0

Maakuntalaulut raikaavat kulttuurisalissa lauantaina

Koko Suomen reilun satavuotiaan itsenäisyyden ajan ovat maakuntalaulut kuuluneet paikallisiin juhlatilaisuuksiin ympäri maan. Maakuntalaulujen tehtävänä oli ja on ihannoida paikallista luontoa, kertoa kansan kohtaamista hankaluuksista, kohottaa taistelutahtoa ja ylistää maakunnan väkeä, usein erityisesti naisia.

Lauluista vanhin on mäntyharjulaiste ja pertunmaalaisten oma Savolaisen laulu vuodelta 1852 ja nuorin Päijät-Hämeen maakuntalaulukilpailun voittaja vuodelta 1998. Laulujen säveltäjät ja sanoittajat ovat suurimmaksi osaksi vielä tänäänkin tuttuja nimiä, muun muassa J. Sibelius, O. Merikanto, K. Collan, J.H. Erkko, Z. Topelius ja I. Kianto.

Huomenna lauantaina kulttuurisalissa järjestettävä Maakuntalaulut raikaa -konsertti haluaa nostaa nämä tänä päivänä ehkä vähän unhoon jääneet kansallisaarteet uudelleen esiin. Maakuntien rajat ovat vaihtuneet, niitä on yhdistelty, mutta laulut raikuvat ja yhdistävät edelleen asukkaitaan.

Tänäkin päivänä useimmat meistä muistavat oman maakuntalaulunsa edelleen ulkoa, kiitos koulun musiikkituntien. Ahkerimmat ovat ehtineet mahdollisesti opetella myös uusien kotipaikkojensa laulut.

Soivassa lauantaissa voi tulla verestämään muistoja laulamalla tai vain kuuntelemalla kaikki maakuntalaulut yhdellä kertaa. Mukaan on valittu myös muitakin lauluja, jotka ovat saaneet lähes maakuntalaulun aseman sydämissämme.

Laulattajina toimivat Mäntyharjulta kotoisin oleva sopraano, nykyisin tuusulalainen Taina Piira ja hänen pianistipuolisonsa Janne Hovi.

 

Maakuntalaulut raikaa -konsertti kulttuurisalissa lauantaina 18. tammikuuta kello 14.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.