0

Olli laulaa Dingoa Koirakivessä, Urpo tangotähtenä Pappilanparvella

Kesään on vielä matkaa, mutta kesäteattereiden tekijät ovat touhunneet tuotantojensa kanssa jo hyvän tovin. Jälleen mennään musiikki edellä niin Mäntyharjun Pappilanparvella kuin Koirakivessäkin.
Pappilanparvella palataan Tarja Pyhähuhdan komentoon. Pyhähuhta ohjaa Markku Hyvösen käsikirjoittaman Elämänvirta-musiikkinäytelmän, joka sai kantaesityksenä toissa vuonna Virta vie -nimellä.
– Ainahan se on vähän ongelma, että mitä tehdään. Yhdessä luettiin aika monta käsikirjoitusta ja tämä oli ainoa johon sytyin, kertoo viimeksi Mäntyharjulla Kake Randelin -näytelmät ohjannut Pyhähuhta.
Ohjaaja ei täysin valmiiseen tekstiin tyytynyt, vaan kirjoitti sitä osin uusiksi ja lisäsi mukaan enemmän musiikkia. Myös nimen hän laittoi uusiin puihin.
– Alkuperäinen viittaa liikaa Olavi Virtaan, vaikka ei tämä hänestä kerrokaan.

Näytelmä kertoo entisen tangokuninkaan elämästä nousuineen ja laskuineen. Pääosassa nähdään ensikertalainen kesäteatterin lavalla, mäntyharjulainen laulaja Urpo Heikkilä.
– Urpo oli tärkeä palanen, arvostan häntä suuresti. Haluan tuoda uuden mäntyharjulaisen tähden esille, perustelee Pyhähuhta.
Kehuja saa myös Roope Svart.
– Ensimmäistä kertaa kun kuulin hänen laulavan, niin ajattelin että tässä on toinen tähti näytelmään.
Elämänvirta on musiikkikomedia, jossa sukupolvet kohtaavat. Musiikkigenre on laaja, on iskelmää, on poppia ja onpa jopa räppiä.
– Ei tästä tule hupia puuttumaan, olen innossani ja nautin työstäni, Pyhähuhta riemuitsee.

Urpo Heikkilä tangokuninkaana. Kuva: Sari Heikkilä

Koirakivessäkin oikean näytelmän löytäminen pohditutti. Ohjaaja Auli Eskola harkitsi aluksi Junnu Vainiosta kertovaa tekstiä, mutta se pyörii tulevana kesänä Mikkelissä, mikä on liian lähellä.
Eskola otti lopulta yhteyttä Saimaa ilmiö -näytelmästä tutuksi tulleeseen käsikirjoittaja Katariina Leinoon, jolle yhteistyö koirakiveläisten kanssa oli ollut sen verran miellyttävä kokemus, että antoi Autiotalo-musikaalin käyttöön.
Autiotalo on kertomus tamperelaisesta musiikillisesti jakautuneesta perheestä, missä naiset fanittavat Dingoa ja miehet uskovat vahvasti Popedaan ja manserockin jyrisevään voimaan. Dingon ja Popedan kappaleiden ohella myös Yön 80-luvun klassikot pääsevät kuuluville.
– Mennään musiikki edellä. Katsomossa on paljon niitä, jotka ovat tämän 80-luvun buumin eläneet, sanoo Eskola.

Neumannin sifonkihuiveihin sonnustautuu Olli Marjalaakso, Pate Mustajärven saappaat täyttävät Veikka Karjalainen ja Panu Konttinen ja Yön kappaleet tulkitsee Aki Pekkanen. Ja jonkinlainen rokkikukon rooli on varattu myös Jari Lepälle, joka itse oli seuraamassa maaliskuussa 1986 Dingoa Mäntymotellilla.
Eskola iloitsee myös siitä, että näytelmässä pääsevät esille lapset ja nuoret, Dingon fanikuntaanhan kuului hyvinkin nuorta väkeä.
– Uusiakin esiintyjiä on mukana. Meillä lähes joka vuosi joku katsoja innostuu kysymään, että pääsisikös mukaan, mikä on todella hienoa.
Koirakivessä katsojia viime vuonna riitti ja niin Eskola uskoo käyvän myös tänä vuonna. Lippujen nettimyynti on ollut iso apu toiminnassa, viime kesänä yli 60 prosenttia lipuista myytiin sitä kautta ja luku tulee vain kasvamaan.
– Kyllä ihmiset tulevat viihtymään nytkin, vakuuttaa Auli Eskola.

Myös Pertunmaan Nuorisoseura valmistaa kesäksi uuden näytelmän. Vapun aattona 30. huhtikuuta kantaesityksen saa Tanja Puustinen-Kiljusen kirjoittama ja ohjaama tragikomedia Likaiset liperit.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sorry, there are no polls available at the moment.