan ole enää luottamustehtävissä eikä tiekuntien ”luottamustehtävissä”.

  • 11.12.2019 at 18:58
    Permalink

    Selvää pässin lihaa kun katsoo kunnanhallituksen päätöstä. Shakki ja Matti!

  • 12.12.2019 at 21:10
    Permalink

    Saamme pian nähdä lykästääkö Matti Kuitusta (kepu) Pertunmaan ”jo sovittu” haku
    kunnan keulaan vai hänen samanaikainen hakunsa Enonkoskelle auenneeseen
    virkaan, joka on edennyt sentään soveltuvuustesteihin. P-maalla ei sellaisia testejä
    tarvita, koska kunnanhallitus osaa sen taidon itsekin. Säästyypi aikaa ja rahaa. .

    Miehen poliittista kokemustaan en ollenkaan epäile enkä taitojaan siinä lajissa. Kunnalle
    olisi tullut puolta halvemmaksi siirtyä pormestarimalliin. Salamisen Risto (k) olis hoitanu
    hommat siinä sivussa 3000 €/kk. Säästöt kunnalle 50 000 €/v. Kannatan ite.

  • 13.12.2019 at 20:03
    Permalink

    Ei Kilpinen eikä kukaan kunnanhallituksen tai valtuuston jäsen valitse kunnanjohtajaa, vain ja ainoastaan Pertunmaan kunnanvaltuutso tekee valinnan . Voi sitä torvea soittaa, mutta pitäydytään tosiasioissa. Voi olla , että lampaat on karannut hoitajiltaan. Olkoon tuleva Pertunmaan kunnanjohtaja kuka tahansa, niin hallinto- ja taloustilanne on sellainen, että on ISO HAASTE. Tämä on tosiasia eikä mikään vitsi tai ilkeilyviesti.

    Näitä asioita olisi pitänyt hoitaa jo vuosia sitten, mutta aika meni pullaa syödessä ja kahvia juodessa.
    Nyt on kuppi tyhjä ja osaaminen hukassa.

  • 13.12.2019 at 20:08
    Permalink

    Ei Pertunmalla kunnanjohtajaa tarvita. Ostopalvelusiivooja hoitaa homman samalla kun pölyt pyyhkii !

  • 13.12.2019 at 20:15
    Permalink

    Jo on aikoja eletty, kun Pertunmaan kunnanjohajaksi valitaan Ruotsalainen. Onkohan sitten virallinen kieli ruotsi ja kaikki kaavakkeet ja ilmoitukset ruotsiksi, että nyt Pertunmaa sivistyy…

  • 14.12.2019 at 16:31
    Permalink

    Ennustan, että koeaikana tapahtuu irtisanoutuminen.

  • 17.12.2019 at 05:56
    Permalink

    Uudelle kunnanjohtajalle onnea ja työ iloa.muista että sinä oot johtaja .talossa on nyt akkavalta mutta ei anneta sen häiritä, onhan se suomen hallituksessakin .muttal nyt pitäs jotain tehdä tälle hyvä veli päättäjä poppoole.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.